#03 Juho Jokinen & Dingle - Rohkeus, virheet, vastuuta jakavan kulttuurin rakentaminen sekä yrittäjän jaksaminen ja motivaatio
Kasvucast4 Helmi 2025

#03 Juho Jokinen & Dingle - Rohkeus, virheet, vastuuta jakavan kulttuurin rakentaminen sekä yrittäjän jaksaminen ja motivaatio

Kasvucastin tässä jaksossa vieraana on markkinointitoimisto Dinglen perustaja Juho Jokinen. Juho perusti somemoderointiin ja someen erikoistuneen Dinglen vuonna 2009, kasvatti sen yli 4 miljoonaan euroon ja myi sitten mediakonserni Allerille vuonna 2014. Dinglen kasvutarina on yhdistelmä onnistumisia ja epäonnistumisia sekä poikkeuksellista yrityskulttuuria. Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Juhon valitsemat käännekohdat Dinglen tarinassa ovat: 17:45 - Ensimmäinen iso asiakkuus. Neuvotteluvoima ilman kunnon referenssejä oli todella vaikeaa. Ensimmäinen iso asiakkuus vaati poikkeuksellista rohkeutta ja amerikkalaistatyylistä myyntiä.


32:33 - Summer of Sales. Tiimiläisen poikkeuksellinen idea, joka lähti opiskelijatyöntekijöiden tarpeesta saada mielekkäitä kesäduuneja muodostui käänteen tekeväksi kasvuloikaksi Dinglelle.


45:46 - Puvut päälle eli "suit up". Strateginen epäonnistuminen, joka johtui markkinan muutosvauhdin virheellisestä arvioinnista.


57:05 - Yrityskauppa Allerille ja sen jälkeinen aika. Millaisia kyselyitä vuosien varrella oli tullut vastaan ja miksi Allerin ehdotukseen päätettiin lopulta tarttua?

Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi! Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(17)

#16 Sebastian Heinrichs & Freska - Iso pivotti. Hankalia päätöksiä. Kääntyminen kannattavaksi.

#16 Sebastian Heinrichs & Freska - Iso pivotti. Hankalia päätöksiä. Kääntyminen kannattavaksi.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme siivouspalveluyritys Freskan tarinan. Freska lähti liikkeelle ajatuksesta tehdä yhdestä perinteisimmistä palvelualoista teknologialähtöinen, läpinäkyvämpi, laadukka...

10 Kesä 1h 6min

#15 Hannu Salminen & VIBAe - Heti globaaliksi. Ei markkinointibudjettia. Muutamassa vuodessa yli 30 miljoonan euron liikevaihtoon.

#15 Hannu Salminen & VIBAe - Heti globaaliksi. Ei markkinointibudjettia. Muutamassa vuodessa yli 30 miljoonan euron liikevaihtoon.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme kenkäbrändi VIBAen tarinan. Yritys syntyi viiden perustajan yhteisestä taustasta ja kokemuksesta kansainvälisen kenkäbisneksen parissa – ja halusta rakentaa jotain ...

20 Touko 1h 17min

#14 Arttu Muukkonen & Lehmus Roastery - Rohkeita päätöksiä. Perustajatiimin totaalinen muutos. Kriisejä ja kasvua.

#14 Arttu Muukkonen & Lehmus Roastery - Rohkeita päätöksiä. Perustajatiimin totaalinen muutos. Kriisejä ja kasvua.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme erikoiskahvipaahtimo Lehmus Roasteryn tarinan. Yritys sai alkunsa Lappeenrannassa ideasta tehdä kahvista parempaa, mutta samalla myös ymmärrettävämpää kaikille kahv...

27 Huhti 1h 11min

#13 Mirjam Sokka & Kaiko - Arvolähtöisyys. Nousut ja laskut. Intuitiosta ja johtajuudesta.

#13 Mirjam Sokka & Kaiko - Arvolähtöisyys. Nousut ja laskut. Intuitiosta ja johtajuudesta.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme vastuullisen muotibrändin Kaikon tarinan. Kaikki sai alkunsa rohkeasta kokeilusta lapsimessuilla - ja tuotteet myytiin loppuun lähes hetkessä. Siitä käynnistyi kasv...

23 Maalis 1h 8min

#12 - FREE.fi & Joonas Tuompo - Hurjaa kasvua. Kriisistä lisävauhtia. Vastoinkäymiset. Hallittu konkurssi.

#12 - FREE.fi & Joonas Tuompo - Hurjaa kasvua. Kriisistä lisävauhtia. Vastoinkäymiset. Hallittu konkurssi.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme FREE.fi:n tarinan. Se on kertomus poikkeuksellisen nopeasta kasvusta, rohkeasta yrittäjyydestä ja siitä, miten pienestä omaan ja ystävien tarpeeseen syntyneestä ide...

25 Helmi 1h 15min

#11 - Weekendbee & Aissa Saarikorpi - Aallon harjalla. Strateginen täyskäännös. Ulkoiset kriisit taivaana ja helvettinä.

#11 - Weekendbee & Aissa Saarikorpi - Aallon harjalla. Strateginen täyskäännös. Ulkoiset kriisit taivaana ja helvettinä.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme vastuulliseen muotiin ja ulkoiluvaatteisiin keskittyvän Weekendbeen tarinan. Weekendbee syntyi intohimosta yhdistää kestävä kehitys, laadukkaat tuotteet ja moderni ...

22 Tammi 55min

#10 Ulla Koivula & Moi Mobiili - Perustettu myytäväksi. Kun markkinoinnilla on väliä. Nopea kasvu ja exit. Disruptiota ja kovaa kilpailua.

#10 Ulla Koivula & Moi Mobiili - Perustettu myytäväksi. Kun markkinoinnilla on väliä. Nopea kasvu ja exit. Disruptiota ja kovaa kilpailua.

Tässä Kasvucastin jaksossa kuulemme virtuaaliteleoperaattori Moi Mobiilin kasvutarinan. Moi Mobiili syntyi halusta haastaa perinteiset toimintamallit toimialalla, jossa kuluttajan näkökulma oli pitkää...

22 Joulu 20251h

#09 Jari Jaanto & IRC-Galleria - Mitä olisi voinut olla? Maailman ensimmäisiä someja. Kiihkeää kasvua. Yrityskaupat.

#09 Jari Jaanto & IRC-Galleria - Mitä olisi voinut olla? Maailman ensimmäisiä someja. Kiihkeää kasvua. Yrityskaupat.

Kasvucastin toisen tuotantokauden avausjaksossa kuulemme IRC-Gallerian tarinan. Ehkäpä maailman ensimmäisiin sosiaalisen median alustoihin kuuluva IRC-Galleria oli 2000-luvulla lapsuuttaan ja nuoruutt...

8 Joulu 20251h 15min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-karon-grilli
inderespodi
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-inderes
rss-rahamania
rss-porssipuhetta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
vapauta-supervoimasi-podcast
lakicast
rss-paasipodi
rss-bisnesta-bebeja
rss-itsmeharryfi-podcast