101: SuomiDH-elokuva. Lisäksi EWS U21 toiseksi ajanut Tarmo Ryynänen!

101: SuomiDH-elokuva. Lisäksi EWS U21 toiseksi ajanut Tarmo Ryynänen!

Millainen laji alamäkipyöräily oli Suomessa back in the days, eli ennen, kuin pyörätkään olivat 200 millimetriä päistään joustavia monstereita ja maailma oli vielä hyvin erilainen? Kuinka laji on Suomessa kehittynyt ja millaisia tarinoita lajin parista löytyy? Mikä tekee tästä marginaalilajista niin valtavan hienon? Muun muassa näiden kysymysten äärellä ollaan juuri julkaistavassa SuomiDH-leffassa, jonka ensi-ilta on tulevana viikonloppuna Lahdessa. Bob sai jaksoon vieraakseen elokuvan tehneen Joonas Vinnarin, joka on tehnyt valtavan työn jotta Suomen alamäkipyöräilyn tarina sen alkutaipaleilta nykypäivään saakka on saatu dokumentoitua yhteen teokseen. Mukana on myös Antti-Pekka Laiho, jolla on elokuvassa rooli apulaistuottajana, henkisenä tukena sekä tietenkin maailmanluokan kuskina ja monen ajajan esikuvana. Jaksoon mukaan saatiin myös Tarmo Ryynänen, joka ajoi menneenä viikonloppuna toiseksi Sveitsissä EWS Crans Montanan kisassa U21-sarjassa.


Jakson puheenaiheet:

0:03:41 EWS Crans Montana

0:08:33 Tarmo Ryynäsen haastattelu

0:20:03 Päivän aihe: SuomiDH - tarina ystävistä ja painovoimasta


SuomiDH Kino Iiriksessä https://kinoiiris.com/fi_FI/suomi-dh-tarina-ystavista-ja-painovoimasta

Joonas Vinnari Instagramissa @jvinnari

AP Laiho Instagramissa @aplaiho


Cyclin TopTip: Erkkari avuksi, jos grippien ja tangon välissä ärsyttävä klappi

----------------------------------------------------------------------------------

Kuraläppä Shop https://kuralappa.myspreadshop.fi/

Specialized–Kuraläppäliiga https://m.pinkbike.com/contest/fantasy/enduro/league/?leagueid=19263

Ota seurantaan meidän Instatili: https://www.instagram.com/kuralappa/

Liity Kuraläpän Strava-ryhmään: https://www.strava.com/clubs/764135

Kuraläpän YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCjgH8zI2QaK35t2KKUq1Q4g

Voit lähettää meille palautetta sähköpostiin kuralappa@kuralappa.fi

Jaksot(319)

Ensiesittelyssä uusi Specialized Levo!

Ensiesittelyssä uusi Specialized Levo!

Tänään julkaistiin uunituore Specialized Levo Gen3, ja Bob sai kunnian tutustua uuteen pyörään. Bobin vieraana jutustelemassa on Hannes Kainulainen Specializedilta. Lisäinfoa pyörästä: https://www....

23 Maalis 202114min

22: Onko pyöräily kaikki kaikessa?

22: Onko pyöräily kaikki kaikessa?

Tällä kertaa koko remmi oli saapunut ensimmäistä kertaa Kuraläppä studiolle nauhoittamaan. Uutisissa pureudutaan uuteen Rocky Mountain Instinctiin, hinnannousuihin ja Trek Session spyshotteihin. Onko...

17 Maalis 20211h 7min

21: Onko painolla merkitystä?

21: Onko painolla merkitystä?

Bob, Mika ja Salla ottavat käsittelyyn painon, joka on varmasti useille meistä hyvin kiinnostava aihe. Tämän lisäksi käsittelyssä Trek E-Caliber, Saracenin uudet Arielit sekä Sportax. Onko painolla me...

10 Maalis 20211h 19min

20: Joonas Riihelä & haasteet, joita hän kohtaa päivittäin

20: Joonas Riihelä & haasteet, joita hän kohtaa päivittäin

20. jakson kunniaksi Salla ja Bob saavat vieraaksi Joonas Riihelän. Jos kiinnostaa tietää, että millaista on harjoittelu ja kilpaileminen autoimmuunisairauden kanssa, niin kuuntele Joonaksen tarina! ...

3 Maalis 20212h 9min

19: Oletko edes ajanut, jos et ikinä kaadu?

19: Oletko edes ajanut, jos et ikinä kaadu?

Tässä jaksossa Salla, Bob ja Mika keskustelevat kaatumisista, loukkaantumisista ja teknologiasta niiden ympäriltä. Muita aiheita mm. Sramin uusin brändihankinta, Raaw Jibb, Rachel Atherton ja Uusi Max...

24 Helmi 20211h 41min

18: Kaikki mitä halusitte tietää (Q&A)

18: Kaikki mitä halusitte tietää (Q&A)

Tässä jaksossa Salla, Bob ja Mika ottavat haltuun kuuntelijoiden lähettämän kysymystulvan. Muita aiheita mm. Forbidden Dreagnought, Fezzari Solitude, Vitus Rapide FS ja Mondraker MIND integroitu telem...

17 Helmi 20211h 44min

17: Jukka Mäennenä & RIG

17: Jukka Mäennenä & RIG

Bob ja Mika saavat vieraakseen Jukka Mäennenän, joka on todellinen pyöräilyn monitaituri (tai moniongelmainen,kuten hän itse asian ilmaisee). Jukka on tuttu mm. ammattipyöräilijänä, valmentajana, toim...

10 Helmi 20211h 10min

16: Kiinnostavimmat trailipyörät just nyt!

16: Kiinnostavimmat trailipyörät just nyt!

Salla, Bob ja Mika kertovat mitkä ovat heidän mielestään tämän hetken TOP-3 kiinnostavimmat trailipyörät. Jaksossa käsitellään myös muun muassa uutta Nukeproof Gigaa, pyöränrunkojen 3D-tulostusta, Shi...

3 Helmi 20211h 32min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
kimanttia
urheilun-varjoissa
kaiken-takana
rss-235-podcast
suomen-f1-podcast
junnut-pelissa
runners-high-podcast
rss-ylilyonti
wicked-game
rss-rakkaudesta-lajiin
rss-kuralappa-asiaa-gravel-ja-maastopyorailysta
rss-kuninkuusluokka-f1-podcast
rss-voimavalmennus
rss-kaukaan-paaty
rss-shikaani-formula-1-podcast
rss-vuoroveto-podcast