13. Kalapaikan pitämisestä, kalastuspaineesta ja valokuvauksesta & Pasi Visakivi

13. Kalapaikan pitämisestä, kalastuspaineesta ja valokuvauksesta & Pasi Visakivi

Sadat suomalaiset soittavat kiivaasti Visakiven Pasille joka vuosi tiettynä maaliskuun päivänä. Osa rekrytoi sukunsa mummoaan myöten soittamaan Pasille ja on myös huhuja soittokoneiden käytöstä. Jos Pasin tavoittaa kyseisenä ajankohtana, voi soittaja lunastaa itselleen ja seuralaisilleen kalastusoikeuden legendaariselle Vihavuodenkoskelle yhdeksi vuorokaudeksi. Soittorumba on saanut osakseen paljon kritiikkiä, mutta Vihavuosi on ainutlaatuinen kalapaikka, johon käytännössä jokaisella on mahdollisuus päästä. Jokaista lupavuorokautta edeltää aina rauhoituspäivä ja koskella kalastaa samanaikaisesti vain kolme vapaa. Vihavuosi onkin kalapaikka, jonka kalastusta säädellään aina kalan parasta ajatellen. Pasi Visakivi saapui studioomme juttelemaan siitä, miten hänestä tuli Vihavuodenkosken kalapaikan pitäjä ja mitä se oikeastaan edes tarkoittaa. Luonnollisesti Pasi avartaa meitä ja kuulijoita Vihavuoteen kalastuksesta sekä jakaa T.O.L.K.U.T.T.O.M.I.A kalatarinoita kyseisestä paikasta. Pasi on myös harvinaislaatuinen henkilö, koska hän on päässyt kalastamaan yhdellä yksityisellä Suomen huippu reittikoskella siten, että kukaan ei ollut kalastanut koskella 11 kuukauteen. Pasi kertoo tämän kokemuksen valossa, miten kalastuspaine vaikuttaa kalojen käyttäytymiseen. Puhutaan Pasin kanssa myös perhokalastuksen ja perhojen kuvaamisesta, jossa Pasi on jopa kansainvälisesti meritoitunut tekijä. Ja kuka muistaa Tiimarin ja tietää, miten se liittyy yhteen legendaariseen perhoon?Tervetuloa mukaan!

Jaksot(64)

48. Jani Aaltonen: Sumukorentokalastuksesta ja sen vierestä

48. Jani Aaltonen: Sumukorentokalastuksesta ja sen vierestä

"Kun räystäistä alkaa tippua vesi illalla mökissä istuessa, on sumarisesonki käsillä..." On uuden jakson aika ja viimein paljon kysytystä aiheesta: sumukorentokalastuksesta. Sumukorentokalastus on mel...

8 Maalis 20231h 47min

47. Esko & Juhana: Perhokalastuskautemme 2022 parhaat palat ja oivallukset

47. Esko & Juhana: Perhokalastuskautemme 2022 parhaat palat ja oivallukset

Unelmia onkimassa kausi 5 on alkanut! Lavensimme tuotantokauden julkaisuja ja päätimme tänä vuonna aloittaa julkaisut jo hyvissä ajoin talven puolella. Täten pyrimme olemaan jaksojen kanssa entistä aj...

1 Maalis 20231h 5min

46. Tuomas ”Ryde” Rytkönen: Meritaimenjahtia & tarinoita Kuolan niemimaalta

46. Tuomas ”Ryde” Rytkönen: Meritaimenjahtia & tarinoita Kuolan niemimaalta

Tässä jaksossa nousemme veneeseen kovan luokan perhokalastajan Tuomas Rytkösen kanssa ja lähdemme jahtaamaan meritaimenia. Tuomas tunnetaan erityisesti kokeneena meritaimenen ja hauen perhokalastajana...

10 Elo 20221h 49min

45. Joonas Oksanen & Anton Pousar: Intohimosta ammattiin

45. Joonas Oksanen & Anton Pousar: Intohimosta ammattiin

Kauden toiseksi viimeistä jaksoa tähdittää kaksi kovaa suomalaista perhokalastajaa, Ruodon toimitusjohtaja ja perustaja Joonas Oksanen ja Ruodon perhokalastusliiketoiminnasta vastaava Anton Pousar. Tä...

27 Heinä 20222h 20min

44. Miki Äikäs: Suurlohen taikaa

44. Miki Äikäs: Suurlohen taikaa

Itse lohenkalastuksen elävä legenda Miki Äikäs on täällä. Tiäksää. Miki on yksi hauskimpia vieraita, jolla riittää sekä tarinaa että mielipiteitä liittyen lohenkalastukseen ja siihen liittyviin teemoi...

13 Heinä 20222h 23min

43. Aki Huhtanen: Suurharjuksia ja erämaan salaisuuksia

43. Aki Huhtanen: Suurharjuksia ja erämaan salaisuuksia

Nyt on studioon saapunut suuri harjus- ja siikalegenda, itse eränkävijä ja Graylingland opasfirman Aki Huhtanen. Suomen tunnetuimpiin perhokalastajiin lukeutuva Aki on entinen rakennustyömies Oulusta,...

6 Heinä 20222h 4min

42. Kellankoskella suurtaimenen perässä

42. Kellankoskella suurtaimenen perässä

On realistisen reissujakson aika jälleen. Tällä kertaa Esko ja Juhana suuntasivat Konneveden Kellankoskelle suurtaimenen perässä, koska onhan Kellankoski tunnettu jättimäisistä taimenasukeistaan. Kala...

29 Kesä 202258min

41. Janne Nyblom: 10.000 taimenen tarinat

41. Janne Nyblom: 10.000 taimenen tarinat

Legenda on itse saapunut vieraaksi. Myyttinen ja paljon puhuttu Janne Nyblom saapui viimein Unelmia onkimassa studioon ja avasi tarinansa 10.000 taimenen ja 2.000 lohen takaa. Suurkalojen suurpyytäjä,...

15 Kesä 20222h 28min

Suosittua kategoriassa Vapaa-aika

nikotellen
antin-matka
the-harlin-show
ihan-oikeesti
sita
unicast
rss-nikotellen
eturivi
tahtitehdas
mutsiputki
everypodi
mysteeripodcast
oral-sex
rss-lapseton-elama
terkuin-jenna
himocast
20-30-40-podcast
kaikkea-hyvaa
kasper-ja-mikko
rss-viihde-media