Haiti – orjakapina synnytti itsenäisen valtion
Peter & Peter12 Loka 2024

Haiti – orjakapina synnytti itsenäisen valtion

Hispaniolan saaren länsiosa Saint-Domingue Karibianmerellä oli 1700-luvulla Ranskan siirtomaa ja oikea rahasampo. Siellä tuotettiin noin puolet Euroopassa kulutetusta kahvista ja sokerista. Mutta plantaaseilla luodut rikkaudet revittiin mustien orjien selkänahasta. Näiden orjien osuus siirtomaan väestöstä oli yli 90 prosenttia. Vuonna 1791 orjat olivat saaneet tarpeekseen. Siitä seurasi verinen kapina, joka lopulta synnytti Haitin tasavallan. Se oli ensimmäinen ja ainoa kerta maailmanhistoriassa kun orjakapinan tuloksena oli itsenäinen valtio.


Jaksot(43)

Rasputin ja Aleksandra

Rasputin ja Aleksandra

Kuka oikein oli myyttinen Rasputin, köyhä talonpoika, josta tuli Venäjän imperiumin vaikutusvaltaisin henkilö ennen kuin imperiumi väistämättömästi luhistui kuin korttipakka? Tsaari Nikolai II:n puoli...

31 Elo 20241h 18min

Habsburgien valta ulottui kaikille mantereille

Habsburgien valta ulottui kaikille mantereille

Alkujaan Sveitsistä lähtenyt mutta Itävaltaan siirtynyt Habsburgien dynastia johti suurimmillaan jättimäistä, valtamerien taakse ulottuvaa valtakuntaa. Siitä sanottiin, että se on imperiumi, jonka yll...

17 Elo 20241h 22min

Brittien katastrofaalinen pako Kabulista 1842

Brittien katastrofaalinen pako Kabulista 1842

Ensimmäisessä afgaanisodassa 1838–1842 britit valtasivat osan nykyistä Afganistania estääkseen Venäjän etenemisen brittien valtapiiriin. Kun kuitenkin brittien ja intialaisten yli 16 000 -päinen joukk...

29 Kesä 20241h 14min

Kun englantilaisyhtiö valtasi Intian niemimaan

Kun englantilaisyhtiö valtasi Intian niemimaan

Historian kummallisuuksiin kuuluu kertomus köyhästä 1600-luvun Englannista saapuneesta pienestä yhtiöstä, joka lopulta yksityisarmeijallaan sekä hajoita ja hallitse -strategiallaan valloitti koko Inti...

15 Kesä 20241h 30min

Fasismi vei yläluokkaiset sisarukset

Fasismi vei yläluokkaiset sisarukset

Ensimmäisen maailmasodan jälkeen Italiassa syntyi totalitaristinen liike nimeltään fasismi. Sen innoittamia liikkeitä perustettiin monessa Euroopan maassa. Englannissa Mitfordit olivat 1920-luvun seur...

1 Kesä 20241h 20min

Ukraina – rajamaasta itsenäisyydestään taistelevaksi valtioksi

Ukraina – rajamaasta itsenäisyydestään taistelevaksi valtioksi

Ukrainan juuret juontavat syvälle viikinkiaikaiseen Kiovan Rusiin. Alueesta, jonka nimi tarkoittaa rajamaata, on taisteltu läpi vuosisatojen ja sitä mukaa myös sen tarkkoja rajoja on muokattu kaikista...

18 Touko 20241h 12min

Baltian kohtalon vuodet 1917–1920, kaaoksen kautta itsenäistymiseen

Baltian kohtalon vuodet 1917–1920, kaaoksen kautta itsenäistymiseen

Venäjän vallankumous 1917 tarjosi Baltian maille mahdollisuuden itsenäistymiseen. Se ei tullut helpolla, sillä alussa ensimmäinen maailmansota oli vielä käynnissä ja Baltiassa oli useita eri armeijary...

4 Touko 20241h 6min

Kun Eurooppa pelkäsi osmaaneja

Kun Eurooppa pelkäsi osmaaneja

Osmaanien jättimäinen imperiumi levittäytyi vuosisatojen varrella kolmelle mantereelle. Osmaanimuslimit ja Euroopan kristityt valtiot kilpailivat Välimeren herruudesta ja koko Euroopan kohtalosta – ku...

20 Huhti 20241h 19min

Suosittua kategoriassa Historia

olipa-kerran-otsikko
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
mayday-fi
huijarit
mystista
tsunami
totuus-vai-salaliitto
rss-ikiuni
konginkangas
rouva-diktaattori
rss-subjektiivinen-todistaja
rss-i-dont-like-mondays-2
sotaa-ja-historiaa-podi
tiedetta-ja-sirkushuveja-vanhojen-aikojen-podcast
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-peter-peter
historiaa-suomeksi
maailmanpuu
rss-iltanuotiolla
romani-podcast