Kuohuntaa ja kuolemaa EU:n rajoilla

Kuohuntaa ja kuolemaa EU:n rajoilla

Kuohunta jatkuu Euroopan rajoilla ja kuolema on jatkuvasti läsnä. Salakuljettajat käyttävät yhä vaarallisempia keinoja Välimeren ylittämiseen, EU:n sisällä liikkumiseen ja hädässä olevien ihmisten hyväksikäyttämiseen. Unionilla on yhteiset pelisäännöt turvapaikkahakemusten käsittelemiseksi ja direktiivi laittomasti täällä oleskelevien ihmisten palauttamiseksi. Nyt EU on uudistamassa turvapaikkasääntöjä ja -järjestelmäänsä. Pöydällä ovat vähimmäisvaatimukset kaikkien turvapaikanhakijoiden kohtelulle ja hakemusten käsittelylle unionissa. Välimerellä on tälläkin hetkellä meneillään kolme Euroopan raja- ja merivartioviraston -operaatiota ihmisten salakuljetuksen estämiseksi. EU myös neuvottelee kolmansien maiden kanssa palauttamisjärjestelyistä. Miksi tilanne uhkaa silti karata käsistä ja mitkä asiat ovat uudistuksessa keskeisiä?

Jaksot(148)

Stop ProtectEU!

Stop ProtectEU!

Komissio julkaisi jo huhtikuussa ProtectEU esityksensä, jonka tarkoitus on vahvistaa EU:n sisäistä turvallisuutta. Hanke on jälleen kerran surullinen esimerkki siitä, että komissio yrittää väkisin rikkoa päästä päähän salattujen viestipalveluiden salauksen ja pahimmassa tapauksessa ajaa massavalvontatyökalua viestialustoille. Kiitos laajasta palautteestanne asiaan, avataan jälleen tätä teemaa myös näin podcastin merkeissä.

10 Kesä 202520min

Mikä 28. säädöskehys?

Mikä 28. säädöskehys?

Euroopan markkina kaipaa omaa Delawarea jonka kautta olisi helppo päästä kiinni koko Euroopan markkinalle. Kun vain koko markkina vihdoin myös toimisi yhtenäisesti. EU yrittää nyt rakentaa yhtä sisäänpääsyä ja Y-tunnusta, joka toimisi kaikkialla. Haasteina on kuitenkin verotus, työmarkkinalainsäädäntö ja datan liikkumattomuus - takapajuisuus digitaalisella markkinalla. Mitä sitten voimme odottaa 28. regimeltä, eli säädöskehykseltä, joka yrittää taklata näitä haasteita?

3 Kesä 202520min

Eurooppa Microsoftin armoilla

Eurooppa Microsoftin armoilla

Yhdysvaltalainen Microsoft katkaisi kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjän ja hänen henkilökuntansa pääsyn Microsoftin palveluihin ja sähköpostiin Yhdysvaltojen ICC:tä kohtaan asettamien pakotteiden vuoksi. Tämä haastaa kaikkien Microsoftin pilviteknologioita käyttävien luottamuksen yhtiöön Euroopassa. Mm. tästä lisää tämän viikon jaksossa.

27 Touko 202520min

Stop Israel!

Stop Israel!

Israelin toimet Gazassa täyttävät tällä hetkellä sotarikoksen määritelmät ja ovat olleet, myös Länsirannalla, jo pitkään kansainvälisen oikeuden vastaisia. Kansainvälisellä yhteisöllä, Suomi mukaan lukien, on verta käsissään. EU:n on korkea aika katkaista assosiaatiosopimus Israelin kanssa ja tunnustaa Palestiinan valtio sekä tehdä kaikkensa väestön pakkosiirtojen ja kansanmurhan estämiseksi.

20 Touko 202520min

Datakeskukset - uhka vai mahdollisuus?

Datakeskukset - uhka vai mahdollisuus?

TikTokin suunnittelemat datakeskukset Suomeen eivät aiheuta turvallisuuspoliittista uhkaa siitä syystä, että niistä valuisi ulos Kiinan propagandaa tai Kiina niillä pääsisi haastamaan suomalaisten tietoturvaa. Kysymys on Suomen valinnasta tarjota Putinin sotaa Ukrainassa tukevalle autoritaariselle valtiolle hyvä investointikohde ja halpaa sähköä. TikTokille keskuksen rakentaminen on lähinnä pr-temppu. Muun muassa tästä ja muista EU-viikon polttavista lisää tämän aamun podissa.

13 Touko 202520min

Susista ja rahasta

Susista ja rahasta

Hyvää huomenta Strasbourgista! Tällä viikolla puhuttaa mm. sudet, autojen päästöt, EU:n budjetti sekä suhteet Yhdysvaltoihin. Ukrainaa unohtamatta.

6 Touko 202520min

Sakot Metalle ja Applelle

Sakot Metalle ja Applelle

Euroopan unioni hakee keinoja panostaa puolustukseen ja komissio toimeenpanee digitaalista markkinaa koskevaa asetusta. Mm. näistä ja mitä mieltä olin ex-Facebookin globaalien asioiden johtajan Sarah Wynn-Williamsin kirjasta ”Careless People” jossa hän kuvaa Facebookin toimintaa sisäpiiristä.

29 Huhti 202521min

Tullit ja vastatullit

Tullit ja vastatullit

Presidentti Trump toteuttaa pitkäaikaisia lupauksiaan uudistaa Yhdysvaltojen taloutta ja paikkaa maailmassa. Samaan aikaan muu maailma joutuu vihdoin pohtimaan asemaansa ilman protektionistiseksi ja erittäin konservatiiviseksi sekä ennustamattomaksi muuttunutta suurvaltaa. Mikä on Euroopan vastine? Nielaiseeko Trump syötin nollatulleista, entä taipuvatko ranskalaiset tulleihin viskille viiniensä viennin ollessa uhattuna?

8 Huhti 202521min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
tervo-halme
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-kuka-mina-olen
rss-podme-livebox
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
otetaan-yhdet
rikosmyytit
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-merja-mahkan-rahat
lotta-paakkunainen
rss-aijat-hopottaa-podcast
rss-suoraan-asiaan
rss-se-avun-kysymyspodcast
rss-50100-podcast
rss-raha-talous-ja-politiikka