Taideakatemian ystävät, jakso 1: Musiikkialan koulutus tuottaa osaamista, jolle on kysyntää muillakin aloilla
Turun AMK12 Helmi 2025

Taideakatemian ystävät, jakso 1: Musiikkialan koulutus tuottaa osaamista, jolle on kysyntää muillakin aloilla

Soitonopettajan työ ei välttämättä rajoitu enää pelkkäänyksilöopetukseen, sillä musiikin alalla työtehtävät muuttuvat ja monipuolistuvat. Joustavalle, ennakkoluulottomalle ja ahkeralle tekijälle avautuu yhä enemmän uudenlaisia mahdollisuuksia.

Taideakatemian musiikkipedagogiikan alumniHanna -ViolaMiettinen elää ammatillista unelmaansa tuoreena Turun konservatorion sellonsoiton lehtorina. Työ on inspiroivaa ja palkitsevaa.

Soitonopettajan työ on muuttunut viime vuosina, silläasiakaskunta on monipuolistunut. Esimerkiksi moni aikuinen haluaa vetreyttää uudestaan vanhat soittotaitonsa ja alkaa harrastaa soittamista uudestaan. Soitonopettajantyö on myös muuta kuin pelkkää yksilöopetusta. Yhteissoitto ja projektit tuovat iloa arkeen. Myös muun muassa teknologia ja digitaalinen markkinointi ovat laajentaneet työnkuvaa. Hanna-Viola kannustaakin katsomaan alaa ”laatikon ulkopuolelta” ja olemaan valmis erilaisiin ja uusiin tehtäviin myös musiikkipedagogina ja muusikkona.

Hanna-Viola muistelee Taideakatemian musiikkipedagogiikan opintoja inspiroivina ja monipuolisina. Hienoa oli, että oman pääinstrumentin sekä pedagogiikan opinnot olivat opiskelun tärkein osa. Myös yhteissoitto,oopperaproduktiot ja harjoittelujaksot Turun filharmonisessa orkesterissa olivat tärkeitä, innostavia ja kannustavia kokemuksia nuorelle muusikolle.

Taideakatemian ystävät -podcastissa tavataanTaideakatemiasta valmistuneita alumneja ja kuullaan heiltä työelämän iloista ja haasteista, oppimisesta ja oivalluksista sekä tulevaisuuden näkymistä. Podcastin ensimmäisessä jaksossa lehtori Johanna Vaaherkumpu keskustelee Hanna-Viola Miettisen kanssa. Kuulemme ajatuksia työkentältä, muistelemme vähän menneitä ja katsomme vahvasti tulevaan.

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian musiikkipedagogiikan koulutus on kevään yhteishaussa 11.—25.3.2025.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(89)

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-niinku-asia-on
adhd-podi
kesken
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-liian-kuuma-peruna
rss-narsisti
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
rahapuhetta
rss-perho-rajoilla
rss-koira-haudattuna
rss-tietoinen-yhteys-podcast-2
rss-rahataito-podcast
rss-eron-alkemiaa
rss-ai-mita-siskopodcast
rss-ihana-elamani
rss-hereilla
rss-suomen-aa-podcast