Uniogen Turussa #lifescience M&A Jarkko Ruohola Henri Sora Liina-Johanna Leeve #neuvottelija 127

Uniogen Turussa #lifescience M&A Jarkko Ruohola Henri Sora Liina-Johanna Leeve #neuvottelija 127

Jarkko Ruohola, Lukander Ruoholan managing partner, Henri Sora, OKR-asiantuntija ja Liina-Johanna Leeve Translink Corporate Finance Oy:sta keskustelevat Sami Miettisen kanssa Uniogen-yhtiön juridisesta ja taloudellisesta muodostamisesta M&A-neuvottelujen kautta. Jaksossa käydään läpi mitä haasteita kolmen erilaisissa kasvuvaiheissa olevan turkulaisyhtiön muodostamiseen liittyi. Kaivogen, Labrox ja Abacus Diagnostica olivat erilaisia osakeomistuksiltaan, osakassopimuksiltaan sekä syklisyydeltään. Yhdessä ne muodostavat noin €15 milljoonan liikevaihdon ja sadan henkilön työpaikan Uniogenin, jonka myynnistä noin 90% menee vientiin.

Abacus Diagnostican toimitusjohtaja Erno Sundberg kertoo vuoden 2022 alun alkaneen vahvasti kun omicronin myötä diagnostiikkakysyntä on pysynyt vahvana. Yhtiö tähtää merkittäviin synergioihin ja uudentyyppisiin #lifescience - diagnostiikkoihin sekä infektiotautien että syöpätutkimuksen alueilla hyödyntäen kolmen yhdistyneen yrityksien vahvuuksia. Projekti, koodinimeltään LAKKA, tähätäsi noin puolen vuoden ajan eri osatehtäviin.

#neuvottelija -jaksossa käydään läpi mm. suhteelliseen arvonmääritykseen ja lopulliseen osakevaihtoon liittyvät osatehtävät. 1+1+1 voi olla enemmän kuin 3 yrityskaupoissa. Pelkkä transaktion julkistus on vain pieni osa ennen yrityskauppaa ja sen jälkeen tehtävää työtä. Huonosti suunniteltu yrityskauppa voi kariutua mm. 90% omistuksen jälkeen toteutettavan Keskuskauppakamarin lunastusmenettelyn riitoihin. Uniogenissa tällaiset ongelmat kuitenkin vältettiin huolellisella suunnittelulla. Prosessin lopussa Uniogen sai apporttilausunnon, uuden osakassopimuksen ja ulkopuolisen toimitusjohtajan.

00.00 Henri Sora, Jarkko Ruohola, Liina-Johanna Leeve ja Sami Miettinen kekustelevat Uniogen-neuvotteluista ja M&A-transaktion toteuttamisesta

29:08 Henri Sora kertoo Suomen Purjelaivasäätiön kuunari Helenan 30v-juhlakuulumisia

#neuvottelija #neuvottelijat #yrityskauppa #M&A #fuusio #osakevaihto #Turku

#neuvottelijat Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Kaikki #neuvottelija -jaksot ja haku: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(388)

Kahden päivän paine YEL korjaamiseen | Jocka Träskbäck | Neuvottelija 385

Kahden päivän paine YEL korjaamiseen | Jocka Träskbäck | Neuvottelija 385

Jocka Träskbäck & Sami Miettinen | YEL-voitto, IMF Suomeen ja Tampereen tulevaisuus | NeuvottelijaTampereen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jocka Träskbäck kertoo, miten 50 000 allekirjoitusta ...

13 Touko 1h 7min

Oikeistonaisena olo on vapauttavaa | Binga Tupamäki Liina Taussi | Neuvottelija 384

Oikeistonaisena olo on vapauttavaa | Binga Tupamäki Liina Taussi | Neuvottelija 384

Kaksi nuorta oikeistonaista, Perussuomalaisten nuorison pääsihteeri Liina Taussi ja Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki. Keskustelu alkaa tuoreesta puoliväliriihestä, jonka Binga arvioi liian...

8 Touko 1h 7min

Kokoomuksen kyykytyksestä Kuuntelijaksi | Roni Arvonen | Neuvottelija 383

Kokoomuksen kyykytyksestä Kuuntelijaksi | Roni Arvonen | Neuvottelija 383

Vasemmiston vihollinen Roni Arvonen on Kuuntelija-podcastin isäntä ja yksi Suomen nopeimmin kasvavista oikeistovaikuttajista.Jaksossa käydään läpi Ronin tunnustuksellinen kristinusko, henkilöperuuttam...

5 Touko 1h 6min

AI varasti ihmistyön | Mikko Alasaarela Markus Hav | Neuvottelija 382

AI varasti ihmistyön | Mikko Alasaarela Markus Hav | Neuvottelija 382

Anthropic dominoi, Mythos-mallia uhkaa tietoturvaa ja Claude Code turpoaa. Miksi pienkäyttäjät heitettiin API-laskutukseen ja mihin token-ekonomia johtaa, kun valittavana on käytännössä joko ultrakapi...

30 Huhti 1h 8min

Romahtaako MAGA Iranin sotaan? Minnesotan somalit | Jarkko Tontti Simo Lahtinen | Neuvottelija 381

Romahtaako MAGA Iranin sotaan? Minnesotan somalit | Jarkko Tontti Simo Lahtinen | Neuvottelija 381

Sanavapaus uhattuna Suomessa, Minnesotan somaliskandaali ja Iranin vaikutus MAGA:an. Hormuzinsalmen strateginen merkitys, asymmetrinen droonisodankäynti sekä Abraham Accordsin paluu lähi-itään ovat Ja...

20 Huhti 1h 6min

Trump neuvottelee kuin hullu mies | Arto Heimonen | Neuvottelija 380

Trump neuvottelee kuin hullu mies | Arto Heimonen | Neuvottelija 380

Trump neuvottelee kuin hullu mies. Iranin sota, Unkarin käänne ja neuvottelutaidon kulmakivet. Kirjailija ja neuvotteluasiantuntija Arto Heimonen saapuu Neuvottelija -kanavalle tuoreen kirjansa kanssa...

14 Huhti 1h 3min

Waymo, robotit ja konenäkö - missä tekoäly oikeasti tapahtuu | Topi Manu | Neuvottelija 379

Waymo, robotit ja konenäkö - missä tekoäly oikeasti tapahtuu | Topi Manu | Neuvottelija 379

Googlen entinen Pohjoismaiden Go-to-Market-johtaja Topi Manu näyttää miksi tekoäly on jo kauan sitten irronnut chatista ja elää nyt autoissa, roboteissa ja konenäössä. Keskustelussa käydään läpi Waymo...

8 Huhti 57min

Salattu totuus vaurastumisesta | Martin Paasi | Neuvottelija 378

Salattu totuus vaurastumisesta | Martin Paasi | Neuvottelija 378

Salattu totuus vaurastumisesta | Martin Paasi | Neuvottelija 378. Martin Paasi palaa Neuvottelija-kanavalle kertomaan kirjastaan Salattu totuus vaurastumisesta ja siitä, miksi kulutehokas indeksisijoi...

30 Maalis 1h 4min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahamania
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-startup-ministerio
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-lahtijat
rahapuhetta
sijoituspodi
hyva-paha-johtaminen
rss-kaikki-koroista
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-lentopaivakirjat
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu
rss-h-asselmoilanen
rss-paivystyspodi