64. Tällä hetkellä kollektiiviin on muodostumassa muutoksen armeija. Mikä on roolisi tässä armeijassa?
Vapaudu Voimaasi8 Syys 2022

64. Tällä hetkellä kollektiiviin on muodostumassa muutoksen armeija. Mikä on roolisi tässä armeijassa?

Elämme siirtymävaihetta, jossa vanha maailma väistyy ja uusi nousee tilalle. Muutos syntyy silloin, kun tietty määrä ihmisiä uskaltaa luopua vanhan maailman säännöistä ja alkaa raivaamaan tietä uudelle tavalle elää. Olen onnekas työni suhteen, sillä pääsen todistamaan lintuperspektiivistä miten upeita ja ainutlaatuisia lahjoja yhteiskunnassamme elää. Jokainen meistä on ainutlaatuinen kokonaisuus, vaikka monesti pidämme lahjojamme itsestäänselvyytenä ja luulemme, että kaikki ajattelevat samalla tavalla. On kuitenkin niin, että monesti ne asiat jotka luonnistuvat sinulta helposti ovatkin suurimpia supervoimiasi.


Näen kuinka kollektiivisesta kentästä on nousemassa muutoksen armeija, jolla on tärkeä rooli uuden maailman luomisessa. Uusi maailma rakentuu jokaisen yksilön totuudesta ja todellisista lahjoista käsin. Et siis syyttä etsi itseäsi tällä hetkellä. Muutoksen armeija muodostuu niistä, jotka uskaltavat lähteä raivaamaan oman näköistä polkua. Omien vahvuuksien ja sisäisen totuuden ymmärtäminen onkin yksi tärkeimmistä asioista tässä muutoksessa, jota käymme läpi juuri nyt.


Mikä on roolisi tässä muutoksessa? Minkälaista maailmaa haluat olla luomassa?


Hyviä kuunteluhetkiä <3


Ota yhteyttä:

www.lauraihatsu.com

laura@vapauduvoimaasi.com

IG: @vapauduvoimaasi


Linkki ilmaiseen Human Design karttaan: https://www.jovianarchive.com/Get_Your_Chart

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Jaksot(284)

42. Kolme inspiroivaa ajatusta!

42. Kolme inspiroivaa ajatusta!

Tässä jaksossa jaan kolme inspiroivaa ajatusta, jotka tulivat eteeni viimeisen viikon aikana. 1. Verratessamme itseämme muihin, vertaamme yleensä omia heikkouksiamme toisten vahvuuksiin. 2. Ruusun tai...

23 Huhti 202212min

41. Meditaatio on aikamme tärkein hygieniatuote!

41. Meditaatio on aikamme tärkein hygieniatuote!

Tässä jaksossa puhutaan hermoston toiminnasta, maskuliini- ja feminiinienergioiden tasapainosta, aivolohkoista sekä meditaatiosta. Maailma on toiminut liian kauan taistele ja pakene tilassa. Nyt se sa...

11 Maalis 202226min

40. Pysähtyminen kirkastaa katseen ja auttaa meitä välttämään elämän huolimattomuusvirheet!

40. Pysähtyminen kirkastaa katseen ja auttaa meitä välttämään elämän huolimattomuusvirheet!

Tässä jaksossa puhutaan pysähtymisen tärkeydestä. Pysähtyminen auttaa rauhoittamaan mielen turbulenssin, jolloin pystymme kuulemaan sisäisen totuutemme kirkkaammin. Tästä syystä pysähtyminen ja sisään...

8 Maalis 202213min

39. Mitä jos istuutuisit pelon kanssa alas ja keskustelisitte vapaudesta?

39. Mitä jos istuutuisit pelon kanssa alas ja keskustelisitte vapaudesta?

Mihin sinä olet kiinnittynyt? Mitä pelkäät menettäväsi? Miksi? Henkinen herääminen on pitkälti luopumista. Luopumista niistä asioista ja uskomuksista, joihin olemme tottuneet ulkoisesti kiinnittymään....

20 Helmi 202232min

38. Kahden nuolen symboliikka Buddhalaisuudessa!

38. Kahden nuolen symboliikka Buddhalaisuudessa!

Jokaisen elämässä on ajoittain fyysistä ja henkistä kipua. Se kuuluu elämän luonteeseen.Buddhalaisuudessa tätä väistämätöntä kipua kutsutaan elämän ampumaksi nuoleksi. Näitä nuolia ammutaan niin kauan...

8 Helmi 202217min

37. Tänä vuonna treenataan oman totuuden lihasta!

37. Tänä vuonna treenataan oman totuuden lihasta!

Tämä aika haastaa meitä pysymään omassa totuudessa. Oman totuuden ilmaiseminen tuntuu tällä hetkellä monista vaikealta, suorastaan vaaralliselta. Oma totuus ei tarkoita ideologioiden tyrkyttämistä toi...

2 Helmi 202220min

36. Lehtikaalia Roosa-nauhojen sijaan. Maapallon värähtelytaajuus on nousussa. Noustaan me mukana!

36. Lehtikaalia Roosa-nauhojen sijaan. Maapallon värähtelytaajuus on nousussa. Noustaan me mukana!

Maapallolla kuohuu! Planeetaltamme on tällä hetkellä puhdistumassa vuosituhansien saatossa kertynyt likakerros. Vanhat jäykät egoon ja niukkuuteen perustuvat valtarakenteet ovat sortumassa ja valta ja...

18 Tammi 202240min

35. Luottamus on muutoksen polttoaine!

35. Luottamus on muutoksen polttoaine!

Tässä jaksossa puhutaan muutoksesta. Elämme aikaa, jossa muutos värittää vahvasti jokaisen elämää ja varmuuden tunteeseen kiinnittyminen vain lisää pettymysten määrää. Käytämme valtavasti aikaa ja ene...

10 Tammi 202218min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-niinku-asia-on
aamukahvilla
rss-narsisti
adhd-podi
rss-duodecim-lehti
rahapuhetta
aloita-meditaatio
kesken
rss-elamankoulu
koulu-podcast-2
salainen-paivakirja
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-liian-kuuma-peruna
rss-luonnollinen-synnytys-podcast
rss-koira-haudattuna
rss-hereilla