2. Nostalgiapaloja: "Nevö foget EM95" – Suomen ensimmäinen arvokisakulta

2. Nostalgiapaloja: "Nevö foget EM95" – Suomen ensimmäinen arvokisakulta

Jari Kinnusen #Nostalgiapaloja-podcastissa on vuorossa historian toinen jakso. Podcastia julkaistaan osana Salibandymuseon toimintaa. Ennen vuotta 1995 Suomi ja Ruotsi olivat kohdanneet miesten maaotteluissa kaikkiaan 20 kertaa. Noista peleistä Ruotsi oli poistunut 18 kertaa voittajana, Suomi ainoastaan kahdesti. Juuri kukaan ulkopuolinen ei uskonut Suomen mahdollisuuksiin järjestyksessään toisissa Euroopan mestaruuskisoissa, jotka pelattiin Sveitsissä 1995. Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti kuitenkin Suomi kukisti EM-finaalissa Ruotsin rangaistuslaukauskisan jälkeen ja juhli yllätyksellistä suorastaan sensaatiomaista Suomen ensimmäistä arvokisakultaa. Tuota unohtumatonta Suomen kultaista kevättä museo-ukko Jari Kinnusen kanssa muistelee EM-kultajoukkueen valmentajakaksikko Antti Ruokonen ja Kalle Punto. Toisen jakson jälkipelit nostalgisoidaan tuon EM-kultajoukkueen pelaajien Janne Tähkän sekä Juha ja Petri Kettusen kanssa. Jakso 2 –”Nevö foget EM-95 – Suomen ensimmäinen arvokisakulta” 00:00 – 50:25 ”EM94 kisoissa Ruotsi voitettiin väärään paikkaan” Kisaprojektin startti: Sveitsiltä kuokkaan ja Ruotsilta turpaan Joensuun mafia Kenraaliharjoitus: Helsinki All Starsilta pataan Tolppa sisään, tolppa ulos… JOUKKUE, ei lauma yksilöitä Legendaariset pukukoppibileet Minne katosi finaalin ottelupöytäkirja? Swissair juhlii Suomen EM-kultaa Ilman järkeä ei voi voittaa, mutta ilman tahtoa sitä ei ole järkeä edes yrittää Ruotsin lippu puolitangossa ja litran Karhu ”Maajoukkuevalmentajan homma on äärettömän helppoa” 50:49 – 1:12:20 Jälkipelit: Hallitsevat Euroopanmestarit 50:49 – 1:01:04 Janne Tähkä: Kaukishokkarit naulaan ja salibandyn maajoukkueeseen ”Ota ilo irti hetkestä” ”Päälle jäi vain pelishortsit” Mystinen vedonlyönti päävalmentaja Ruokosen kanssa 1:01:04 -1:12:20 Juha ja Petri Kettunen: ”Perkele, nytkö se tapahtui?” ”Ruotsalaiset on sittenkin voitettavissa” Pukukoppibileet: ”karu meininki” ”Parasta mitä kansainväliselle salibandylle on tapahtunut”

Jaksot(315)

13. Nostalgiapaloja: Oskari Saari kritisoi nykylähetyksiä - "Harmittaa se laaduttomuus"

13. Nostalgiapaloja: Oskari Saari kritisoi nykylähetyksiä - "Harmittaa se laaduttomuus"

Nostalgiapalojen 13. jakso jatkaa siitä mihin jäi. Vieraana ovat tälläkin viikolla Jani Alkio ja Oskari Saari ja mediakenttä on jälleen perkauksessa. Nostalgiapalojen edellisessä jaksossa 12 muistelt...

10 Maalis 20211h

75. KalloCast: Pudotuspelejä ja perimmäisiä kysymyksiä: "Salibandy on liian helppo laji matolla"

75. KalloCast: Pudotuspelejä ja perimmäisiä kysymyksiä: "Salibandy on liian helppo laji matolla"

KalloCastin jaksossa numero 75 keskustellaan ajankohtaisten aiheiden sekä brandytyömölinän lisäksi meneillään olevista miesten F-liigan puolivälieristä. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Jo...

10 Maalis 20211h 12min

74. KalloCast: Pudotuspeliennakointia - "Toivon, että nämä kaikki olis selviä sarjoja"

74. KalloCast: Pudotuspeliennakointia - "Toivon, että nämä kaikki olis selviä sarjoja"

KalloCast palaa pienoiselta tauolta ja rysäyttää monia ajankohtaisia aiheita tapetille. EräViikinkien uusi valmennusryhmä puhuttaa varsinkin avauserässä. Toisessa erässä paketoidaan F-liigan runkosar...

4 Maalis 20211h 26min

Paakallo-extra: 1990-luvun ikäkausimaajoukkueiden ranking

Paakallo-extra: 1990-luvun ikäkausimaajoukkueiden ranking

Pääkallo-extra on sivuston extra-tuotantoa, jossa ensinnäkin käydään aihepiiriä läpi podcastin muodossa ja sittemmin keskustelusta julkaistaan vielä tekstiartikkeli. Extran aiheena on Suomen 1990-luv...

25 Helmi 20211h 30min

12. Nostalgiapaloja: Salibandyn medianäkyvyyden evoluutio – vieraina Jani Alkio & Oskari Saari

12. Nostalgiapaloja: Salibandyn medianäkyvyyden evoluutio – vieraina Jani Alkio & Oskari Saari

Jari Kinnusen ja Suomen Salibandymuseon Nostalgiapaloja-podcast on edennyt jaksoon numero 12. Jaksossa keskustellaan salibandyn medianäkyvyydestä ja vieraina on kaksi tunnettua salibandyääntä. Saliba...

24 Helmi 20211h 12min

11. Nostalgiapaloja: Kulissien takana, osa 2 - vieraana Kimmo Nurminen

11. Nostalgiapaloja: Kulissien takana, osa 2 - vieraana Kimmo Nurminen

Jari Kinnusen ja Suomen Salibandymuseon Nostalgiapaloja-podcastissa mennään jaksossa numero 11. Edellisessä Nostalgiapalojen jaksossa aloitimme maajoukkueiden kulisseihin kurkistelun. Suuri yleisö sa...

10 Helmi 20211h 13min

73. KalloCast: Runkosarjan loppuspurtti häämöttää - "Indians pullahtaa pudotuspeleistä ulos"

73. KalloCast: Runkosarjan loppuspurtti häämöttää - "Indians pullahtaa pudotuspeleistä ulos"

Tämän viikon KalloCast on järjestyksessään 73. Mukana on miesten liigan loppulaukkaa, naisten maajoukkueen haasteiden perkausta, NAFL:ia, IFF:n uusimmat metkut ja tietysti brandytyöryhmä. KalloCastin...

10 Helmi 20211h 4min

72. "Lex LASB" ei kerännyt ymmärrystä - "Joku jaksaa n****a pilkkua ihan huolella"

72. "Lex LASB" ei kerännyt ymmärrystä - "Joku jaksaa n****a pilkkua ihan huolella"

KalloCastin jakso numero 72 on kerännyt kasan ajankohtaisia aiheita ja myös yhden viime vuodelta tutun aiheen. Mukana on siis myös Lötjösen lajivaikuttajien ranking. KalloCastin isäntinä toimivat Pää...

4 Helmi 20211h 15min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
urheilun-varjoissa
kimanttia
kaiken-takana
junnut-pelissa
rss-gillacast
rss-235-podcast
rss-ylilyonti
rss-kihu
rss-piippuhylly
runners-high-podcast
rss-nba-tuokio
rss-yhta-reikaa
rss-girls-run-the-world
rss-kaukaan-paaty
rss-442-podcast