#21. Pitkää mutta paksua leipää, Goforen Mikael Nylund?
Karon Grilli8 Touko 2024

#21. Pitkää mutta paksua leipää, Goforen Mikael Nylund?

Vauhdikkaasti kasvanut Gofore tunnetaan julkisen puolen asiakkaisiin erikoistuneena it-palveluyhtiönä. Karon Grilli lähti Tampereelle selvittämään, millä keinoilla Gofore kykenee takomaan selvästi kaksinumeroista kannattavuutta myös näinä vaikeina aikoina, joina sen listatut verrokit kärsivät kannattavuusongelmista. Usein toistellun sanonnan mukaan valtion leipä on pitkä mutta kapea. Goforen toimitusjohtaja Mikael Nylund myöntää julkisen leivän pituuden – raamisopimuksien kestot ovat tyypillisesti 4–7 vuoden mittaisia –, mutta väitettä leivän kapeudesta hän ei niele. Selitys sille, että Gofore saa pitkän ohella paksua leipää, tuntuisi olevan ennustettavuudessa ja sen tuomassa tehokkuudessa, teollisuuskielellä ilmaistuna kapasiteetin käyttöasteessa ja siinä, että koneet ovat juuri niille ominaisimmassa käytössä. ”Julkisen sektorin toimijat ovat toimintatavoiltaan pitkäjänteisiä. Tiedämme aika kivasti vuosi eteenpäin, mitä on tarkoitus tehdä ja kuinka paljon se vaatii meidän asiantuntemustamme. Pystymme sitomaan henkilöt projekteihin ja tekemään suunnitelmallisesti, mikä on tehokkaampaa taloudellisessa mielessä kuin lyhyttempoinen ’pieniä projektia paljon peräkkäin’”, Nylynd kertoo. Julkisen puolen kilpailutuksiin pääsee helposti mukaan jättämällä tarjouksen, joten alhaisesta käyttöasteesta kärsivät kilpailijat ovat ilmestyneet entistä hanakammin kisaamaan julkisista hankkeista. Kilpailun kiristyminen näkyy siinä, että Gofore ei ole voittanut kilpailuja yhtä usein kuin parhaimpina aikoina. ”On lyhyt tie lähteä tinkimään omasta myyntikatteesta”, Nylund sanoo – ja ehkä samalla varoittaa kilpailijoita. ”Meillä voi olla seitsemän vuoden sopimuksia. Jos sinne menee nollakatteisella, niin – niin!” Marinadi-osiossa katsotaan puolen vuoden päähän Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, joista media ja finanssiteollisuus tekevät suuren spektaakkelin. Mutta onko sijoittajille niin suurta väliä, tuleeko Yhdysvaltain presidentiksi demokraatti vai republikaani? S-Pankin päästrategi Lippo Suominen muistuttaa, että oli presidentti sitten demokraatti tai republikaani, hän haluaa, että taloudella menee hyvin, koska silloin äänestäjillä menee hyvin – ja he äänestävät häntä tai hänen puoluettaan myös seuraavissa vaaleissa. ”Yleisesti kaikki toimialat keskimäärin hyötyvät”, Suominen huomauttaa.

Goforen sijoittajasivut: https://gofore.com/sijoita/ Grillauksen livetaltiointi Tampereen sijoitusmessuilla: Ajaton Idea Oy I www.ajaton.fi

Yhteistyössä: Gofore

Marinadi-osio yhteistyössä: S-Pankki

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(131)

#118. Pääomasijoittamisen zombit ja Urho Kekkosen haamu, Marko Junkkari?

#118. Pääomasijoittamisen zombit ja Urho Kekkosen haamu, Marko Junkkari?

Nollakorkoajan päättymisen jälkeen listaamattomalla markkinalla on ollut takkuista. Pääomarahastoilla on ollut vaikeuksia myydä salkuissaan olevia yhtiöitä, sijoittajien rahat ovat jääneet juntturaan ...

14 Loka 1h 15min

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

Voihan verovelka!Grillinpitäjän salkunsiivoushanke kompastui kuin siivooja imurin johtoon. Piilevän verovelan realisoituminen panee empimään myyntipainikkeen käyttöä.Jos salkussa yli 20 vuotta olleen ...

7 Loka 31min

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

Auroora Yhtiöt ostaa 5–20 miljoonan euron yhtiöitä, joita se mahdollisuuksien mukaan täydentää pienemmillä hankinnoilla, mutta toisin kuin pääomasijoittaja, se ei osta yhtiöitä myydäkseen vaan omistaa...

30 Syys 1h 17min

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

Mitkä Helsingin pörssin yhtiöt hyötyvät kuumana sykkivästä datakeskusbuumista?Datakeskusten rakentaminen tuo töitä rakennusliikkeille ja niiden alihankkijoille henkilöstövuokrausfirmoja myöten. Nokia ...

23 Syys 58min

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

After 15 years of investor neglect, emerging markets are trading at a steep discount to developed markets. Baillie Gifford's Roddy Snell sees three reasons for optimism: attractive valuations, stronge...

16 Syys 52min

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

Oriolalla pitäisi olla kaikki edellytykset tehdä kelpo tulosta. Lääkejakelussa se jakaa Suomessa markkinan Tamron kanssa. Kun lääkkeiden kysyntä ja niiden liikuttelun tarve kasvaa, Oriolan perusbisnes...

9 Syys 1h 10min

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

Luultavasti aika harva entisen Oulun Puhelimen omistajista tietää olevansa mukana vaahtolasimarkkinan pohjoiseurooppalaisessa konsolidoinnissa ja vauhdikasta kasvua hartiavoimin tekevässä yhtiössä.Sij...

2 Syys 1h 4min

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

Helsingin pörssissä ja First North -markkinapaikalla käydään kauppaa lähes kuudellakymmenellä yhtiöllä, joiden markkina-arvo on alle 50 miljoonaa euroa.Suursijoittajien on hankala sijoittaa niihin, si...

26 Elo 1h 3min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-hereilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-laakispodi
hyva-paha-johtaminen
rss-karon-grilli
pomojen-suusta
rahapuhetta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-startup-ministerio
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella
rss-johtajana-ihminen
syo-nuku-saasta
rss-kaupan-tila