#04 Markku Kosonen & M Room (Life Feels Good) - Kasvun huumasta, epäonnistumisista, onnistumisista, kansainvälistymisen vaikeudesta sekä uusista strategioista
Kasvucast13 Helmi 2025

#04 Markku Kosonen & M Room (Life Feels Good) - Kasvun huumasta, epäonnistumisista, onnistumisista, kansainvälistymisen vaikeudesta sekä uusista strategioista

Tällä kertaa Kasvucastissa kerrotaan parturipalvelu M Roomin tarinaa. Tampereella vuonna 2008 saatu ajatus miehille suunnatusta vuosijäsenyyteen perustuvasta parturipalvelusta kasvoi parhaimmillaan 8 maahan ja 2 kahdelle mantereelle, kunnes tuli aika ottaa pari askelta taakse. Nyt alkamassa on uusi kovan kasvun ja kansainvälistymisen vaihe, kun M Room on muuntautumassa Life Feels Good -bränditaloksi (myöh. LFG).


Yrityksen tarinaa meille on valottamassa lähes alusta alkaen mukana ollut ja nykyään yhtiön pääomistajiin kuuluva Markku Kosonen. Millaista on olla puikoissa kun vauhti on kovaa ja toisaalta miltä tuntuu peruuttaa, kun asiat eivät menekään toivotusti?


Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Markun valitsemat käännekohdat M Roomin (LFG:n) tarinassa ovat:


15:01 - Keskittyminen M Roomiin. Markku oli kasvattanut pääkaupunkiseudun liikkeitä osa-aikaisena yrittäjänä päivätöiden ohessa. Täysipäiväiseksi yrittäjäksi lähteminen mahdollisti toiminnan kasvattamisen ja todella nopean kasvun. Millaista kasvuhuuman keskellä oli?


26:30 - Askeleita taaksepäin. Kova kansainvälistyminen ja kasvu eivät yrityksistä huolimatta johtaneet kannattavaan liiketoimintaan ulkomailla, joten äkkiä pitikin vetäytyä melkein kaikilta kv-markkinoilta. Millaisia tunteita se herätti kasvuhaluisessa ja helposti tylsistyvässä Markussa? Oliko vaikeaa myöntää uuden suunnan tarpeellisuus? Millaista vetäytyminen oli ja miten se tapahtui?


41:27 - Käänne bränditaloksi. Kolmas käännekohta ei paradoksaalisesti suoraan liity M Roomiin. Uusi kasvustrategia rakentui sen ympärille, että M Roomille rakennetut toimivat prosessit ja teknologia valjastettiin muiden kauneudenhoitoalan yritysten käyttöön, ja silloin syntyi Life Feels Good yhtiö, jonka osaksi M Room liittyi. Mitä tämä strategiamuutos eteni? Mitä se tarkoitti käytännössä?


49:00 - Lopuksi. Hiljattain julkistettu yrityskauppa nosti yhtiön liikevaihdon hypevuosienkin ohi ja nyt edessä on uuden kasvustrategian mukaisesti kunnianhimoista kasvua niin kotimaassa kuin ulkomailla. Mutta mikä on LFG:n end game? Listautuuko yhtiö pörssiin vai tuleeko siitä satavuotias perheyritys?


Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi!Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille.


Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja Linked-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista.


Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(17)

#16 Sebastian Heinrichs & Freska - Iso pivotti. Hankalia päätöksiä. Kääntyminen kannattavaksi.

#16 Sebastian Heinrichs & Freska - Iso pivotti. Hankalia päätöksiä. Kääntyminen kannattavaksi.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme siivouspalveluyritys Freskan tarinan. Freska lähti liikkeelle ajatuksesta tehdä yhdestä perinteisimmistä palvelualoista teknologialähtöinen, läpinäkyvämpi, laadukka...

10 Kesä 1h 6min

#15 Hannu Salminen & VIBAe - Heti globaaliksi. Ei markkinointibudjettia. Muutamassa vuodessa yli 30 miljoonan euron liikevaihtoon.

#15 Hannu Salminen & VIBAe - Heti globaaliksi. Ei markkinointibudjettia. Muutamassa vuodessa yli 30 miljoonan euron liikevaihtoon.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme kenkäbrändi VIBAen tarinan. Yritys syntyi viiden perustajan yhteisestä taustasta ja kokemuksesta kansainvälisen kenkäbisneksen parissa – ja halusta rakentaa jotain ...

20 Touko 1h 17min

#14 Arttu Muukkonen & Lehmus Roastery - Rohkeita päätöksiä. Perustajatiimin totaalinen muutos. Kriisejä ja kasvua.

#14 Arttu Muukkonen & Lehmus Roastery - Rohkeita päätöksiä. Perustajatiimin totaalinen muutos. Kriisejä ja kasvua.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme erikoiskahvipaahtimo Lehmus Roasteryn tarinan. Yritys sai alkunsa Lappeenrannassa ideasta tehdä kahvista parempaa, mutta samalla myös ymmärrettävämpää kaikille kahv...

27 Huhti 1h 11min

#13 Mirjam Sokka & Kaiko - Arvolähtöisyys. Nousut ja laskut. Intuitiosta ja johtajuudesta.

#13 Mirjam Sokka & Kaiko - Arvolähtöisyys. Nousut ja laskut. Intuitiosta ja johtajuudesta.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme vastuullisen muotibrändin Kaikon tarinan. Kaikki sai alkunsa rohkeasta kokeilusta lapsimessuilla - ja tuotteet myytiin loppuun lähes hetkessä. Siitä käynnistyi kasv...

23 Maalis 1h 8min

#12 - FREE.fi & Joonas Tuompo - Hurjaa kasvua. Kriisistä lisävauhtia. Vastoinkäymiset. Hallittu konkurssi.

#12 - FREE.fi & Joonas Tuompo - Hurjaa kasvua. Kriisistä lisävauhtia. Vastoinkäymiset. Hallittu konkurssi.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme FREE.fi:n tarinan. Se on kertomus poikkeuksellisen nopeasta kasvusta, rohkeasta yrittäjyydestä ja siitä, miten pienestä omaan ja ystävien tarpeeseen syntyneestä ide...

25 Helmi 1h 15min

#11 - Weekendbee & Aissa Saarikorpi - Aallon harjalla. Strateginen täyskäännös. Ulkoiset kriisit taivaana ja helvettinä.

#11 - Weekendbee & Aissa Saarikorpi - Aallon harjalla. Strateginen täyskäännös. Ulkoiset kriisit taivaana ja helvettinä.

Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme vastuulliseen muotiin ja ulkoiluvaatteisiin keskittyvän Weekendbeen tarinan. Weekendbee syntyi intohimosta yhdistää kestävä kehitys, laadukkaat tuotteet ja moderni ...

22 Tammi 55min

#10 Ulla Koivula & Moi Mobiili - Perustettu myytäväksi. Kun markkinoinnilla on väliä. Nopea kasvu ja exit. Disruptiota ja kovaa kilpailua.

#10 Ulla Koivula & Moi Mobiili - Perustettu myytäväksi. Kun markkinoinnilla on väliä. Nopea kasvu ja exit. Disruptiota ja kovaa kilpailua.

Tässä Kasvucastin jaksossa kuulemme virtuaaliteleoperaattori Moi Mobiilin kasvutarinan. Moi Mobiili syntyi halusta haastaa perinteiset toimintamallit toimialalla, jossa kuluttajan näkökulma oli pitkää...

22 Joulu 20251h

#09 Jari Jaanto & IRC-Galleria - Mitä olisi voinut olla? Maailman ensimmäisiä someja. Kiihkeää kasvua. Yrityskaupat.

#09 Jari Jaanto & IRC-Galleria - Mitä olisi voinut olla? Maailman ensimmäisiä someja. Kiihkeää kasvua. Yrityskaupat.

Kasvucastin toisen tuotantokauden avausjaksossa kuulemme IRC-Gallerian tarinan. Ehkäpä maailman ensimmäisiin sosiaalisen median alustoihin kuuluva IRC-Galleria oli 2000-luvulla lapsuuttaan ja nuoruutt...

8 Joulu 20251h 15min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-karon-grilli
inderespodi
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-inderes
rss-rahamania
rss-porssipuhetta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
vapauta-supervoimasi-podcast
lakicast
rss-paasipodi
rss-bisnesta-bebeja
rss-itsmeharryfi-podcast