Talous ja transformaatio

Talous ja transformaatio

Deloitten On the Spot -podcastin yhdestoista jakso pureutuu muutoksiin keskisuurissa yrityksissä. Podcastissamme Deloitten Finance & Performance -konsultoinnin Suomen johtaja Sari Berglund ja Kasvuryhmä-yhteisön toimitusjohtaja Katriina Juntunen pohtivat Rami Saarelan kanssa millainen on onnistunut transformaatio ja mikä on yritysten taloustoimintojen rooli suurissa muutoksissa.

Transformaatiossa on kyse eri asiasta kuin vähittäisessä kasvussa. Transformaatiossa mennään pintaa syvemmälle ja lähdetään muuttamaan toiminnan rakenteita – perustavanlaatuisesti. Tavoitteena on tehdä jotain kokonaan uutta.

Muutokseen tarvitaan organisaation omistajia, hallitusta ja toimivaa johtoa. Jos heitä kaikkia ei saada mukaan muutokseen, projekti uhkaa usein jäädä puolitiehen. Erilaisia ratkaisuja voi olla monenlaisia. Tärkeintä on, että päätökset tehdään yhdessä ja ne ovat selkeitä koko organisaatioille.

Miten roolit asetetaan oikein? Ja miten kaikki sitoutetaan onnistuneesti mukaan? Entä mikä merkitys talousjohtajalla on näissä muutoksissa?

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(63)

Deloitte Finland Tech Talks: "My only priority is to move the EBIT needle significantly" | Hannele Palje-Rossi, Timo Perkola & Felipe Piccirilo

Deloitte Finland Tech Talks: "My only priority is to move the EBIT needle significantly" | Hannele Palje-Rossi, Timo Perkola & Felipe Piccirilo

AI has put technology leadership at the center of every boardroom conversation. But is the CIO role ready for what comes next? In this episode of Deloitte Finland's Tech Talk Podcast, host Felipe Picc...

6 Loka 43min

Kasvu vaatii radikaaleja ratkaisuja ja tekemistä | Inka Mero | Better is Possible by Deloitte Suomi

Kasvu vaatii radikaaleja ratkaisuja ja tekemistä | Inka Mero | Better is Possible by Deloitte Suomi

Kasvu ei synny pienistä parannuksista, jos maailma ympärillä muuttuu nopeasti.   Sami Laine keskustelee yrittäjä ja pääomasijoittaja Inka Meron kanssa siitä, miksi suomalaisyritysten tavoitteet jäävät...

25 Syys 55min

Huippu-urheilu, kasvun tavoitteet ja rohkeus | Janne Hänninen | Better is Possible by Deloitte Suomi

Huippu-urheilu, kasvun tavoitteet ja rohkeus | Janne Hänninen | Better is Possible by Deloitte Suomi

Menestys ei synny tavoitteista – se syntyy siitä, mitä teemme joka päivä. Sami Laine keskustelee Suomen Olympiakomitean huippu-urheilujohtajan Janne Hännisen kanssa siitä, miksi unelma ja tavoite eivä...

15 Syys 43min

Kesätyöpaikan metsästys: nuoret, työnantajat ja työelämän uudet haasteet | Nea Laine & Heli Hassinen-Biberger | Better is Possible by Deloitte Suomi & Demos Helsinki

Kesätyöpaikan metsästys: nuoret, työnantajat ja työelämän uudet haasteet | Nea Laine & Heli Hassinen-Biberger | Better is Possible by Deloitte Suomi & Demos Helsinki

Kesätyöhaku on tänä vuonna kovempaa kuin koskaan. Yhdellä työnantajalla 35 000 hakijaa tuhannelle paikalle – ja kilpailijoina myös kokeneet ammattilaiset, joilta on mennyt oma paikka alta. Sami Laine...

28 Huhti 1h

Hyvinvoivat aivot, parempi työ – miten menestyä työelämän muutoksessa? | Mona Moisala | Rebound by Lari Hintsanen

Hyvinvoivat aivot, parempi työ – miten menestyä työelämän muutoksessa? | Mona Moisala | Rebound by Lari Hintsanen

Elämme radikaalia murrosta tietotyöläisen arjessa. Lari ja Mona pohtivat, miksi työelämä on aivojen näkökulmasta monin tavoin huonosti suunniteltua ja miten sitä voisi tehdä fiksumpaa. Jaksossa käsite...

24 Helmi 1h

Valmentava johtaminen | Riikka Ristola & Sami Itani | Better is Possible by Deloitte Suomi & Demos Helsinki

Valmentava johtaminen | Riikka Ristola & Sami Itani | Better is Possible by Deloitte Suomi & Demos Helsinki

Tässä jaksossa sukellamme siihen, mitä työnantajat voivat oppia valmentavasta johtamisesta, kun tavoitteena on kasvattaa osaajia muuttuvien vaatimusten ja epävarmuuden keskellä.   Miten työpaikoilla ...

5 Helmi 1h 7min

Miten palautamme Suomen kasvupolulle? | Aki Kangasharju | Rebound by Lari Hintsanen

Miten palautamme Suomen kasvupolulle? | Aki Kangasharju | Rebound by Lari Hintsanen

Tässä jaksossa pureudutaan rakenteellisiin ja kulttuurisiin syihin, jotka ovat pysäyttäneet Suomen talouskasvun. Aki ja Lari pohtivat myös ratkaisuja, joilla kansantalous voitaisiin herättää kasvuun. ...

4 Helmi 57min

Tulevaisuuden osaajat - työpaikat potentiaalin kasvattajina | Mika Friman & Hanne Lehtovuori | Better is Possible by Deloitte Suomi & Demos Helsinki

Tulevaisuuden osaajat - työpaikat potentiaalin kasvattajina | Mika Friman & Hanne Lehtovuori | Better is Possible by Deloitte Suomi & Demos Helsinki

Mikä on työnantajien rooli tulevaisuuden osaajien kouluttamisessa ja miten työpaikoilla voidaan tukea osaamisen ja kokemuksen kasvamista? Entä mitä vaaditaan, jotta potentiaalin rekrytointi onnistuu? ...

14 Tammi 52min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-hereilla
rss-laakispodi
rss-karon-grilli
hyva-paha-johtaminen
pomojen-suusta
rahapuhetta
rss-startup-ministerio
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-paasipodi
rss-alanvaihtajat
rss-ammattipodcast
rss-deloitten-podcastit