29. Sebastian Nyström, SOK: “Vähittäiskaupassa yksityiskohdilla on asiakkaalle todella suuri merkitys”

29. Sebastian Nyström, SOK: “Vähittäiskaupassa yksityiskohdilla on asiakkaalle todella suuri merkitys”

Vähittäiskaupassa myös suurimmat toimijat joutuvat tarkentamaan katseensa yksityiskohtiin. Lukuisissa pienissä asioissa pitää onnistua ja vieläpä monessa kanavassa, jotta asiakas kokee saavansa hyvää palvelua.

Näin toteaa SOK:n muutosjohtaja Sebastian Nyström. S-ryhmä on viime vuosina ottanut isoja digiloikkia aina varastosta pääkonttoriin. Yhtiön maailmanluokan logistiikkakeskus Sipoossa mahdollistaa sen, että yksittäisten kauppojen valikoimia voi räätälöidä yhä tarkemmin vastaamaan asiakkaiden toiveita. Myös datan entistä tehokkaampi käyttö on tärkeää: tämä tarkoittaa esimerkiksi tiedonjanoisten asiakkaiden tukemista entistä valistuneempien ostopäätösten tekemisessä.

Tässä jaksossa Nyström kertoo, mitkä strategiset muutosprojektit ovat juuri nyt hänen työpöydällään. Kuulemme myös, miten S-ryhmä toteuttaa kokeiluja ja tuo niitä osaksi ydinliiketoimintaa.

Jakson lopussa Zero Keyboardin Antti Rikkinen kertoo, mitä uutta hän haluaisi oppia juuri nyt.

Jaksot(90)

58. Mikko Koponen, Finlayson: ”Tämä on melkeinpä rosvojen johtama toimiala”

58. Mikko Koponen, Finlayson: ”Tämä on melkeinpä rosvojen johtama toimiala”

201-vuotias Finlayson on viime vuosina uudistunut radikaalisti. Yksi Suomen tunnetuimmista tekstiilialan brändeistä on tuonut markkinoille muun muassa pellavalakanat 50 vuoden takuulla sekä ottanut ak...

11 Touko 202132min

57. 4 x Salesforce Live: ”Mikä toimii Pohjois-Euroopassa, ei välttämättä toimi Kiinassa”

57. 4 x Salesforce Live: ”Mikä toimii Pohjois-Euroopassa, ei välttämättä toimi Kiinassa”

Salesforcen virtuaalitapahtuma Salesforce Live kokosi jälleen yhteen Suomen liike-elämän huiput ja maailmalla tunnetut nimet. Tässä jaksossa Älyradion juontajat Jenny Tallholm ja Eero Öster käsittelev...

27 Huhti 202130min

56. Rive Kanerva, Huuhkajat: “Minä en laivan kipparina määritä arvoja vaan pelaajien pitää valita ne”

56. Rive Kanerva, Huuhkajat: “Minä en laivan kipparina määritä arvoja vaan pelaajien pitää valita ne”

Älyradion uusimmassa jaksossa vieraana on jo nyt kulttimainetta nauttiva Huuhkajien päävalmentaja Markku “Rive” Kanerva!    Rive Kanervan valmennustavat ovat saaneet laajaa tunnustusta niin jalkapallo...

13 Huhti 202140min

55. Juha Näkki, Etteplan: “3D-tulostus syrjäyttää nykyisiä valmistustapoja jo lähivuosina”

55. Juha Näkki, Etteplan: “3D-tulostus syrjäyttää nykyisiä valmistustapoja jo lähivuosina”

Älyradion tuoreimmassa jaksossa Jennyn ja Eeron vieraaksi saapui Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki.  Etteplan on yritys suomalaisen insinööritaidon ytimestä. Sen kädenjälki löytyy niin Koneen hiss...

30 Maalis 202134min

54. Teemu Roos, Helsingin yliopisto: ”Tekoälyllä parannettu asiakaskokemus ei tarkoita chatbottia”

54. Teemu Roos, Helsingin yliopisto: ”Tekoälyllä parannettu asiakaskokemus ei tarkoita chatbottia”

Tekoälystä puhuu moni, mutta kuka oikeastaan tietää, mitä kaikkea tekoäly on?   Älyradion Eero ja Jenny kutsuivat studioon tekoälyprofessorina tunnetun Teemu Roosin Helsingin yliopistosta. Hän on ollu...

16 Maalis 202134min

53. Kati Packalén, PostNord: ”Ulkomaille laajentavan verkkokaupan kannattaa tehdä kotiläksynsä”

53. Kati Packalén, PostNord: ”Ulkomaille laajentavan verkkokaupan kannattaa tehdä kotiläksynsä”

Verkkokaupan määrä on räjähtänyt, ja kuljetuksella on yhä isompi rooli asiakaskokemuksessa. Älyradion uusi juontajakaksikko Jenny Tallholm ja Eero Öster kutsuivat studioon vieraaksi PostNordin asiakas...

2 Maalis 202135min

52. Älyradio x 6 – parhaat palat vuodelta 2020

52. Älyradio x 6 – parhaat palat vuodelta 2020

Vuosi 2020 painuu historiaan erittäin poikkeuksellisena vuotena. Älyradio on luodannut tietä tulevaisuuteen myös pandemia-aikana.  Vuonna 2020 Älyradiossa keskusteltiin muun muassa kahden ison pörssiy...

2 Helmi 202131min

51. Jari Latvanen, Stockmann: “Korona iski kuin tsunami”

51. Jari Latvanen, Stockmann: “Korona iski kuin tsunami”

Stockmann symboloi monelle suomalaiselle ylellisyyttä: upeaksi stailattua näyteikkunaa, henkilökohtaista palvelua ja laajaa valikoimaa. Sami Lampinen kutsui studioon Stockmannin toimitusjohtajan Jari ...

15 Joulu 202034min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
pomojen-suusta
ostan-asuntoja-podcast
juristipodi
rss-myyntikoulu
rss-draivi
herrasmieshakkerit
rahapuhetta
sijoitusovi-podcast
rss-lahtijat
rss-seuraava-potilas
bakkari-tarinoita-tapahtumien-takahuoneista
rss-h-asselmoilanen
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-turha-edes-yrittaa