Anna Perho: Haluan elämässäni eteenpäin, en ylöspäin

Anna Perho: Haluan elämässäni eteenpäin, en ylöspäin

Työ on iso osa Anna Perhon identiteettiä ja hän onkin aina tehnyt paljon töitä. Joku voisi sanoa, että hän on ”saanut kaiken” – menestyksekkään uran ja perhe-elämän. Annalle tärkeintä elämässä ei kuitenkaan ole status ja tittelit vaan jatkuva kehittyminen. Suunta on aina ollut eteenpäin, ei niinkään organisaatiokaavioita ylöspäin. Anna kertoo, miten jokainen voi löytää oman unelmaduuninsa ja saada elämässä kaiken.

Anna Perho muistaa poikiensa vauva-ajasta aivan käsittämättömän suuren rakkauden tunteen. Nykyään aikuisuuden kynnyksellä olevat lapset nauravat ja vitsailevat yhdessä äitinsä kanssa. Annalle on ollut tärkeää, että hänen lapsensa oppivat tarkastelemaan maailmaa ei niin totisesta näkökulmasta. Sillä itsensä liian tosissaan ottaminen olisi suuri tragedia.

Kaupallinen yhteistyö Storytel:

Jos et ole vielä tutustunut Storytelin ääni- ja e-kirjapalveluun, me tarjoamme nyt mahdollisuuden kokeilla Storyteliä ilmaiseksi 30 päivän ajan. Saat ilmaisen kokeilun osoitteessa: www.storytel.com/ruuhkavuosirakkautta.


Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(49)

Noora Hostikka: Pienillä kikoilla maustan arkeni omannäköiseksi ja kivaksi

Noora Hostikka: Pienillä kikoilla maustan arkeni omannäköiseksi ja kivaksi

Kahden pienen lapsen äidin, Perjantain parhaat -podcastista tutun Noora Hostikan arjessa isot palikat ovat aika samanlaiset kuin monella muullakin pienten lasten vanhemmalla: lapset, työ ja arjen aska...

30 Kesä 202245min

Joni Jaakkola: Lasteni Ahaa-elämykset ovat isyyden huippuhetkiä

Joni Jaakkola: Lasteni Ahaa-elämykset ovat isyyden huippuhetkiä

Ruuhkavuosina pitää kynsin ja hampain tarrata kiinni omaan hyvinvointiinsa, sanoo kahden lapsen isä, hyvinvointivalmentaja ja yrittäjä Joni Jaakkola. Mutta miksi hyvät elintavat ovat erityisen tärkeit...

23 Kesä 202255min

Raija Tapio: Olen kiitollinen lasten kanssa kotona vietetyistä vuosista

Raija Tapio: Olen kiitollinen lasten kanssa kotona vietetyistä vuosista

Kahden nuoren miehen äidin Raija Tapion arki on lääkärikeskus Aavan toimitusjohtajana työntäyteistä. Hänen elämässään on myös ollut aika, jolloin työelämä ja aikuisten maailma tuntuivat kaukaisilta. L...

15 Kesä 202233min

Marianne Heikkilä: Äiti, me pärjätään kyllä

Marianne Heikkilä: Äiti, me pärjätään kyllä

Kahden nuoren aikuisen leijonaemoa, Marianne Heikkilää, lasten muutto pois kotoa on ravistellut. Hän haluaisi aina tietää, missä rakkaat lapset ovat ja miten he voivat. ”Onkohan lapsilla nyt varmasti ...

3 Maalis 202256min

Jaana Hirsikangas: Äidinrakkaus on sama kaikkialla, olosuhteet äitiydelle eivät

Jaana Hirsikangas: Äidinrakkaus on sama kaikkialla, olosuhteet äitiydelle eivät

Äidiksi tuleminen tuntui Jaana Hirsikankaasta ristiriitaiselta. Hän ei ollut ikinä kuvitellut itseänsä äitinä ja kaikki tuntui kovin uudelta. Yhtäkkiä hänellä oli kaksi pientä lasta sekä vaativa unelm...

23 Helmi 202248min

Terhi Majasalmi: Olen tehnyt paljon töitä vaurauteni ja vapauteni eteen

Terhi Majasalmi: Olen tehnyt paljon töitä vaurauteni ja vapauteni eteen

Lapsena Terhi Majasalmi myi 50 pennillä jäsenkortteja mökkisaunan takahuoneeseen. Kahden lapsen äiti, varallisuusvalmentaja ja Vauras Nainen -yhteisön perustaja on aina tehnyt paljon töitä ja ottanut ...

16 Helmi 202254min

Meri-Tuuli Laaksonen: Äitiyslomalla löysin kutsumukseni

Meri-Tuuli Laaksonen: Äitiyslomalla löysin kutsumukseni

Ensimmäisellä äitiyslomallaan Meri-Tuuli Laaksonen nautti äitiydestä ihanassa, vaaleanpunaisessa kuplassa. Hän kävi pilateksessa, muskarissa ja kahvilatreffeillä Facebookin äitiryhmästä löytämiensä uu...

9 Helmi 202252min

Sara Parikka: Elämäni parhaat vuodet ovat tässä ja nyt

Sara Parikka: Elämäni parhaat vuodet ovat tässä ja nyt

Kun Sara Parikka sai 23-vuotiaana esikoisensa, tuntui äitiys oikealta ja ihanalta. Vaikka elämä kolmen lapsen perheessä onkin ruuhkaisaa ja joskus myös vaikeaa, ei Sara halua surkutella haasteita: “Jo...

2 Helmi 202235min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rahapuhetta
rss-karon-grilli
ostan-asuntoja-podcast
asuntoasiaa-paivakirjat
inderespodi
oppimisen-psykologia
rss-inderes
herrasmieshakkerit
rss-sami-miettinen-neuvottelija
hyva-paha-johtaminen
rss-rahamania
rss-porssipuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-talouden-jaljilla