Mervi Airaksinen, Microsoft – "Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvaa, puolikuollutta elämää"
Kasvukäyrä19 Maalis 2024

Mervi Airaksinen, Microsoft – "Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvaa, puolikuollutta elämää"

Minna Canthin kuuluisa sitaatti on päivän vieraamme, Microsoftin toimitusjohtaja Mervi Airaksisen, motto ja elämänfilosofia.


Tässä podijaksossa kuulemme Mervin kertomana hänen polustaan maailman suurimman yhtiön Suomen toimitusjohtajaksi. Kuulemme, miten uteliaisuus on ohjannut Mervin askeleita ja johtanut vain 8 vuotta ekonomiksi valmistumisen jälkeen ensin ALSO:n ja sitten IBM:n toimitusjohtajaksi ennen hänen nykyistä pestiään.


Miten Maastrichtin opetustyyli valmisti Mervin työelämän ristipaineisiin? Miten hän kohtaa vastoinkäymiset ja näkee mokat lahjoina? Miten tekoäly toimii julkissektorin ratkaisuna yhteiskunnallisissa haasteissa?


Näiden kysymysten lisäksi studioisäntämme Lauri Tiili ja Joel Isopahkala kuulevat Merviltä syväluotaavat vastaukset elämän tarkoituksesta, mistä merkityksellisyys muodostuu ja miksi happinaamari laitetaan ensiksi itselle.


Tämän podin mahdollistaa suomalainen teknologian kiertotalouskumppanisi 3stepIT.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(21)

Timo Laaksonen, F-secure – “Luovutko lapsestasi ilmaista wifiä vastaan?”, kysymys, johon kaikki painoivat ‘Hyväksy’

Timo Laaksonen, F-secure – “Luovutko lapsestasi ilmaista wifiä vastaan?”, kysymys, johon kaikki painoivat ‘Hyväksy’

Milloin asiakkaiden mielipiteitä ei kannata kuunnella, F-Securen toimitusjohtaja Timo Laaksonen?Tietoturva on tyypillisesti täyttä hepreaa suurimmalle osalle meistä. Se näkyy tänä päivänä erityisesti ...

5 Maalis 20251h 4min

Kim Väisänen, Leijonan luola -sijoittaja – Kun viimeiset 10 % ratkaisevat, jätä loppusilaus muille

Kim Väisänen, Leijonan luola -sijoittaja – Kun viimeiset 10 % ratkaisevat, jätä loppusilaus muille

Haluatko olla parempi myyjä?Leijonan luolasta tuttu sijoittajaleijona ja myyntijumala Kim Väisänen tykittää tässä jaksossa Joelille ja Laurille parhaat vinkkinsä myyntiin, rekrytointiin ja sijoittamis...

19 Helmi 20251h 14min

Laura Tarkka, Scandic – Yhtiön johtaminen ulos kriisistä: “Bisnes on silloin erilaista”

Laura Tarkka, Scandic – Yhtiön johtaminen ulos kriisistä: “Bisnes on silloin erilaista”

Tässä jaksossa vieraana on Scandic hotelliketjun valovoimainen COO Laura Tarkka.Analyytikkona uransa aloittanut Laura toimi vuosikymmenen ajan investointipankkiirina isoissa yritysjärjestelyissä ja st...

13 Helmi 20251h 3min

Urho Konttori, Distance Technologies – Pian autosi tuulilasi yhdistää todellisuuden ja tekoälyn ennennäkemättömällä tavalla

Urho Konttori, Distance Technologies – Pian autosi tuulilasi yhdistää todellisuuden ja tekoälyn ennennäkemättömällä tavalla

Kuinka usein jo ensimmäinen dia, jossa on yksi kissankokoisilla kirjaimilla kirjoitettu lause, riittää vakuuttamaan sijoittajat? Tai kansainväliset suuryritykset?   Distance Technologies sai ensimmäis...

21 Tammi 20251h 8min

Miika Huttunen, Realm Technologies – Valloittaako suomalaisinnovaatio seuraavaksi maailman?

Miika Huttunen, Realm Technologies – Valloittaako suomalaisinnovaatio seuraavaksi maailman?

Miltä tuntuu parikymppisenä nousta toimitusjohtajaksi johtamaan yhtä Euroopan suurimmista startup-tapahtumista juuri ennen maailmanlaajuista pandemiaa? Ja miten kriisi käännetään mahdollisuudeksi?  T...

14 Tammi 20251h 3min

Elias Aalto, Wolt – Koodarista Wolt-miljonääriksi, Leijonan luolaan ja illallispöytään Billionaires' Row:lle

Elias Aalto, Wolt – Koodarista Wolt-miljonääriksi, Leijonan luolaan ja illallispöytään Billionaires' Row:lle

Tässä Kasvukäyrä-jaksossa ruokalähettipalvelu Woltin perustaja ja Amazing Race -finalisti Elias Aalto paljastaa salaiset reseptinsä niin startup-maailman kuin kotikeittiön puolelta. Erosiko todellisuu...

22 Joulu 20241h 12min

Antti Hämmäinen, Synergi – Ylijäämäsähkön päivätreidaaminen on pian kuluttajien arkipäivää

Antti Hämmäinen, Synergi – Ylijäämäsähkön päivätreidaaminen on pian kuluttajien arkipäivää

Saiko energiakriisi sinutkin järkyttymään sähkön hinnasta? Millä me kuluttajina saamme kalliit sähkölaskut kuriin ja ohjat omiin käsiimme?   Synergin CEO ja co-founder Antti Hämmäinen näki energiakrii...

18 Joulu 202451min

Ali Omar, enkelisijoittaja – Nollasta 100 MEUR kasvuvauhtiin: “Rakastan tappaa ihmisten unelmia”

Ali Omar, enkelisijoittaja – Nollasta 100 MEUR kasvuvauhtiin: “Rakastan tappaa ihmisten unelmia”

Ali Omar, lääkäri, yrittäjä ja enkelisijoittaja, rakensi yhtiökumppaninsa Kustaa Pihan kanssa Med Groupin nollasta sadan miljoonan euron kasvuvauhtiin. Miten he onnistuivat siinä? Ali paljastaa enkeli...

10 Joulu 20241h

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-karon-grilli
inderespodi
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-inderes
rss-rahamania
rss-porssipuhetta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
vapauta-supervoimasi-podcast
lakicast
rss-paasipodi
rss-bisnesta-bebeja
rss-itsmeharryfi-podcast