Turvallisuuspolitiikka EU:ssa, NATO ja euro Vesa Kanniainen #neuvottelija 33

Turvallisuuspolitiikka EU:ssa, NATO ja euro Vesa Kanniainen #neuvottelija 33

Sami Miettinen haastattelee kolme väitöskirjaa tehnyttä Helsingin yliopiston emeritusprofessori Vesa Kanniaista Suomen turvallisuuspoliittisesta vajeesta, jota EU täydentää. Sotataloustiede pystyy arvioimaan kansallisia puolustustrategioita ja Kanniaisen toinen väitöskirja Esseitä kansallisesta puolustuksesta pureutuu myös Suomen turvallisuuspolitiikkaan talousteorian keinoin.

Suomella on pysyvä geopoliittinen turvallisuusvaje. Kanniaisen esseet käsittelevät mm. kansakunnalle optimaalista oman armeija kokoa, ääritapauksessa olemattomasta Lichtensteinin armeijasta Israelin monivuotiseen molemmille sukupuolille pakolliseen armeijaan turvallisuusvajeen näkökulmasta. Ruotsin päätös ajaa alas oma armeijansa vaikuttaa Suomen jatkuvaa asevelvollisuutta huonommalta. Kanniainen arvioi molemmilla mailla olevan kuitenkin NATO-option tai vähintäänkin USA:n osittaiset turvallisuustakuut, joita täydentämään EU:n turvallisuuspoliittinen ulottuvuus on kuitenkin arvokas.

EU on moninkertainen taloudellinen ja väestöllinen mahti esim. Venäjään verrattuna. Kanniainen toteaa, että NATO tarvitsisi Suomea enemmän kuin Suomi NATO:a Baltian turvallisuuspolitiikan takaajana, joten option lunastamista ei tule hätiköidä. Lisäksi jaksossa käydään läpi euron talouskasvua heikentävää vaikutusta EU:lle. Lopuksi Vesa kertoo nykyprojekteistaan, jotka keskittyvät mm. etiikan ja käyttäytymistaloustieteen yhdistämiseen taloudelliseen tutkimukseen.

#ekonomistit #politiikka #turpo #EU #euro #NATO

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Kaikki #neuvottelija -jaksot ja haku: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(389)

Suomen Pankki haastoi hallituksen Jussi Ahokas #neuvottelija 197

Suomen Pankki haastoi hallituksen Jussi Ahokas #neuvottelija 197

Jussi Ahokas, Bios tutkimusyksikön ekonomisti, pohtii Suomen Pankin haastoa oikeistohallituksen hallitusohjelmakirjaukselle 9.1. Jäsenvaltiolle kuuluu vastuu julkisen taloutensa kestävyydestä. Olli Re...

19 Kesä 202331min

Oikeistohallitus onnistui! #neuvottelija 196 Marko Junkkari

Oikeistohallitus onnistui! #neuvottelija 196 Marko Junkkari

Oikestohallitus on syntynyt Suomeen! Marko Junkkari pohtii hallitusohjelman julkaisemisen kynnyksellä mitä siitä seuraa. (00:00) Intro Marko Junkkari, Helsingin Sanomat, politiikan toimittaja ja Uut...

16 Kesä 202346min

Verot alas Suomi kovin verottaja Elias Erämaja #neuvottelija 195

Verot alas Suomi kovin verottaja Elias Erämaja #neuvottelija 195

Elias Erämaja, Suomen Ekonomien pääekonomisti kuvaa kierrettä, jossa Suomessa on EU:n korkeimmat rajaveroasteet, kitsaimmat verotaulukkojen indeksikorotukset sekä dramaattisesti heikentyneet nettopalk...

9 Kesä 202336min

Tekoäly ja työ hallitusohjelmaan Tapio Levä #neuvottelija 194

Tekoäly ja työ hallitusohjelmaan Tapio Levä #neuvottelija 194

Tekoäly ja tekoälytyö hallitusohjelmaan. Vieraana Tapio Levä, Telia Head of Data & AI Solutions. Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Telian kanssa. (00:00) Intro Tapio Levä Telian tekoäly- ja d...

2 Kesä 202342min

Hallitusneuvottelukriisi ohi - Purra vs RKP Sami Miettinen #neuvottelija 193

Hallitusneuvottelukriisi ohi - Purra vs RKP Sami Miettinen #neuvottelija 193

Oikeistohallitus muodostuu sittenkin! Lauantaina 27.5.2023 hallitusneuvottelujen kriisi raukesi. Perussuomalaisten Riikka Purra teki uhkauksen uloskävelystä mikäli maahanmuuton ja ilmastopolitiikan as...

27 Touko 202312min

Myynnin psykologia Mika D. Rubanovitsch #neuvottelija 192

Myynnin psykologia Mika D. Rubanovitsch #neuvottelija 192

Mika D. Rubanovitsch saapuu toisen kerran #neuvottelija -studiolle, nyt 12. kirjastaan Myynnin psykologia – Temppu ja miten se tehdään. 00:00 Mika D. Rubanovitsch, David Copperfieldin lentokoneen kad...

15 Touko 202342min

Jääkiekko NHL World of Mouth Saku Tuominen #neuvottelija 191

Jääkiekko NHL World of Mouth Saku Tuominen #neuvottelija 191

Saku Tuominen, yrittäjä, tietokirjailija ja ravintoloitsija soveltaa Jääkiekkokirja (Tämä ei ole) - kirjaa (Otava 2023) NHL:n pudotuspeleihin ja jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen analysointiin. H...

8 Touko 202349min

Cross-border Mergers and Acquisitions Translink Miami Mike Dinan Fredrik Ullberg #negotiator 190

Cross-border Mergers and Acquisitions Translink Miami Mike Dinan Fredrik Ullberg #negotiator 190

Cross-border Mergers & Acquisitions in the global mid-market investment banking. Reflections and interviews with Mike Dinan and Fredrik Ullberg at the Translink Directors' Meeting in Miami Beach April...

5 Touko 202316min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
mimmit-sijoittaa
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
rss-sami-miettinen-neuvottelija
hyva-paha-johtaminen
asuntoasiaa-paivakirjat
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
pomojen-suusta
sijoituspodi
juristipodi
rss-uskalla-yrittaa
rss-lahtijat
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-seuraava-potilas