#13. Miksi Mandatum on rahasäkki, Petri Niemisvirta?
Karon Grilli6 Maalis 2024

#13. Miksi Mandatum on rahasäkki, Petri Niemisvirta?

Korkojen nousu pitkän nollakorkokauden jälkeen on taatusti saanut suun hymyyn Mandatumin pääkonttorissa Helsingin Bulevardilla. Kun korkosijoituksista saa taas tuottoa, Mandatum on pystynyt siirtämään sijoituksiaan entistä enemmän korkoihin. Korkosijoitukset katsotaan vakavaraisuuslaskennassa vähäriskisemmiksi kuin esimerkiksi osakesijoitukset, ja osaltaan siksi Mandatum on tällä hetkellä selvästi yliomavarainen ja voi jakaa omistajille muhkeita osinkoja. Toinen syy, joka kääntää mandatumilaisten suupielet ylöspäin: korkosijoittaminen on yksi Mandatumin erityisosaamisista. "Me olemme kansainvälisen tason pelaaja esimerkiksi credit-tuotteessa”, Mandatumin toimitusjohtaja Petri Niemisvirta sanoo. Osaamistaan Mandatum on pystynyt myymään instituutiosijoittajille ja varakkaille yksityishenkilöille kovasti kasvavassa varainhoito-liiketoiminnassaan. Segmentin hallinnoitavat varat kasvoivat viime vuonna lähes 17 prosenttia. Jaksossa selviää, miksi Mandatum pyrkii esiin vanhasta laskuperustekorkoisesta henkivakuutuskannasta ja mikä on yhtiön omien sijoitusten rakenne. Petri Niemisvirta kertoo myös oman parhaan sijoituksensa. Marinadi-osiossa aiheena on biodiversiteetti, johon pureudutaan S-Pankin sijoitusjohtajan Mika Leskisen kanssa. Yhteistyössä: Mandatum Marinadi yhteistyössä: S-Pankki Mandatumin sijoittajasivut: https://www.mandatum.fi/konserni/sijoittajat/ Mandatumin vuosi 2023 -video: https://www.youtube.com/watch?v=jBgXExms5xk

Jaksot(107)

#11. Kannattaako nyt velkaantua, LapWallin Jarmo Pekkarinen?

#11. Kannattaako nyt velkaantua, LapWallin Jarmo Pekkarinen?

LapWallin perinteisen perusbisneksen, puisten seinäelementtien, kysyntä romahti asuinrakennusaloitusten tyssättyä. Sen sijaan kattoelementit, joiden valmistajaksi yhtiö tuli yrityskaupoilla, kannattel...

14 Helmi 20241h 4min

#10. Mikä on tärkein sijoitusvihje, Seppo Saario?

#10. Mikä on tärkein sijoitusvihje, Seppo Saario?

Seppo Saario on vain hieman liioitellen mies, joka toi osakesijoittamisen Suomeen. Vuoden 1973 alussa ilmestyi Saarion ensimmäinen sijoituskirja Pörssiosakkeet sijoituskohteena. Sijoitusraamatuksi nim...

17 Tammi 20241h 25min

#9. Missä viipyvät listautumiset, Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman?

#9. Missä viipyvät listautumiset, Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman?

Viime vuonna Helsingin pörssistä lunastettiin pois useita yhtiöitä, mutta listautumisantien kautta uusia yhtiöitä ei tullut ainuttakaan, vaikka kurssit nousivat mukavasti vuoden lopulla. Miksi Helsing...

10 Tammi 20241h 5min

#8. Kuinka pörssissä voitetaan, professori Vesa Puttonen?

#8. Kuinka pörssissä voitetaan, professori Vesa Puttonen?

”Olen 30 vuotta seurannut ja ollut markkinoilla, mutta en muista, että markkina olisi ollut näin mielenkiintoinen”, sanoo rahoituksen professori Vesa Puttonen. Rahoitustutkimuksen pohjalta yleinen oh...

3 Tammi 202457min

#7. Mistä kasvua, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila?

#7. Mistä kasvua, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila?

Veli-Matti Mattila on trimmannut Elisasta kasvavaa osinkoa maksavan osinkokoneen. Koska lähes koko tulos jaetaan jo osinkona, tuloksen on kasvettava, jotta osingolla olisi edellytyksiä kasvaa. Ja kosk...

20 Joulu 202352min

#6. Miksi UPM on sekatavarakauppa, toimitusjohtaja Jussi Pesonen?

#6. Miksi UPM on sekatavarakauppa, toimitusjohtaja Jussi Pesonen?

UPM puhuu mielellään bio-alkuisista uusista liiketoiminnoista, mutta tuloslaskelman perusteella se on yhä paperinvalmistaja. "Me olemme biomateriaalien kasvuyritys”, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Peson...

13 Joulu 202358min

#5. Onko Springvestin taseessa tuhkaa vai timantteja, Aki Soudunsaari?

#5. Onko Springvestin taseessa tuhkaa vai timantteja, Aki Soudunsaari?

Kasvuyhtiöille rahoitusta keräävä Springvest on poikkeuksellinen yhtiö, jossa on selvästi erilliset tuloslaskelman puoli ja taseen puoli. Yhtiöön voi sijoittaa joko tase edellä tai tuloslaskelma edell...

4 Joulu 202346min

#4. Onko Konecranes huoltoyhtiö, sijoittajasuhdejohtaja Kiira Fröberg?

#4. Onko Konecranes huoltoyhtiö, sijoittajasuhdejohtaja Kiira Fröberg?

Huoltobisnes tuo valtaosan Konecranesin tuloksesta. Tekeekö firma nostureita ja muita materiaalinkäsittelylaitteita siksi, että pääsee pitämään niitä kunnossa - hurjalla katteella? Voisiko Konecranes...

29 Marras 202341min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
hyva-paha-johtaminen
inderespodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
taloudellinen-mielenrauha
oppimisen-psykologia
rss-porssipuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-yrittajan-mielenmatka
rss-kohti-unelmia
rss-seuraava-potilas
rss-40-ajatusta-aanesta