35. Lasten ja nuorten mielen hyvinvointi koronakriisissä. Vieraana Riikka Riihonen. Koronan Psykopodiaa 7

35. Lasten ja nuorten mielen hyvinvointi koronakriisissä. Vieraana Riikka Riihonen. Koronan Psykopodiaa 7

Erilaiset rajoitukset ovat olleet voimassa nyt vajaat kaksi kuukautta. Koulut ovat olleet suljettu, päiväkodeissa vain osa lapsista ja monet harrastukset peruttu. Lapsiperheet ovat eläneet hyvin erilaista arkea kuin ennen koronapandemiaa.

Hallitus on ilmoittanut, että rajoituksia aletaan asteittain purkamaan. Koulut avataan toukokuun puolessa välissä. Tarvittaessa tehdään rajoitetumpia eristystoimia tai palataan laajempiin. Julkisuudessa on kuitenkin ollut arvioita, että pandemia voi kestää vielä vuoden tai ylikin. Se siis vaikuttaa myös kaikkien meidän - myös lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa - arkeen ja henkiseen hyvinvointiin vielä pitkään.

Tässä jaksossa keskustelen lasten ja nuorten henkisestä hyvinvoinnista koronakriisissä lastenpsykiatriaan erikoistuvan lääkärin (valmistuu syksyllä 2020), lääketieteen tohtorin, tietokirjailija Riikka Riihosen kanssa. Riikka työskentelee lastenpsykiatrina Pirkanmaalla, opiskelee lasten ja nuorten kognitiiviseksi psykoterapeutiksi ja toimii myös luennoitsijana.

Pohdimme Riikan kanssa mm. seuraavia kysymyksiä:

- Millaisia vaikutuksia korona rajoituksilla on ollut lasten ja nuorten hyvinvointiin ja mielenterveyteen?

- Miten kriisin pitkittyminen mahdollisesti vaikuttaa?

- Millaiset vaikutukset perheen sisäisilla ongelmilla on?

- Millaisia vaikutuksia koulujen avaamisella mahdollisesti on?

- Miten huolta ja pelkoa kannattaisi käsitellä perheissä?

- Millaiset asiat luovat toivoa koronakriisin keskellä?

Tämä jakso on seitsemäs ja toistaiseksi viimeinen osa minisarjasta Koronan Psykopodiaa, jossa keskustelen asiantuntijavieraideni kanssa koronakriisin psykologisista vaikutuksista ja keinoista sopeutua niihin, sekä henkilökohtaisesti että työyhteisöissä.

Jakson linkit:

- Riikka Riihonen LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/riikka-riihonen-2033a786/

- Riikka Riihonen Twitterissa: https://twitter.com/RiikkaRiihonen

- Riikka Riihosen blogi Vanhemmuuden hyvä boogie: http://riikkariihonen.com/

- Riikka Riihosen ja Heidi Lainen podcast: Lastenpsykiatrit Riihonen ja Laine (Spotify): https://open.spotify.com/show/6UilKR0yxIn4VG5RPcceyn?si=Bspzw5pISamBMFPgIslX7w

- Linkkejä tukipalveluihin lapsiperheille:

- Mielenterveystalo: https://www.mielenterveystalo.fi/

- Voimaperheet: https://kasvuntuki.fi/tyomenetelmat/voimaperheet/

- Korona-linkkejä:

Kannattaa kuunnella myös Koronan Psykopodiaa -minisarjan muut jaksot sekä maaliskuun alun Psykopodiaa erikoisjakso:

- Erikoisjakso. Koronavirus. Psykososiaaliset vaikutukset. Vieraana Ferdinand Garoff. (6.3.): https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/koronavirus-psykososiaaliset-vaikutukset

- Koronan Psykopodiaa 1: Resilienssi ja sopeutuminen muutokseen. Nina Lyytinen. (27.4.) https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/resilienssi-sopeutuminen-muutokseen

- Koronan Psykopodiaa 2: Mielen haavoittuvuus ja pelko koronakriisissä. Vieraana Eija Palosaari. (28.4.) https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/mielen-haavoittuvuus-pelko-koronakriisissa

- Koronan Psykopodiaa 3: Työyhteisön psykologinen turvallisuus poikkeustilanteessa. Vieraana Hanna Poskiparta. (29.4.) https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/psykologinen-turvallisuus-poikkeustilanteessa

- Koronan Psykopodiaa 4: Stressin ja ahdistuksen säätely. Vieraana Hanna Markuksela. (30.4.) https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/stressin-ahdistuksen-saately

- Koronan Psykopodiaa 5: Itsensä johtaminen koronakriisissä. Vieraana Satu Pihlaja. (4.5.) https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/itsensa-johtaminen-koronakriisissa

- Koronan Psykopodiaa 6: Terveydenhuollon ammattilaisten psyykkinen hyvinvointi COVID-19 pandemiassa. Vieraina Helinä Häkkänen Nyholm ja Atte Varis. (5.5.): https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/terveydenhuollon-psyykkinen-hyvinvointi-covid19

- Koronan Psykopodiaa 7: Lasten ja nuorten mielen hyvinvointi koronakriisissä. Vieraana Riikka Riihonen. (6.5.)

Tältä kokoamaltani sivulta löydät myös paljon linkkejä lisätietoon, podcasteihin, ohjeistuksiin, lehtijuttuihin ja tieteellisiin artikkeleihin: https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/tietoa-koronan-psykososiaalisista-vaikutuksista

- Suomen Podcastmedian Koronan Anatomia -podcast kertoo kattavasti koronaviruksesta lääketieteen näkökulmasta: https://www.supla.fi/ohjelmat/koronan-anatomia

-----

Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin!

Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!

Seuraa Psykopodiaa myös somessa:

-Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/

- Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/

- Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina

- Nina Lyytinen LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/lyytinennina/

- Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi

- Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(230)

224. Mustasukkaisuus. Vieraana Katja Myllyviita.

224. Mustasukkaisuus. Vieraana Katja Myllyviita.

Mustasukkaisuus on inhimillinen ja monimutkainen tunne, johon voi kietoutua pelkoa menettämisestä, yksin jäämisestä ja omasta riittämättömyydestä. Mutta mistä mustasukkaisuus syntyy, ja milloin tavall...

31 Elo 41min

223. Muutosneuvottelujen jälkeen – miten löytää uusi suunta? Vieraana Outi Ikonen.

223. Muutosneuvottelujen jälkeen – miten löytää uusi suunta? Vieraana Outi Ikonen.

Muutosneuvottelujen jälkeinen aika ratkaisee, onnistuvatko tavoitellut muutokset. Vaativan prosessin jälkeen pitäisi löytää energiaa uuden rakentamiseen, vaikka työyhteisön luottamus ja turvallisuuden...

17 Elo 32min

222.  Miksi koemme riittämättömyyttä? Vieraana Aliisa Holkko.

222. Miksi koemme riittämättömyyttä? Vieraana Aliisa Holkko.

Miksi koemme riittämättömyyttä?Riittämättömyyden tunne on monelle tuttu kokemus. Se voi saada meidät vertaamaan itseämme muihin, epäilemään omaa arvoamme tai yrittämään ansaita hyväksyntää suorittamal...

3 Elo 32min

221. Odotusten voima: miten mieli rakentaa todellisuutta? Vieraana Janna Meunier.

221. Odotusten voima: miten mieli rakentaa todellisuutta? Vieraana Janna Meunier.

Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä toivon tapahtuvan? Mitä pelkään tapahtuvan?Mielemme rakentaa jatkuvasti käsitystä todellisuudesta aistihavaintojen, aiempien kokemusten ja kehon viestien pohjalta. Miel...

20 Heinä 37min

220. Kun koti ei ole turvallinen – mitä jatkuva uhka tekee ihmiselle? Vieraana Johanna Linner Matikka

220. Kun koti ei ole turvallinen – mitä jatkuva uhka tekee ihmiselle? Vieraana Johanna Linner Matikka

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun koti ei olekaan turvallinen paikka?Ihmissuhteiden laadulla on valtavan suuri merkitys hyvinvoinnillemme, terveydellemme ja turvallisuuden kokemuksellemme. Koti mielletään ...

6 Heinä 39min

219. Itsekkyyden aika – mitä yhteisöllisyydelle on tapahtunut? Vieraana Liisa Keltikangas-Järvinen.

219. Itsekkyyden aika – mitä yhteisöllisyydelle on tapahtunut? Vieraana Liisa Keltikangas-Järvinen.

Saako yksilökeskeinen kulttuuri meidät voimaan pahoin?Ihminen on pohjimmiltaan yhteisöllinen olento, jonka identiteetti rakentuu suhteessa muihin ihmisiin. Kokemukset turvallisuudesta, kuulumisesta ja...

22 Kesä 1h 3min

218. ADHD ja perfektionismin paradoksi. Vieraana Juulia Järvdike.

218. ADHD ja perfektionismin paradoksi. Vieraana Juulia Järvdike.

Miksi joskus tärkeätkin asiat jäävät tekemättä, vaikka haluaisimme saada ne valmiiksi? Täydellisyyden tavoittelu ja perfektionismi voivat olla valtava vahvuus. Niiden avulla saa aikaan hienoja asioita...

8 Kesä 45min

217. Voiko diagnoosi sairastuttaa? Vieraana Anne Haikola.

217. Voiko diagnoosi sairastuttaa? Vieraana Anne Haikola.

Voiko diagnoosi sairastuttaa?Milloin diagnoosi auttaa ymmärtämään itseä ja milloin siitä voi tulla myös itseään toteuttava ennustus? Diagnoosit voivat parhaimmillaan lisätä ymmärrystä omista kokemuksi...

25 Touko 0s

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
mimmit-sijoittaa
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
lakicast
hyva-paha-johtaminen
rahapuhetta
sijoituskaverit
inderespodi
oppimisen-psykologia
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-porssipodi
leadcast
rss-pinnan-alle
rss-doulapodi
rss-yritys-ja-erehdys
rss-karon-grilli
rss-inderes