Kuuntelemisen taito / Eino Saari
Ilona Rauhala20 Loka 2024

Kuuntelemisen taito / Eino Saari

Kuunteleminen on yksi suurimmista lahjoista, jonka voimme toisillemme antaa.

Uudessa podcast-jaksossa vieraanani on palkittu teatteriohjaaja, työnohjaaja ja kirjailija Eino Saari. Einon tuorein teos Kuuntelemisen taito (Into kustannus, 2024) oli raikas lukukokemus joka tarjosi uusia tulokulmia ja sanoituksia aiheesta, jonka parissa itsekin työskentelen päivittäin. Oli elähdyttävää päästä keskustelemaan Einon kanssa kuuntelemisen teemasta ja tästä mielenkiintoisesta kirjasta.

Havahdumme usein kuuntelun merkitykseen vasta silloin kun sen kanssa on ongelmia - esimerkiksi työpaikalla ja parisuhteissa. Keskustelemme Einon kanssa siitä, miten voisimme aktiivisesti luoda parempaa kuuntelemisen kulttuuria. Kuunteleminen ei ole automaatti. Kuuntelu ja kuulluksi tuleminen on tapahtuma, jonka täytyy toteutua. Hyvä kuuntelija on riittävän etäällä ja ulkopuolella, tilanteessa läsnä mutta ei liian voimakkaana persoonana.

Meistä kukaan ei ole vain yhdenlainen kuuntelija. Kuuntelijoita on erilaisia: tilan ja turvan kuuntelija, oikeuden kuuntelija, kehon ja kauneuden kuuntelija, tässä vain muutamia. Konteksti vaikuttaa keskeisesti siihen mitä kuuntelemisen kyvykkyyksiä itsestään saa käyttöön. Kuuntelemisen taidossa Einoa kiehtoo nimenomaan rikkaus ja moninaisuus. Kuuntelijat luovat usein turvaa ympäristöön.

Keskustelemme jaksossa myös Einon uratarinasta. Miten hän väsyi teatterin tekemiseen, ryhtyi työnohjaajaksi ja kirjailijaksi.

Mitkä ovat hyvän kuuntelijan piirteitä? Miten kartoittaa omia esteitä ja haasteita kuuntelijana? Miten voisimme rakentavasti kuunnella heitä, joiden kanssa olemme syvästi eri mieltä?

Erityisesti seuraava kysymys kirjasta jäi itselleni mieleen: millainen olisi maailma, jossa ihmiset kuuntelisivat toisiaan, millainen se olisi paikkana?

Jaksot(63)

#7 Kiintymyssuhde ja psykologinen turvallisuus / Eira Eklund-Mikola

#7 Kiintymyssuhde ja psykologinen turvallisuus / Eira Eklund-Mikola

Keskustelin Eira Eklund-Mikolan kanssa kiintymyssuhteista ja niiden yhteydestä turvallisuuden kokemukselle. Eira on laillistettu psykologi ja paripsykoterapeutti. Hän on koko 20 vuoden työuransa ajan ...

29 Syys 202057min

#6 Mentalisaatio eli mielentäminen / Saara Salo

#6 Mentalisaatio eli mielentäminen / Saara Salo

Keskustelin Saara Salon kanssa mentalisaatiosta eli mielentämisestä. Saara on psykologian tohtori, laillistettu psykologi ja psykoterapeutti, Theraplay-kouluttaja/työnohjaaja, sekä Anna Freud Centerin...

8 Syys 202057min

#5 Minäpystyvyyden merkitys onnistumiselle / Annamari Heikkilä

#5 Minäpystyvyyden merkitys onnistumiselle / Annamari Heikkilä

Keskustelin filosofian tohtori, psykoterapeutti Annamari Heikkilän kanssa minäpystyvyydestä eli itseluottamuksesta, josta Annamari väitteli aikoinaan tutkiessaan opiskelijoiden minäpystyvyysuskomusten...

20 Elo 20201h 1min

#4 Luottamuksen rakentaminen ja johtaminen / Jari Kantonen

#4 Luottamuksen rakentaminen ja johtaminen / Jari Kantonen

Keskustelin Jari Kantosen kanssa johtamisesta. Jari on Taksi Helsinki Oy:n toimitusjohtaja ja hänen aikanaan taksi on toimialana muuttunut lähes täysin. Konservatiivisesta, tarkkaan säädellystä toimia...

4 Elo 202057min

#3 Oman tien kulkeminen / Verneri Pohjola

#3 Oman tien kulkeminen / Verneri Pohjola

Keskustelin muusikko Verneri Pohjolan kanssa oman tien löytämisestä ja sen kulkemisesta. Verneri on kansainvälisesti noteerattu, Suomen tunnetuimpia ja arvostetuimpia jazz-trumpetisteja. Verneriltä il...

21 Heinä 20201h

#2 Kontemplatiivinen psykologia / Heimo Langinvainio

#2 Kontemplatiivinen psykologia / Heimo Langinvainio

Keskustelin Heimo Langinvainion kanssa kontemplatiivisesta psykologiasta. Heimo on tunnettu lääketieteen tohtori ja stressitutkija, joka on vuosikymmenet toiminut lääkärin toimensa ohella suosittuna t...

6 Heinä 20201h 2min

#1 Plutarkhos & Mielentyyneys / Juhana Torkki

#1 Plutarkhos & Mielentyyneys / Juhana Torkki

Ilona Rauhala keskustelee kirjailija Juhana Torkin kanssa tämän uudesta teoksesta Plutarkhos - mielen tyyneydestä. Jakossa keskustellaan siitä, miksi Juhana päätyi suomentamaan juuri Plutarkhoksen tek...

22 Kesä 202049min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
rss-narsisti
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
adhd-podi
rss-rahamania
rss-niinku-asia-on
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
psykologia
aamukahvilla
kesken
rss-koira-haudattuna
koulu-podcast-2
mielipaivakirja
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-tietoinen-yhteys-podcast-2
ilona-rauhala
rss-duodecim-lehti
rss-opi-espanjaa