Uusi kausi Uusi puoluejohtaja | Roininen | #neuvottelija 100

Uusi kausi Uusi puoluejohtaja | Roininen | #neuvottelija 100

Uusi kausi Uusi puoluejohtaja | Roininen | #neuvottelija 100. Petri Roininen on Investors Housen toimitusjohtaja ja Ovaro kiinteistökehityksen hallituksen puheenjohtaja. Investors House tavoittelee osinkoaristokraatin statusta yli 10 vuotta kasvavia osinkoja maksavana pörssiyhtiönä. Petri on myös valittu Sinisen tulevaisuuden puoluejohtajaksi Keravalla 18.9.2021. Jakso on kuvattu sitä seuraavana päivänä ja siinä pohditaan miksi Siniset sopivat mm. vähemmän valtiota, enemmän perhettä -filosofian toteuttajaksi. Petri pohtii myös eroja erityisesti kokoomukseen ja perussuomalaisiin ja tietysti vasemmistopuolueisiin.

Jaksossa käydään Petri Roinisen kärjistäviä twiittejä ja huomioita viiden veron kiilasta jatkuvasti kasvaviin julkisiin kulutusmenoihin 40 vuoden ajan.

00:00-01:11 Intro: Petri Roinisen pohtii tuleeko valtion ottaa näin pitkälle menevää roolia vai voisiko sitä siirtä ihmisten suuntaan vähemmän valtiota, enemmän perhettä. Yritysjohto ja julkisen sektorin johto ovat kummajaisia politiikassa. OECD:n veroaste kasvattaisi laskennallisesti nelihenkisen perheen varallisuutta noin 14,000€ vuodessa ja €140,000 kymmenessä vuodessa.

01:12-42:27 Petri Roininen ja Sami Miettinen keskustelevat mm. Sinisen tulevaisuuden paikasta puoluekartalla, kokevatko muut puolueet vasemmalla ja oikealle sen uhaksi. Petrin poliittisia mielipiteitä suuresta valtiosta, verotuksesta, pörssilistautumisissa ja yrittäjien huolista.

#politiikka #verotus #yritykset #sijoittajat #yhteiskunta #neuvottelu #neuvottelijat

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(388)

Neuvotteluklubi | Tere Sammallahti Onni Rostila Neuvottelija 377 | Sisäpiiri Iran

Neuvotteluklubi | Tere Sammallahti Onni Rostila Neuvottelija 377 | Sisäpiiri Iran

Neuvotteluklubi | Tere Sammallahti Onni Rostila Neuvottelija 377 | Sisäpiiri Iran. Viisasteluklubin perustajajäsenet Tere Sammallahti ja Onni Rostila palaavat Neuvottelija-studioon käymään läpi kolme ...

23 Maalis 1h 8min

YLE vasemmalla Some oikealla | Jarkko Tontti Heikki Pursiainen | Neuvottelija 376

YLE vasemmalla Some oikealla | Jarkko Tontti Heikki Pursiainen | Neuvottelija 376

YLE vasemmalla Some oikealla | Jarkko Tontti Heikki Pursiainen | Neuvottelija 376. Heikki Pursiainen teki epävirallisen analyysin Ylen ulkopuolisten kolumnistien poliittisesta jakaumasta ja löysi selv...

16 Maalis 1h 2min

Sijoituskerhon perustaja | Aleksi Kopponen | Neuvottelija 375

Sijoituskerhon perustaja | Aleksi Kopponen | Neuvottelija 375

Sijoituskerhon perustaja | Aleksi Kopponen | Neuvottelija 375. 135 000 jäsenen Sijoituskerho-yhteisön perustaja Aleksi Kopponen ja valtiovarainministeriön tekoäly-yhteistyöryhmän pääsihteeri avaa, mit...

12 Maalis 1h 8min

Ihmistyön loppu | Juhani Mykkänen | Neuvottelija 374

Ihmistyön loppu | Juhani Mykkänen | Neuvottelija 374

Ihmistyön loppu | Juhani Mykkänen | Neuvottelija 374. Tekoäly mullistaa talouden, työn ja politiikan. Mitä se tarkoittaa Suomelle ja suomalaisille päättäjille, yrityksille ja sijoittajille? Juhani Myk...

2 Maalis 55min

Peplexity Computer roastaa Inderesin | Sami Miettinen | Neuvottelija 373

Peplexity Computer roastaa Inderesin | Sami Miettinen | Neuvottelija 373

Peplexity Computer roastaa Inderesin | Sami Miettinen | Neuvottelija 373. Perplexity Computer on massimuijan valinta - yli €200/kk oma tekoälytyöntekijä. Sami pyytää sitä roastaamaan Inderesin mallisa...

27 Helmi 9min

Vaarallisimmat verot alas | Sami Pakarinen | Neuvottelija 372

Vaarallisimmat verot alas | Sami Pakarinen | Neuvottelija 372

Vaarallisimmat verot alas | Sami Pakarinen | Neuvottelija 372. Verotuksen painopiste tulisi siirtää pois haitallisimmista veroista, kuten perintö- ja ansiotuloverojen korkeista marginaaleista, kohti k...

19 Helmi 1h 2min

Claude in PowerPoint | Sami Miettinen | Neuvottelija +

Claude in PowerPoint | Sami Miettinen | Neuvottelija +

Claude in PowerPoint | Sami Miettinen | Neuvottelija + Anthropicin Claude Code Max tekee toimistotöitä toteuttaen sekä brändiuudistuksen että Claude PowerPoint työnkulun. Sami Miettinen demoaa Neuvott...

15 Helmi 11min

Tekoälykoodaus huipputasolla | Markus Hav | 371 Neuvottelija

Tekoälykoodaus huipputasolla | Markus Hav | 371 Neuvottelija

Tekoälykoodaus huipputasolla | Markus Hav | 371 Neuvottelija. Markus Hav kuvaa tekoälykoodauksen terävintä kärkeä ja intensiteettiä. Tekoälyagentit muokkaavat ajattelua, työtä ja oppimista kiihtyvällä...

9 Helmi 1h 4min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahapodi
mimmit-sijoittaa
rss-rahamania
rss-sami-miettinen-neuvottelija
pomojen-suusta
sijoituspodi
hyva-paha-johtaminen
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-lahtijat
rss-startup-ministerio
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
rss-ammattipodcast
rss-karon-grilli
rss-yritys-ja-erehdys
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu