35. Mikko Leskelä, Protoomo: "Yliopiston pitäisi patistaa kandit työelämään ennen maisteriopintoja"

35. Mikko Leskelä, Protoomo: "Yliopiston pitäisi patistaa kandit työelämään ennen maisteriopintoja"

Strategiakonsultti ja yrittäjä Mikko Leskelä on mainio esimerkki siitä, että teologin paikka voi saarnastuolin sijaan löytyä yrityskauppaneuvotteluista tai strategiatyöpajasta. Ja miksipä ei löytyisi. Ihmistuntemuksesta, empatiasta ja kuuntelusta on ylivoimaista hyötyä tilanteissa, joissa ihmiset tekevät isoja päätöksiä.

Leskelä ei halua korvata rahoituksen maistereita kulttuuriantropologeilla tai papeilla, mutta saattaisi näitä yhteen sitäkin useammin. Miksi tie kulmahuoneeseen käy lähes poikkeuksetta ekonomin tai diplomi-insinöörin opintojen kautta, vaikka liike-elämästä kiinnostuneita ihmisiä vilisee varmasti muissakin opinahjoissa?

Leskelän mukaan Suomi on liiankin ammattikeskeinen maa. Hän muistuttaa, että englanninkielisessä maailmassa ei oikein edes ole koulutusta vastaava työtä muistuttavaa käsitettä.

Jakson lopussa Ekosysteemin äänessä soitamme Columbia Roadin Pirkka Kaijaselle. Hän odottaa jo reippaiden kesätyöntekijöiden tuloa.

Jaksot(90)

90. Antti Kleemola, Finnair: “Teknologian arvon määrittää sitoutuminen”

90. Antti Kleemola, Finnair: “Teknologian arvon määrittää sitoutuminen”

Millaista visiota vaaditaan, jotta teknologiasijoitukset alkavat tuottaa tehoja ja tulosta liiketoiminnalle? Miten kehittyvät AI-agentit ja muut tekoälytyökalut istutetaan osaksi päivittäistä työtä ni...

25 Syys 202528min

89. Hannu Krook, SOK: “Kaikki lähtee asiakasymmärryksestä”

89. Hannu Krook, SOK: “Kaikki lähtee asiakasymmärryksestä”

Miten tekoäly muuttaa liiketoimintaa ja asiakaskokemusta, millainen teknologiastrategia palvelee toimijoita parhaiten ja millaisia murroksia kaupan alan tulevaisuus tuo tullessaan? Näihin ja moniin mu...

28 Elo 202536min

88. Marianne Vikkula, Wolt: “Suurinkin menestys lähtee usein pienestä liikkeestä”

88. Marianne Vikkula, Wolt: “Suurinkin menestys lähtee usein pienestä liikkeestä”

Marianne Vikkula, Wolt: “Suurinkin menestys lähtee usein pienestä liikkeestä”    Miten alustatalouden aikakaudella skaalataan liiketoiminta sellaiselle tasolle, että Suomen mittakaavassa toimiva liik...

19 Kesä 202530min

87. Antti Koskela, WithSecure: “Johtajien on kannettava vastuuta digiturvallisuudesta”

87. Antti Koskela, WithSecure: “Johtajien on kannettava vastuuta digiturvallisuudesta”

Millaisina tietoturvan nykytila ja tulevaisuus näyttäytyvät haastavan alan näköalapaikalta, kun loputon teknologinen kehitys pitää tietoturva-alan kissa–hiiri-leikin tauottomana? Pureudumme aiheeseen ...

29 Touko 202529min

86. Leena-Mari Lähteenmaa, CGI: “Uudet innovaatiot vaativat erilaisten osaamisten törmäyttämistä”

86. Leena-Mari Lähteenmaa, CGI: “Uudet innovaatiot vaativat erilaisten osaamisten törmäyttämistä”

Miten organisaatiot voivat ottaa tekoälyagentit hallitusti käyttöön – ja miksi juuri nyt on oikea hetki tehdä se? Tähän ja moniin vaikeampiinkin kysymyksiin vastaa CGI:n toimintaa Suomessa, Baltiassa ...

8 Touko 202530min

85. Erno Muuranto, GE HealthCare: “Emme ole vielä lähelläkään tekoälyn hyödyntämisen vuorenhuippua”

85. Erno Muuranto, GE HealthCare: “Emme ole vielä lähelläkään tekoälyn hyödyntämisen vuorenhuippua”

Miten teknologia ja tekoälymurros vaikuttavat terveydenhuoltoon tänään ja huomenna? Siihen etsimme vastauksia GE HealthCaren Suomen toimitusjohtajan Erno Muurannon kanssa. Jo neljännesvuosisadan GE:ll...

17 Huhti 202535min

84. Susanna Takkunen, Accenture: “Teknologia kuuluu yrityksen strategian keskiöön”

84. Susanna Takkunen, Accenture: “Teknologia kuuluu yrityksen strategian keskiöön”

Miten teknologisista kehityshankkeista tehdään osa yrityksen liiketoimintasuunnitelmaa ja pitkän kantaman strategiaa? Tähän etsimme uusia näkökulmia Accenturen toimitusjohtaja Susanna Takkusen kanssa....

27 Maalis 202533min

83. Micki Honkavaara, NVIDIA: “Jopolla kun käy sähköpyörää vastaan, niin tietää miten käy”

83. Micki Honkavaara, NVIDIA: “Jopolla kun käy sähköpyörää vastaan, niin tietää miten käy”

Tauolta palaava Salesforcen Älyradio-podcast aloittaa uuden tuotantokauden harvoin julkisuudessa esiintyvällä huippuvieraalla: Nvidia Helsingin toimitusjohtajana jo lähes kaksi vuosikymmentä toiminut ...

6 Maalis 202530min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
herrasmieshakkerit
rss-rahamania
rahapuhetta
rss-h-asselmoilanen
rss-seuraava-potilas
rss-paasipodi
inderespodi
taloudellinen-mielenrauha
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rss-markkinointitrippi
van-elamaa
pomojen-suusta
sijoituspodi
yrittaja
rss-lahtijat