13. Motivaatio, tavoitteet ja aikaansaaminen. Vieraana Satu Pihlaja.

13. Motivaatio, tavoitteet ja aikaansaaminen. Vieraana Satu Pihlaja.

Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme motivaatiosta, tavoitteista ja aikaansaamisesta Satu Pihlajan kanssa. Hän on psykologi (PsL), valmentaja, psykoterapeutti ja tietokirjailija. Satu on kirjoittanut kaksi kirjaa aiheesta: Aikaansaamisen taika - Näin johdat itseäsi ja Aikaansaamisen taika - työkirja.

Aikaansaaminen aiheuttaa meissä pääsääntöisesti hyvänolon tunteita. Aikaansaaminen on mielelle ja aivoille palkinto, josta tulee hyvä mieli. Tällaisen kokemuksen voi saada jo, kun esimerkiksi pääsee työpäivän alkuun. Aikaansaamisen tiellä voi olla myös haasteita ja esteitä. Usein esteet ovat henkisiä. Ihminen on hyvä näkemään vaaroja ja uhkia. Jonkin tehtävän tekemisen esteeksi voivat muodostua jo pelkät mielikuvat siitä, että tehtävä on vaikea ja että sen tekemisessä saattaa epäonnistua.

Satu antaa antaa käytännön vinkkejä siitä, miten esteitä on mahdollista voittaa, miten asettaa saavutettavissa olevia tavoitteita ja työkaluja itsensä motivoimiseen.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
Millaisia haasteita ja esteitä ihmisillä on saada asioita aikaiseksi?

Miten esteitä on mahdollista ylittää?

Mitkä tekijät auttavat asioiden aikaansaamisessa?

Miten tavoitteiden suuruus vaikuttaa aikaansaamiseen?

Onko merkitystä sillä onko tavoite asetettu ulkoapäin vai onko se itse asetettu?

Miten motivaatio vaikuttaa?

Miten itseä voi motivoida saamaan asioita aikaiseksi?

Jakson linkit:

Satu Pihlajan kotisivut

Satu Pihlaja: Aikaansaaminen taika

Satu Pihlaja: Aikaansaamisen taika - työkirja

Satu Pihlaja LinkedIn:ssa, Facebookissa ja Instagramissa.

Psykopodiaa 4 - Itsensä johtaminen. Vieraana Satu Pihlaja.

Seuraa Psykopodiaa somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa

Instragramissa @Psykopodiaa
Nina Lyytinen Twitterissa

Jaksot(214)

88. Johtajan hyvinvointi ja henkilöstö. Vieraina Katja Hämäläinen ja Heidi Tuohimaa.

88. Johtajan hyvinvointi ja henkilöstö. Vieraina Katja Hämäläinen ja Heidi Tuohimaa.

Kaupallinen yhteistyö: työeläkeyhtiö Elo.Johtajilla ja esihenkilöillä on paljon vastuuta ja heihin kohdistuu usein korkeita odotuksia. Organisaatioiden toimintaympäristö muuttuu myös jatkuvasti. Työ o...

16 Touko 202241min

87. Läheisen päihdeongelma. Vieraana Harri Seppälä.

87. Läheisen päihdeongelma. Vieraana Harri Seppälä.

Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo.Käyttääkö läheisesi liikaa päihteitä? Päihdeongelmat ovat Suomessa yleisiä. Liiallinen päihteiden käyttö aiheuttaa terveyshaittoja ja lisäksi huolta ja kuormitusta m...

25 Huhti 202242min

86. Lähisuhdeväkivalta. Vieraana Heli Siltala.

86. Lähisuhdeväkivalta. Vieraana Heli Siltala.

Oletko kokenut lähisuhdeväkivaltaa? Lähisuhdeväkivalta on yleistä. Lähisuhdeväkivallan tekijänä voi toimia oma nykyinen tai entinen kumppani, vanhempi, lapsi, sisar tai muu läheinen. Väkivalta voi oll...

18 Huhti 202244min

85. Vaikeat tunteet työelämässä. Vieraana Jarkko Rantanen.

85. Vaikeat tunteet työelämässä. Vieraana Jarkko Rantanen.

Tunteet kulkevat mukana työpaikalle halusimme tai emme. Työpaikan tunneilmasto on parhaimmillaan rikas ja monipuolinen. Työpaikalle kulkeutuu kuitenkin myös vaikeita tunteita kuten turhautumista, riit...

4 Huhti 202233min

84. Miten säilyttää hyvä vanhemmuus eron jälkeen? Vieraana Katri Laine.

84. Miten säilyttää hyvä vanhemmuus eron jälkeen? Vieraana Katri Laine.

Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo.Ero herättää monenlaisia ristiriitaisiakin tunteita sekä vanhemmissa että lapsissa. Se on iso muutos perheessä. Erossa vanhempien tunnesäätely on keskeisessä roolis...

21 Maalis 202236min

83. Miten palauttaa turva, kun se on uhattuna? Vieraina Tuija Turunen ja Kirsi Peltonen.

83. Miten palauttaa turva, kun se on uhattuna? Vieraina Tuija Turunen ja Kirsi Peltonen.

Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo.Pitkään jatkunut pandemia ja nyt Ukrainassa käytävä sota herättävät monenlaisia tunteita. Epävarmuus ja traumaattiset tapahtumat lisäävät turvattomuutta, ahdistuksen...

14 Maalis 202240min

82. Millainen on suorittajan mieli? Vieraana Emilia Kujala.

82. Millainen on suorittajan mieli? Vieraana Emilia Kujala.

Vaaditko itseltäsi paljon? Lepäätkö ja lomailetko vain, jos olet sen mielestäsi ansainnut? Menestys, suorittaminen ja hyvä itsekontrolli ovat yhteiskunnassamme ihannoitavia piirteitä. Monia ne voivat ...

28 Helmi 202237min

Extra: Sota Ukrainassa ja mielen hyvinvointi. Vieraana Ferdinand Garoff.

Extra: Sota Ukrainassa ja mielen hyvinvointi. Vieraana Ferdinand Garoff.

Sota ja kriisi Ukrainassa herättää monenlaisia tunteita ja reaktioita kuten epävarmuutta, turvattomuutta, epäoikeudenmukaisuutta, surua ja vihaa. Kaikki eivät koe asioita samalla lailla. On tärkeä kun...

26 Helmi 202220min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
pomojen-suusta
rss-rahamania
ostan-asuntoja-podcast
juristipodi
rss-myyntikoulu
rss-seuraava-potilas
rss-draivi
sijoitusovi-podcast
rss-lahtijat
rss-startup-ministerio
herrasmieshakkerit
rahapuhetta
bakkari-tarinoita-tapahtumien-takahuoneista
lakicast
rss-h-asselmoilanen
rss-turha-edes-yrittaa