Vuosi 2021: tositarinat elämänmuutoksen keskeltä (1. jakso)
Saavutus16 Tammi 2022

Vuosi 2021: tositarinat elämänmuutoksen keskeltä (1. jakso)

Usean vuoden ajan on ollut tapana käydä läpi alkuvuodesta menneen vuoden tapahtumat ja ottaa oppia tehdyistä asioista sekä reflektoida koettuja kokemuksia ja tunteita. Vuosi 2021 oli itselleni muutoksien vuosi ja paljon tapahtui – riippumatta (ja riippuen) maailmantilanteesta, joka on laittanut ajattelemaan jokaisen. Tämä on 1. jakso vuoden 2021 tapahtumista, jossa rehellisesti kerron miten vuosi on edennyt ja mitä on tapahtunut.

DISCLAIMER

Tarinat ovat aitoja ja ne on tarkoitettu elämän dokumentoimiseen sekä omien ajatuksien jäsentelyyn. Ne eivät ole ohjeita tai kehotuksia siitä kuinka elää elämää. En todellakaan suosittele tällaista vuotta kenellekään. Kukin tavallaan. Moni on kysynyt mitä nykyään teen ja tässä vastaus viimeisistä kuukausista. KYLLÄ. Olisin voinut tehdä todella monta asiaa eri tavalla ja paremmin tuon yhden vuoden aikana, mutta kun asiaa tarkastelee kauempaa, niin yksi vuosi elämästä on todella lyhyt aika – kuitenkin siinä mielessä pitkä, että voit muuttaa vuoden aikana täysin elämäsi suunnan, jos tahdot.

Jaksoon liittyvää:

2. jakso: Vuosi 2021 – Tositarinat elämänmuutoksen keskeltä

Vuosi 2020: Vuosi 2020 ei ollut minua varten – Hyvät ja huonot valinnat sekä oppimiskokemukset

–––––––––––––––––––––

KUMPPANIT

Käytä koodia AARO15, saat 15 % alennuksen: ⁠⁠⁠⁠Puhdistamo⁠⁠ 💚

Terveys on voimavara, jota meidän jokaisen tulisi vaalia. Ja kun kyse on ravitsemuksesta, vain paras on tarpeeksi hyvä. Puhdistamo on suomalainen superfood-brändi, jonka filosofiana on tarjota vain huippulaatua. Jokaisella Puhdistamon tuotteella on laatutakuu ja niissä käytetään ainoastaan parhaita raaka-aineita.

–––––––––––––––––––––

SOCIALS

YouTube⁠ | ⁠Instagram⁠ | ⁠TikTok⁠ | ⁠Facebook⁠ | ⁠X⁠

⁠aarohuttunen.com⁠⁠⁠⁠ | ⁠⁠LinkedIn⁠⁠

Jaksot(139)

Pakkausalan ekspertti: Mitä kaupassa ei tule ajatelleeksi, mutta kannattaisi? | Mika Santanen

Pakkausalan ekspertti: Mitä kaupassa ei tule ajatelleeksi, mutta kannattaisi? | Mika Santanen

Mika Santanen on tuotantotalouden insinööri, joka on toiminut kahden sopimuspakkaamista harjoittavan yrityksen toimitusjohtajana ennen oman yrityksensä Inpackin perustamista. Hänellä on paljon osaamis...

10 Helmi 202053min

Tiedemaailman ilmiöt: ikuisen elämän mahdollisuus, avaruudessa asuminen ja paljon muuta... | Petteri Mikkonen

Tiedemaailman ilmiöt: ikuisen elämän mahdollisuus, avaruudessa asuminen ja paljon muuta... | Petteri Mikkonen

Petteri Mikkonen on tieteestä ja mystiikasta kiinnostunut Youtubettaja sekä perheellinen mies ja pienen tytön isä. Hän käsittelee Youtube-kanavallaan ihmismielen koukeroita, elämän mysteereitä ja esim...

3 Helmi 202043min

Kehonrakennus ja Body Fitness: kilpailuhenkisyyden avulla kohti unelmia | Salla Ahonen

Kehonrakennus ja Body Fitness: kilpailuhenkisyyden avulla kohti unelmia | Salla Ahonen

Salla Ahonen on muun muassa baarimestari, Body fitness kilpailija ja personal trainer. Sallan vauhdikas arki pyörii täysipäiväisten baarimestarin töiden, tavoitteellisen urheilun sekä sivutoimisen val...

27 Tammi 202049min

Miten 1€ tehdä 1000€ -rahahaaste: Miten saada lisää rahaa? | Kirill Sultanshin

Miten 1€ tehdä 1000€ -rahahaaste: Miten saada lisää rahaa? | Kirill Sultanshin

Kirill Sultanshin muutti Suomeen yksin Venäjältä, Vologdan kaupungista 16-vuotiaana ja opetteli Suomen kielen vuodessa. Hän rakastui Suomeen jo nuorena, koska oli käynyt täällä useamman kerran perheen...

20 Tammi 202039min

Miksi virheitä ei ole olemassa?

Miksi virheitä ei ole olemassa?

Käytä koodia AARO15, saat 15 % alennuksen: ⁠⁠⁠⁠⁠⁠Puhdistamo⁠⁠⁠⁠ 💚Terveys on voimavara, jota meidän jokaisen tulisi vaalia. Ja kun kyse on ravitsemuksesta, vain paras on tarpeeksi hyvä. Puhdistamo on ...

13 Tammi 202052min

Miksi asiat kannattaa aina aloittaa heti?

Miksi asiat kannattaa aina aloittaa heti?

Tässä jaksossa mietin aihetta: miksi on järkevämpää aloittaa kaikki heti, eikä vasta myöhemmin. Joskus kannattaa toimia nopeasti ja miettiä vasta jälkikäteen tarkemmin.–––––––––––––––––––––KUMPPANITKä...

6 Tammi 202025min

Parhaat keinot tavoitteiden asettamiseen: Miten tehdä hyvä uudenvuodenlupaus?

Parhaat keinot tavoitteiden asettamiseen: Miten tehdä hyvä uudenvuodenlupaus?

Jakso liittyen tavoitteiden asettamiseen. Kerron miten oikeasti asetetaan sellaisia tavoitteita, jotka pystytään saavuttamaan ja millaisia tällaiset tavoitteet ovat ovat.–––––––––––––––––––––KUMPPANIT...

30 Joulu 201921min

Parhaat ja huonoimmat aamurutiinit

Parhaat ja huonoimmat aamurutiinit

Käymme Joonaksen kanssa läpi parhaimmat sekä huonoimmat aamurutiinit, joita meillä on ja joita kannattaa todellakin harkita tarkasti.Parhaista aamurutiineista voit lukea lisää blogin puolelta, TOP5 pa...

23 Joulu 20191h 5min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
rss-narsisti
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
rss-niinku-asia-on
adhd-podi
rss-vapaudu-voimaasi
rss-rahamania
psykologia
rss-valo-minussa-2
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-duodecim-lehti
kesken
rss-koira-haudattuna
koulu-podcast-2
aamukahvilla
rss-liian-kuuma-peruna
rss-luonnollinen-synnytys-podcast
rss-tietoinen-yhteys-podcast-2
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta