Alumnisohvalla Aleksis Salusjärvi

Alumnisohvalla Aleksis Salusjärvi

Aleksis Salusjärvi - lukutaidon puolestapuhuja Aleksis Salusjärvi on espoolainen kirjallisuuden asiantuntija, joka innostui lukemisesta ja kirjoittamisesta jo nuorena. Hän päätyi Jyväskylään opiskelemaan, sillä lukion äidinkielen opettaja näki hänen kirjallisen lahjakkuutensa. Aleksis opiskeli ensin Oriveden opistolla sanataidetta ja suoritti tämän jälkeen maisteriopintonsa Jyväskylän yliopistossa, jossa hän perehtyi kirjallisuuteen, taidehistoriaan ja taidekasvatukseen. JYU tuntui Aleksista rajattomien mahdollisuuksien paikalta. Hän kuvailee opiskelijakaupungin uteliaisuutta ja kiinnostusta täynnä olevaa energiaa lumoavaksi, ja kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan osallistua tämän ylläpitämiseen. Uran suhteen Aleksiksella ei ollut tarkkoja suunnitelmia. Hän korostaa, että mahdollisuudet syntyvät usein sattumalta, mutta niiden taustalla ovat yleensä vahvat ihmissuhteet ja yhteisöllisyys - kuten kahvilassa yhdessä kirjojen lukeminen työntekijöiden sekä opiskelijaystävien kanssa. Hän päätyi onnekkaiden sattumien kautta tekemään sitä, mikä todella tuntuu omalta – kirjoittamista ja lukutaidon edistämistä. Nykyään Aleksis työskentelee lukutaidon parissa, erityisesti nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden kanssa, kuten vankiloissa ja erityisluokilla. Hän uskoo lukutaidon voivan auttaa ihmisiä löytämään paikkansa yhteiskunnassa ja muuttamaan elämänsä suunnan. Hän kertoo tuntevansa usean rikostaustaisen henkilön, joka on halunnut tehdä elämänmuutoksen ja on onnistunut siinä - tässä prosessissa olennaisena osana oli nimenomaan lukutaidon oppiminen. Opittuaan artikuloimaan itseään, he ovat onnistuneet saamaan esimerkiksi koulupaikan ja oman kodin. Aleksis kokee lukutaidon merkityksen erityisen tärkeänä juuri tämänkaltaisten elämäntarinoiden myötä. Aleksiksen mukaan opiskelun tarkoituksena tulisi olla tiedonhalun tyydyttäminen pelkän tutkinnon sijaan. Hän kuvailee Jyväskylän yliopistoa nuorekkaaksi, vanhaksi ja elämännälkäiseksi paikaksi. “Olen osa tätä yhteisöä, joka pitää sivistystä yllä ja se on elämän ja kuolemankin kysymys monessakin suhteessa meille valtiona. Ja se vaatii kyllä yliopistotaustan.” Työ ei ole hänelle vain toimeentuloa, vaan hän kokee sen osaksi elämänsä suurempaa tarkoitusta.

Jaksot(149)

Sustainability and Learning Communities, Episode 4

Sustainability and Learning Communities, Episode 4

In learning communities, learning and development happen through communities of learners as opposed to a hierarchical flow of information and learning choices. Ideally, learning communities empower members to discuss and analyse professional successes and challenges, and present to the world with stories of sustainable living, education, and development. In this 37-minute podcast episode, the concept of sustainability and its connections to learning communities are being reflected on by Heidi Layne, Shruti Taneja and Romana Shaikh. Heidi is a senior lecturer of sustainable and global education with the faculty of education and psychology at the university of Jyväskylä in Finland. Shruti is the founding member of EarthJust Ecosystems and Co.labx in India. Romana is the Co-Founder and Chief Program Officer of Kizazi, an organization that enables breakthrough schools. The three met each other through the Global Innovation Network for Teaching and Learning (GINTL), which is an initiative of Finland’s Ministry of Education and Culture, together with 21 Finnish higher education institutions and their partners in India, China, and the African continent. The podcast was produced by University of Jyväskylä Faculty of Education and Psychology.

13 Maalis 202437min

Coaching for Learning Communities , Episode 3

Coaching for Learning Communities , Episode 3

What is the importance of coaching in the education sector, who makes a good coach, and what can a coach do to build a learning community? In this 30-minute podcast episode, the topic is being reflected on by Kaisa Isotalo and Shruti Mushran. Kaisa is a retired school principal from the city of Seinäjöki in Finland. Shruti is a senior manager at Simple Education Foundation (SEF), India. Both have been working on professional development of school leaders and have rich experience of coaching as a tool for the professional development of individual school leaders and teams of educators and educational leaders. The two met each other through the Global Innovation Network for Teaching and Learning (GINTL), which is an initiative of Finland’s Ministry of Education and Culture, together with 21 Finnish higher education institutions and their partners in India, China, and the African continent. The podcast was produced by University of Jyväskylä Faculty of Education and Psychology.

13 Maalis 202430min

Pedagogical Leadership in Learning Communities, Episode 2

Pedagogical Leadership in Learning Communities, Episode 2

One of the curious dilemmas in education is that when somebody develops as an expert teacher, quite often the next step up takes them out of the classroom, to an administrative post. How can teacher trainers and teachers develop and nurture their pedagogical leadership skill in their daily teaching environments, while also supporting others to do so? In this 40-minute podcast episode, the topic is being reflected on by Kamala Mukunda and Josephine Moate. Kamala is the co-founder of the Centre for Learning, which is a teacher-run school in the outskirts of Bangalore, India. She is also the author of the book series, “What did you ask at school today”. Josephine is an adjunct professor of bilingual and multilingual pedagogy at the department of teacher education of the University of Jyväskylä, Finland. The two met each other through the Global Innovation Network for Teaching and Learning (GINTL), which is an initiative of Finland’s Ministry of Education and Culture, together with 21 Finnish higher education institutions and their partners in India, China, and the African continent.

13 Maalis 202442min

Educational Leadership and Learning Communities, Episode 1

Educational Leadership and Learning Communities, Episode 1

What is educational leadership? Is it its own form of leadership? How can it facilitate learning communities, small professional groups of educational leaders? In this 35-minute podcast episode, these topics are being reflected on by Mika Risku and Darshan Bhat. Mika is the head of the Institute of Educational Leadership in Jyväskylä, Finland. The institute provides qualifying education and professional development to educational leaders. Darshan is the founder of CreatNet Education, which establishes learning communities of inspiration and support with and for public sector education leaders in India. The two met each other through the Global Innovation Network for Teaching and Learning (GINTL), which is an initiative of Finland’s Ministry of Education and Culture, together with 21 Finnish higher education institutions and their partners in India, China, and the African continent. The podcast was produced by University of Jyväskylä Faculty of Education and Psychology, developed and hosted by Samuel Madtha and edited by Oni Victor, with music provided by Pumpupthemind. Discussions on Learning Communities for Educational Leadership targets education scholars and practitioners. Each of the four episodes is a dialogue between colleagues from India and Finland. The podcast series was produced by University of Jyväskylä Faculty of Education and Psychology. It is an activity under the Global Innovation Network for Teaching and Learning (GINTL), which is an initiative of Finland’s Ministry of Education and Culture, together with 21 Finnish higher education institutions and their partners in India, China, and the African continent.

13 Maalis 202434min

Työn merkityksellisyyden pysäkki: Mirja Kattilakoski - Asiantuntijuudella auttamista

Työn merkityksellisyyden pysäkki: Mirja Kattilakoski - Asiantuntijuudella auttamista

Tässä jaksossa pääset kuulemaan, mikä tekee asianajan työstä merkityksellistä. Jarkon vieraana tässä jatkossa on asianajaja, varatuomari Mirja Kattilakoski. Työn merkityksellisyyden pysäkki Työn merkityksellisyys – mistä siinä on oikeastaan kyse ja millaisista asioista merkityksellisyyden kokemus syntyy? Tätä pohditaan MEANWELL-hankkeen podcastissa, jossa ääneen pääsevät eri alojen ammattilaiset. Studiossa vieraiden kanssa keskustelemassa opettajia, insinöörejä, yrittäjiä sekä monia muita asiantuntijoita.

28 Marras 20237min

Pasi Muttonen Meanwell -podcastissa Elämässä eteenpäin

Pasi Muttonen Meanwell -podcastissa Elämässä eteenpäin

Työn merkityksellisyyden pysäkin 12. jakson vieraana on ryhmäohjaaja Pasi Muttonen. Tervetuloa kuuntelemaan, millaiset asiat ja tilanteet tekevät juuri hänen työstään merkityksellistä. Työn merkityksellisyyden pysäkki Työn merkityksellisyys – mistä siinä on oikeastaan kyse ja millaisista asioista merkityksellisyyden kokemus syntyy? Tätä pohditaan MEANWELL-hankkeen podcastissa, jossa ääneen pääsevät eri alojen ammattilaiset. Studiossa vieraiden kanssa keskustelemassa opettajia, insinöörejä, yrittäjiä sekä monia muita asiantuntijoita.

25 Loka 202312min

Työn merkityksellisyyden pysäkki: Mika Saarinen - Kansalaisten palveluksessa

Työn merkityksellisyyden pysäkki: Mika Saarinen - Kansalaisten palveluksessa

Työn merkityksellisyyden pysäkin 11. jakson vieraana on poliisi Mika Saarinen. Tervetuloa kuuntelemaan, millaiset asiat ja tilanteet tekevät juuri hänen työstään merkityksellistä. Työn merkityksellisyyden pysäkki Työn merkityksellisyys – mistä siinä on oikeastaan kyse ja millaisista asioista merkityksellisyyden kokemus syntyy? Tätä pohditaan MEANWELL-hankkeen podcastissa, jossa ääneen pääsevät eri alojen ammattilaiset. Studiossa vieraiden kanssa keskustelemassa opettajia, insinöörejä, yrittäjiä, myyjiä ja filosofi Jarkko Sairanen. MEANWELL-hanke on Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen toteuttama ja Työsuojelurahaston rahoittama hanke, jossa kehitetään toimintamallia työn merkityksellisyyden ja työhyvinvoinnin edistämiseen organisaatioissa. Lue jakso tekstitettynä https://www.jyu.fi/edupsy/fi/laitokset/psykologia/tutkimus/tutkimusalueet/tyo/meanwell/podcast/jakso-11-kansalaisten-palveluksessa Lisätietoa MEANWELL-hankkeesta: jyu.fi/edupsy/meanwell

6 Syys 202314min

Näkymätöntä näkyvää

Näkymätöntä näkyvää

Työn merkityksellisyyden pysäkin yhdeksännen jakson vieraana on hankkiva rekvisitööri Kari Hertz. Tervetuloa kuuntelemaan, millaiset asiat ja tilanteet tekevät juuri hänen työstään merkityksellistä. Työn merkityksellisyyden pysäkki Työn merkityksellisyys – mistä siinä on oikeastaan kyse ja millaisista asioista merkityksellisyyden kokemus syntyy? Tätä pohditaan MEANWELL-hankkeen podcastissa, jossa ääneen pääsevät eri alojen ammattilaiset. Studiossa vieraiden kanssa keskustelemassa opettajia, insinöörejä, yrittäjiä, myyjiä ja filosofi Jarkko Sairanen. MEANWELL-hanke on Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen toteuttama ja Työsuojelurahaston rahoittama hanke, jossa kehitetään toimintamallia työn merkityksellisyyden ja työhyvinvoinnin edistämiseen organisaatioissa. Jakso tekstitettynä: https://www.jyu.fi/edupsy/fi/laitokset/psykologia/tutkimus/tutkimusalueet/tyo/meanwell/podcast/jakso-10-nakymatonta-nakyvaa Lisätietoa MEANWELL-hankkeesta: jyu.fi/edupsy/meanwell

30 Elo 202315min

Suosittua kategoriassa Tiede

tiedekulma-podcast
rss-mita-tulisi-tietaa
docemilia
utelias-mieli
hippokrateen-vastaanotolla
radio-antro
rss-poliisin-mieli
rss-tiedetta-vai-tarinaa
mielipaivakirja
rss-metsanomistaja-podcast
rss-lapsuuden-rakentajat-podcast
rss-lihavuudesta-podcast