#8. Kuinka pörssissä voitetaan, professori Vesa Puttonen?
Karon Grilli3 Tammi 2024

#8. Kuinka pörssissä voitetaan, professori Vesa Puttonen?

”Olen 30 vuotta seurannut ja ollut markkinoilla, mutta en muista, että markkina olisi ollut näin mielenkiintoinen”, sanoo rahoituksen professori Vesa Puttonen. Rahoitustutkimuksen pohjalta yleinen ohje on, että osakemarkkinoiden kannattaa olettaa olevan tehokkaat. Näin suositelluksi sijoituskohteeksi valikoituu kattava indeksi, johon sijoitus tulisi tehdä kulut minimoiden. Puttonen itse ei kuitenkaan voi sijoittaa amerikkalaisindeksiin, sillä "mahtavan seitsikon" (Apple, Microsoft, Amazon.com, Nvidia, Alphabet, Meta Platforms ja Tesla) arvostukset tuntuvat vääristyneen turhan korkeiksi. "Tuntuu, että näitä yhtiöitä ei voi mikään voittaa – sitähän niiden arvostus heijastaa”, Vesa Puttonen sanoo. "Henkilökohtaisesti minun on vaikea sijoittaa yhtiöön, johon on hinnoiteltu kaikki hyvä sisään. En pysty sijoittamaan amerikkalaisindeksiin siksi, että nämä seitsemän yhtiötä ovat niin suurella painolla”, Puttonen jatkaa.


Puttonen kertoo myös viimeaikaisista liikkeistään sijoitusmarkkinoilla sekä sen, mitä keinoja rahoitustutkimus on löytänyt markkinoiden voittamiseen. Jaksossa selviää myös tarina Puttosen Audin "PUT-20"-rekisterikilven takana. Marinadi-osiossa käsitellään Nordea Fundsin toimitusjohtajan Tanja Erosen kanssa Nordean rahastovalikoimoiman viiden tähden rahastoja ja syitä niiden menestykseen. Marinadi-osio yhteistyössä: Nordea Funds #osake #osakkeet #sijoittaminen #rahoitusteoria #taloustiede Tutustu Nordean rahastovalikoimaan: https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/saastaminen-sijoittaminen/rahastot/rahastot-nyt.html?cid=oec-ev3pefq3r3

Jaksot(106)

#10. Mikä on tärkein sijoitusvihje, Seppo Saario?

#10. Mikä on tärkein sijoitusvihje, Seppo Saario?

Seppo Saario on vain hieman liioitellen mies, joka toi osakesijoittamisen Suomeen. Vuoden 1973 alussa ilmestyi Saarion ensimmäinen sijoituskirja Pörssiosakkeet sijoituskohteena. Sijoitusraamatuksi nim...

17 Tammi 20241h 25min

#9. Missä viipyvät listautumiset, Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman?

#9. Missä viipyvät listautumiset, Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman?

Viime vuonna Helsingin pörssistä lunastettiin pois useita yhtiöitä, mutta listautumisantien kautta uusia yhtiöitä ei tullut ainuttakaan, vaikka kurssit nousivat mukavasti vuoden lopulla. Miksi Helsing...

10 Tammi 20241h 5min

#7. Mistä kasvua, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila?

#7. Mistä kasvua, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila?

Veli-Matti Mattila on trimmannut Elisasta kasvavaa osinkoa maksavan osinkokoneen. Koska lähes koko tulos jaetaan jo osinkona, tuloksen on kasvettava, jotta osingolla olisi edellytyksiä kasvaa. Ja kosk...

20 Joulu 202352min

#6. Miksi UPM on sekatavarakauppa, toimitusjohtaja Jussi Pesonen?

#6. Miksi UPM on sekatavarakauppa, toimitusjohtaja Jussi Pesonen?

UPM puhuu mielellään bio-alkuisista uusista liiketoiminnoista, mutta tuloslaskelman perusteella se on yhä paperinvalmistaja. "Me olemme biomateriaalien kasvuyritys”, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Peson...

13 Joulu 202358min

#5. Onko Springvestin taseessa tuhkaa vai timantteja, Aki Soudunsaari?

#5. Onko Springvestin taseessa tuhkaa vai timantteja, Aki Soudunsaari?

Kasvuyhtiöille rahoitusta keräävä Springvest on poikkeuksellinen yhtiö, jossa on selvästi erilliset tuloslaskelman puoli ja taseen puoli. Yhtiöön voi sijoittaa joko tase edellä tai tuloslaskelma edell...

4 Joulu 202346min

#4. Onko Konecranes huoltoyhtiö, sijoittajasuhdejohtaja Kiira Fröberg?

#4. Onko Konecranes huoltoyhtiö, sijoittajasuhdejohtaja Kiira Fröberg?

Huoltobisnes tuo valtaosan Konecranesin tuloksesta. Tekeekö firma nostureita ja muita materiaalinkäsittelylaitteita siksi, että pääsee pitämään niitä kunnossa - hurjalla katteella? Voisiko Konecranes...

29 Marras 202341min

#3. Mikset myynyt Nordeaa, Björn Wahlroos?

#3. Mikset myynyt Nordeaa, Björn Wahlroos?

Oletko ostanut Mandatumia, kun se tuli kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssiin? Miksi et myynyt Nordeaa Keski-Eurooppaan? Miksi UPM-Kymmene on sekatavarakauppa? Vaikka Björn Wahlroos aloitti ura...

26 Marras 202357min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
hyva-paha-johtaminen
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
inderespodi
rahapuhetta
rss-lahtijat
herrasmieshakkerit
rss-sisalto-kuntoon
taloudellinen-mielenrauha
rss-sami-miettinen-neuvottelija
pomojen-suusta
yrittaja
seminuoret-sijoittajat
rss-porssipuhetta
rss-laakispodi
rss-doulapodi