12 käsitettä maailmasta. Erikoisjakso 1: Teollisuuspolitiikka
BIOS-podcast6 Marras 2024

12 käsitettä maailmasta. Erikoisjakso 1: Teollisuuspolitiikka

Teollisuuspolitiikka on noussut erityisesti Joe Bidenin hallinnon (2021–2025) myötä globaalisti vaikuttavien politiikkaideoiden kärkijoukkoon. Kapeassa katsannossa sillä tarkoitetaan lähinnä valtion avustuksia kotimaisille yrityksille ja näiden yritysten kansainvälisen kilpailuasetelman suojelua. Laajemmin katsottuna teollisuuspolitiikassa on kuitenkin kyse talouden julkisesti ohjatusta rakennemuutoksesta kohti poliittisesti päätettyjä sosiaalisia ja ekologisia tavoitteita. Tämä laajempi näkemys on linjassa tuoreimman tutkimuskeskustelun kanssa, tultiinpa keskusteluun taloustieteestä, oikeustieteestä tai kestävyystieteestä. Toisin kuin BIOS:n ekologisen jälleenrakennuksen lanseeraamisen aikoihin (2019), nyt meillä on käsillä vaikutusvaltainen poliittinen idea ja koeteltuja politiikkatoimia, joiden avulla jälleenrakennuksen kaltainen suuri urakka voidaan toteuttaa. Studiovieraana Paavo Järvensivu. LISÄLUKEMISTOA: Paavo Järvensivu: Lukekaa Draghin raportti https://bios.fi/lukekaa-draghin-raportti/

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(54)

Tutkimusta 3: Omavaraisuus ja "normaali" nettikeskustelussa

Tutkimusta 3: Omavaraisuus ja "normaali" nettikeskustelussa

Miten radikaali omavaraisuus näyttäytyy nettikeskustelussa? Mitä suhtautuminen omavaraisuuteen kertoo siitä, mitä pidetään normaalina ja hyväksyttävänä?  Näitä kysymyksiä tutkitaan Olli Herrasen ja Te...

2 Kesä 46min

Overshoot ja Long Heat

Overshoot ja Long Heat

Wim Carton ja Andreas Malm ovat kirjoittaneet tuplateoksen ilmastonmuutoksen politiikasta juuri tällä hetkellä. Oveshoot kertoo, miten ajatus turvarajojen ylittämisestä ja sitten takaisin palaamisesta...

19 Touko 1h 58min

Maailman valtimolla - Hormuz

Maailman valtimolla - Hormuz

Sota Yhdysvaltain, Israelin ja Iranin välillä on johtanut muun muassa Hormuzin salmen sulkemiseen. Mitä seurauksia sululla on energia- ja materiaalivirtoihin, eri puolilla maailmaa? Mitä taaphtuu nyt ...

9 Huhti 58min

Kirjapodcast: Teemu Kaskisen romaani Yö ja usva

Kirjapodcast: Teemu Kaskisen romaani Yö ja usva

Studiossa Teemu Kaskisen romaanista Yö ja usva keskutelemassa kirjailija itse, Tere Vadén, Tero Toivanen ja Antti Majava. Avainromaani kertoo metsän, metsätieteen ja metsätutkijan maailmasta 1900-luvu...

1 Huhti 1h 59min

Tutkimusta 2: Artikkeli teollisuuden tiekartoista

Tutkimusta 2: Artikkeli teollisuuden tiekartoista

BIOS-tutkijoiden artikkelissa “Mastering emissions, masking sinks: Finnish Energy-intensive Natural Resource-based Industries low-carbon roadmaps” (https://link.springer.com/article/10.1186/s12302-026...

2 Maalis 52min

Tutkimusta 1: Artikkeli irtikytkennästä: Onko irtikytkennässä onnistuttu?

Tutkimusta 1: Artikkeli irtikytkennästä: Onko irtikytkennässä onnistuttu?

Ville ja Tere esittelevät tuoreen tutkimusartikkelin, syksyllä 2025 Alue ja Ympäristö-lehdessä julkaistun tutkimuksemme “Onko talouskasvun ja ympäristöpaineiden irtikytkennässä onnistuttu? Tapaus Suom...

26 Tammi 25min

Kirja "12 käsitettä maailmasta" ilmestyy! Nyt ennakkotilauksessa

Kirja "12 käsitettä maailmasta" ilmestyy! Nyt ennakkotilauksessa

Podcastin kuulijoille tuttu 12 käsitettä maailmasta saa kirjallisen muodon, kun huhtikuussa ilmestyy niin & näin -kirjasarjassa Ville Lähteen, Tere Vadénin ja koko BIOS-tutkimusyksikön väen voimin kir...

20 Tammi 10min

Uudet tilat ja Industrial Foresight Studio

Uudet tilat ja Industrial Foresight Studio

Ensimmäinen podcast BIOSin uusista tiloista Sofiankadulta!  Mihin BIOS tarvitsi uudet tilat? Entä mikä on samassa osoitteessa ja osin samoin voimin toimiva Industrial Foresight Studio? Mitä studio tek...

10 Joulu 202541min

Suosittua kategoriassa Tiede

rss-mita-tulisi-tietaa
rss-hereilla
rss-poliisin-mieli
rss-duodecim-lehti
docemilia
radio-antro
filocast-filosofian-perusteet
rss-radplus
rss-totuuden-liepeilla
utelias-mieli
tiedekulma-podcast
rss-tiedetta-vai-tarinaa
rss-lihavuudesta-podcast
rss-kasvikutsut