Mika Ebeling | 2.11.2024: "Pyhien yhteys"

Mika Ebeling | 2.11.2024: "Pyhien yhteys"

Jesajan kirjasta, luvusta 65

Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi,
eivät synny kuollakseen kohta,
vaan he ovat Herran siunaama suku
ja heidän vesansa pysyy heidän luonaan.
Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan,
kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.
Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella,
leijona syö heinää kuin härkä,
ja käärmeen ruokana on maan tomu.
Kukaan ei tee pahaa,
kukaan ei vahingoita ketään
minun pyhällä vuorellani,
sanoo Herra.


Johanneksen ilmestyksestä, luvusta 22

Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.


Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 5

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(296)

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

"2. Moos. 3:9–15Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat. Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie mi...

19 Heinä 24min

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Hes. 2:1–8Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhuttelen sinua". Niin minuun tuli henki, kun hän puhui minulle, ja se nosti minut jaloilleni, ja minä kuulin hänen puhuvan mi...

5 Heinä 16min

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Tekstit: Sunnuntai 28.6.2026 - 5. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

28 Kesä 17min

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Tekstit: Sunnuntai 21.6.2026 - 4. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

23 Kesä 22min

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Tekstit: Sunnuntai 14.6.2026 - 3. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

17 Kesä 30min

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Aam. 8:4–8Kuulkaa tämä, te jotka poljette köyhiä ja tahdotte tehdä lopun maan nöyristä, sanoen: "Milloin loppuu uusikuu, että saamme myydä viljaa, ja milloin sapatti, että saamme avata jyväaitan, pien...

7 Kesä 31min

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Tekstit: Sunnuntai 24.5.2026 - Helluntaipäivä - Kirkkovuosikalenteri

4 Kesä 29min

Matti Väisänen | 31.5.2026: "Salattu Jumala"

Matti Väisänen | 31.5.2026: "Salattu Jumala"

Saarn. 8: 16-17Kun minä käänsin sydämeni oppimaan viisautta ja katsomaan työtä, jota tehdään maan päällä saamatta untakaan silmiin päivällä tai yöllä, niin minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista...

31 Touko 35min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
kulttien-johdossa
lahko
voi-hyvin-meditaatiot-2
raamattu-tanaan
astropodia
rss-lakeuden-valo
rss-heraamisia
rss-mieletonta-elamaa
harhaoppia
rss-yopuolen-tarinoita
rss-valoa-pimeyteen
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-kuuntele-raamattu-vuodessa
rss-miehen-mieli-podcast
rss-valo-minussa-2
rss-northwind-talks
rss-raamattuluentosarja
rss-soul-of-espoo
rss-raamattu-podcast