Henkilökuva: Hävettääkö koiruuksien jälkeen, Iiro Savela? "Kesken pelinkin voin miettiä, että miksi teen näin"

Henkilökuva: Hävettääkö koiruuksien jälkeen, Iiro Savela? "Kesken pelinkin voin miettiä, että miksi teen näin"

Kolmannessa audiohenkilökuvassa ääniestradin valtaa OLS:n räväkkä hyökkääjä Iiro Savela. Savelan, 24, peliura ei ole ollut ihan tavanomainen liigatasolle noustessa. Junioreissa raastamaan tottunut laituri otti isot askeleet kohti huippua kaudella 2021-22. LNM:n paidassa meinasi tulla myös liiganousu kaudella 2022-23, mutta lopulta tie liigakentille tuli seurasiirron myötä. Savela pelaa nyt toista kautta miesten liigaa OLS:ssa. Mikä OLS:n kaudessa on mättänyt? Kuka on oululaisten liideri? Mennäänkö Oulussa liikaakin show edellä? Entä miten OLS pärjäisi, jos se saisi kaikki parhaat muualla pelaavat Oulun ja Limingan alueen pelaajat omaan rosteriinsa? Savela on pelitaitojensa lisäksi tunnettu räksyttäjä, ärsyttäjä ja hämmentäjänä, eikä nouse vastustajien keskuudessa mukavimpien vastustajien joukkoon. Haastattelussa Savela pääsee kertomaan miltä käytös tuntuu, ja miten toiminta vaikuttaa häneen itsensä. Kelle Savela ei viitsi vinoilla ja kuka on ärsyttävin vastustaja? Myöntääkö Savela filmaavansa? Entä mikä mailapeli ei maistu missään tapauksessa. Haastattelun alussa mainittu Iiro Not Savela (@iiroonpomo) -tili löytyy X:stä jos viittaus ihmetyttää. Haastattelijana toimii Pääkallon päätoimittaja Joel Siltanen. Haastattelu on pituudeltaan noin 34 minuuttia ja löydät sen Pääkallon podcastit-tililtä, joka löytyy useista podcast-palveluista, kuten Spotifysta ja Itunesista. Aiemmat henkilökuvat: Henkilökuvassa sählyhörhöksi tunnustautuva Riku Hakanen: ”Päädyin siihen, että SPV:ssä en tule pelaamaan” Audio: Mäkisen tie salibandyn huipulle lähti pelipaikan vaihdoksesta: ”Taisin olla seiskakentän vasen laituri” Haastattelun sisältö: Ennen liigauraa - Iiro Savela vai @Iiroonpomo - Salibandyuran alku - junioritähti? - Ura nousuun Limingassa - Mitä tarkoittaa "Divarin läpipelaaminen?" OLS - Onko liigavauhti yllättänyt? - Milloin tulee 30 maalin kausi? - Mikä OLS:lla sakkaa? - Mennäänkö liikaa show edellä? - Miten OLS all stars pärjäisi? Koiruudet - Showmies vai ärsyttäjä? - Aki Karjalainen on huono maalivahti? - Liigakarsintojen kaikkien aikojen kevät 2023 - Hävettääkö pelien jälkeen? - Ärsyttävin vastustaja? Mielipiteet - 33 peliä vai vähemmän? - Aktiivisuussääntö vai ei? - MM-kisat neljän vai kahden vuoden välein? - Rankkareiden uudistus Salibandyn ulkopuolella - Työelämä - Muut harrastukset - Suositukset kategorioissa: elokuva, musiikki, kirja/äänikirja, podcast, tietokonepeli, Oulun nähtävyys - Missä Savela näkee itsensä viiden vuoden päästä?

Jaksot(315)

16. Nostalgiapaloja: Kaikkien aikojen dynastiat - vieraana Tommy Koponen

16. Nostalgiapaloja: Kaikkien aikojen dynastiat - vieraana Tommy Koponen

Jari Kinnusen ja Suomen Salibandymuseon Nostalgiapaloja-podcast on edennyt 16. jaksoonsa. Nostalgiapalojen 16. jaksossa jatkamme voittamisen kulttuurin jahtaamista. Tällä kertaa suuntana on Seinäjoki...

28 Huhti 20211h 20min

80. KalloCast: F-liigan ja NAFL:n Huhumaa - "Onkohan samanlainen sopimus kuin Beckhamilla?"

80. KalloCast: F-liigan ja NAFL:n Huhumaa - "Onkohan samanlainen sopimus kuin Beckhamilla?"

KalloCastin jaksossa numero 80 pääaiheena on miesten F-liigan Huhumaa. Mukana on myös keskustelua naisten finaaleista, IFF:n madonluvuista, NAFL:sta ja salibandyn tositv-ohjelmista. KalloCastin isänt...

23 Huhti 20211h 13min

79. KalloCast: "Yllätyin, että Oilers pystyi noinkin hyvin laittamaan kampoihin"

79. KalloCast: "Yllätyin, että Oilers pystyi noinkin hyvin laittamaan kampoihin"

KalloCastin jaksossa numero 79 puidaan ajankohtaisten asioiden lisäksi kaikkein selkeimmin miesten F-liigan finaalisarjaa Classic-Oilers. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja ...

16 Huhti 20211h 8min

15. Nostalgiapaloja: Kaikkien aikojen dynastiat - SSV:n murenemista odotettiin vuosia

15. Nostalgiapaloja: Kaikkien aikojen dynastiat - SSV:n murenemista odotettiin vuosia

Jari Kinnusen ja Suomen Salibandymuseon luotsaama Nostalgiapaloja on edennyt jo 15. jaksoonsa. Nostalgiapalojen 15. jaksossa jatkamme menestyksen reseptin metsästystä ja haemme voittamisen kulttuuri...

8 Huhti 20211h 1min

78. KalloCast: Classic-Oilers finaaliennakointia - "1980-luvun paperitehtaat vastaan IT-buumi"

78. KalloCast: Classic-Oilers finaaliennakointia - "1980-luvun paperitehtaat vastaan IT-buumi"

KalloCast numero 78 pistää välierät pakettiin, ja suuntaa katseensa F-liigan finaaleihin. Mukana myös muuta ajankohtaista ja ajatonta aihetta. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltane...

3 Huhti 20211h 32min

77. KalloCast: Uusia kurinpitometodeja - "Mä jo odotin, et Rexalta tulee joku kidutuskeino"

77. KalloCast: Uusia kurinpitometodeja - "Mä jo odotin, et Rexalta tulee joku kidutuskeino"

KalloCast numero 77 tuo jälleen ajankohtaista salibandypuhetta eetteriin. Viime viikon jälkihöyryjen lisäksi mukana on puhetta pudotuspeleistä ja muista vähemmän olennaisista aiheista. KalloCastin is...

26 Maalis 20211h 15min

14. Nostalgiapaloja: Salibandyn dynastiat - Josban ja Oilersin menestyksen vuodet

14. Nostalgiapaloja: Salibandyn dynastiat - Josban ja Oilersin menestyksen vuodet

Suomen Salibandymuseon ja Jari Kinnusen luotsaama Nostalgiapaloja-podcast on edennyt jaksoon numero 14. Jaksossa muistellaan salibandyn dynastia-ajanjaksoja. Salibandymuseon nostalgiapalat jäljittää ...

24 Maalis 202155min

76. KalloCast: Lajin eheytymisprosessi on aloitettu - "Salibandy on polviaan myöten p******a"

76. KalloCast: Lajin eheytymisprosessi on aloitettu - "Salibandy on polviaan myöten p******a"

KalloCastin jakso numero 76 sisältää paljon ajankohtaista asiaa F-liigan pudotuspeleistä ja varsinkin puolivälierien kohutapauksista. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni...

19 Maalis 20211h 33min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
urheilun-varjoissa
kimanttia
kaiken-takana
junnut-pelissa
rss-gillacast
rss-ylilyonti
rss-235-podcast
rss-kihu
runners-high-podcast
rss-nba-tuokio
rss-girls-run-the-world
rss-oskarin-arki
rss-paholaisen-asianajaja-mufc-podcast
rss-hit-podcast
rss-442-podcast
rss-piippuhylly
rss-padelpodi