2. Nostalgiapaloja: "Nevö foget EM95" – Suomen ensimmäinen arvokisakulta

2. Nostalgiapaloja: "Nevö foget EM95" – Suomen ensimmäinen arvokisakulta

Jari Kinnusen #Nostalgiapaloja-podcastissa on vuorossa historian toinen jakso. Podcastia julkaistaan osana Salibandymuseon toimintaa. Ennen vuotta 1995 Suomi ja Ruotsi olivat kohdanneet miesten maaotteluissa kaikkiaan 20 kertaa. Noista peleistä Ruotsi oli poistunut 18 kertaa voittajana, Suomi ainoastaan kahdesti. Juuri kukaan ulkopuolinen ei uskonut Suomen mahdollisuuksiin järjestyksessään toisissa Euroopan mestaruuskisoissa, jotka pelattiin Sveitsissä 1995. Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti kuitenkin Suomi kukisti EM-finaalissa Ruotsin rangaistuslaukauskisan jälkeen ja juhli yllätyksellistä suorastaan sensaatiomaista Suomen ensimmäistä arvokisakultaa. Tuota unohtumatonta Suomen kultaista kevättä museo-ukko Jari Kinnusen kanssa muistelee EM-kultajoukkueen valmentajakaksikko Antti Ruokonen ja Kalle Punto. Toisen jakson jälkipelit nostalgisoidaan tuon EM-kultajoukkueen pelaajien Janne Tähkän sekä Juha ja Petri Kettusen kanssa. Jakso 2 –”Nevö foget EM-95 – Suomen ensimmäinen arvokisakulta” 00:00 – 50:25 ”EM94 kisoissa Ruotsi voitettiin väärään paikkaan” Kisaprojektin startti: Sveitsiltä kuokkaan ja Ruotsilta turpaan Joensuun mafia Kenraaliharjoitus: Helsinki All Starsilta pataan Tolppa sisään, tolppa ulos… JOUKKUE, ei lauma yksilöitä Legendaariset pukukoppibileet Minne katosi finaalin ottelupöytäkirja? Swissair juhlii Suomen EM-kultaa Ilman järkeä ei voi voittaa, mutta ilman tahtoa sitä ei ole järkeä edes yrittää Ruotsin lippu puolitangossa ja litran Karhu ”Maajoukkuevalmentajan homma on äärettömän helppoa” 50:49 – 1:12:20 Jälkipelit: Hallitsevat Euroopanmestarit 50:49 – 1:01:04 Janne Tähkä: Kaukishokkarit naulaan ja salibandyn maajoukkueeseen ”Ota ilo irti hetkestä” ”Päälle jäi vain pelishortsit” Mystinen vedonlyönti päävalmentaja Ruokosen kanssa 1:01:04 -1:12:20 Juha ja Petri Kettunen: ”Perkele, nytkö se tapahtui?” ”Ruotsalaiset on sittenkin voitettavissa” Pukukoppibileet: ”karu meininki” ”Parasta mitä kansainväliselle salibandylle on tapahtunut”

Jaksot(315)

68. KalloCast: Kainulaisen tilanteen loppukaneetit: "Paskan maku jäi"

68. KalloCast: Kainulaisen tilanteen loppukaneetit: "Paskan maku jäi"

KalloCastin jakso numero 68 hyppää ohituskaistalle ja julkaistaan ennen jaksoa 67. Pikkujoulujaksossa on laajalti asiaa Rasmus Kainulaisen tilanteesta, IFF:stä ja salibandyn tulevaisuudesta vuosina 20...

19 Joulu 20201h 11min

7. Nostalgiapaloja: Menestystarinan alkutahdit – salibandyn juurtuminen Suomeen

7. Nostalgiapaloja: Menestystarinan alkutahdit – salibandyn juurtuminen Suomeen

Jari Kinnusen ja Salibandymuseon Nostalgiapaloja-podcast on edennyt jo seitsemänteen jaksoon. Vieraina tällä viikolla ovat Kurt Westerlund ja Pekka Mukkala. Salibandyn synty Suomeen on täysin poikkeu...

16 Joulu 20201h 11min

66. KalloCast: "Ei Riihilahtikaan kommentoi, että meillä on hyvää iltapäiväkerhotoimintaa"

66. KalloCast: "Ei Riihilahtikaan kommentoi, että meillä on hyvää iltapäiväkerhotoimintaa"

KalloCast etenee kohti pedon lukua 666, mutta nyt ollaan vielä turvallisesti jaksossa 66. Brändiuudistuksen mukaisesti jakso sisältää jälleen useita ajankohtaisia aiheita ja brandytyöryhmän. On mahdo...

11 Joulu 20201h 16min

65 KalloCast: Tuottajalta räväkkä takapuolitarina: "Turha siitä on itteensä syyttää"

65 KalloCast: Tuottajalta räväkkä takapuolitarina: "Turha siitä on itteensä syyttää"

KalloCastin jaksossa numero 65 pysytään harvinaisen vähän asiassa, vaikka asiaa oli lautasella riittämiin. Poikkeuksellisesti kaksi ensimmäistä erää sisältävät erilaisia ajankohtaisia aiheita. Kolmos...

5 Joulu 20201h 22min

6. Nostalgiapaloja: Vieraana Mikko Kohonen - "Jos näin miesten kesken puhutaan"

6. Nostalgiapaloja: Vieraana Mikko Kohonen - "Jos näin miesten kesken puhutaan"

Jari Kinnusen ja Salibandymuseon #nostalgiapaloja-podcast on edennyt kuudenteen jaksoonsa. alibandy kaipaa persoonia ja väriä. Yksi salibandyn väriläiskä on eittämättä juuri uransa lopettanut Mikko K...

2 Joulu 20201h 18min

64. KalloCast: NAFL-huuma yltyy: "Kauanko tässä jaksaa suomee enää länkyttää?"

64. KalloCast: NAFL-huuma yltyy: "Kauanko tässä jaksaa suomee enää länkyttää?"

Viikon KalloCast on järjestyksessään 64. Tällä viikolla perehdytään perinteisten aiheiden lisäksi Yhdysvaltain salibandysarjaan NAFL:iin, josta lisää myöhemmin Pääkallon sivuilla. Viikon erikoisuuten...

21 Marras 202056min

5. Nostalgiapaloja: Suomi ja kansainvälisen salibandyn evoluutio

5. Nostalgiapaloja: Suomi ja kansainvälisen salibandyn evoluutio

Jari Kinnusen ja Suomen Salibandymuseon Nostalgiapalojen viidennessä jaksossa käydään läpi IFF:n kehitystä Risto Kauppisen ja John "Pi" Liljelundin kanssa. Suomen rooli ja merkitys kansainvälisen sal...

18 Marras 20201h 17min

63. KalloCast: Nykyn terveiset Johanssonille: "Saa itse ilmoittaa jos on kiinnostunut"

63. KalloCast: Nykyn terveiset Johanssonille: "Saa itse ilmoittaa jos on kiinnostunut"

KalloCastin 63. jakso sisältää vaihtelun vuoksi vieraan. Vieraana on toistamiseen kaikkien aikojen menestynein suomalainen salibandyvalmentaja Petteri Nykky. Nykky avaa jaksossa syksyn tapahtumia joi...

15 Marras 20201h 39min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
urheilun-varjoissa
kimanttia
kaiken-takana
junnut-pelissa
rss-gillacast
rss-235-podcast
rss-ylilyonti
rss-kihu
rss-piippuhylly
runners-high-podcast
rss-nba-tuokio
rss-yhta-reikaa
rss-girls-run-the-world
rss-kaukaan-paaty
rss-442-podcast