Minun näköinen mieli -hanke: Vertaistuki

Minun näköinen mieli -hanke: Vertaistuki

Lukija: Jutta Saanila Editointi ja musiikki: Mikael Mustonen Heippa! Olen Jutta Saanila, Minun näköinen mieli -hankkeen koordinaattori. Tässä podcastissa pohdimme vertaistukeen liittyviä hyviä juttuja. Mikä vertaistuessa niin auttaa? Olen viettänyt vertaistukiryhmissä tuhansia tunteja ja saanut ehkä parhaat kokemukset eheytymisestä ja ihmisenä kasvusta juuri niistä. Isäni vajavainen vanhemmuus on auttanut minua eniten eteenpäin elämässä, koska olen niin huolella käsitellyt kaikkea sitä, mitä se minussa aiheutti. Mikä vertaistuen salaisuus sitten on? Miksi se niin paljon auttaa, tuo lohtua ja siivittää ihmisenä kasvun matkaa? Puhuessasi jonkun sellaisen seurassa, joka on käynyt läpi samaa kuin sinäkin, et joudu selittelemään mitään. Toinen ymmärtää puolesta sanasta, miltä jokin jakamanne asia todella tuntui. Hän ei ala argumentoimaan vastaan, eikä analysoimaan asiaa, koska on käynyt läpi saman kaltaisia tunteita joskus itsekin. Hän tietää kipusi ja tulee aidosti vastaan. Hän pystyy kuuntelemaan myötätuntoisesti. Hän ei mene solmuun mistään esille ottamastasi, koska tietää, että kun pääset eteenpäin itseksesi, saat siitä valtavasti voimaa elämääsi. Vertaisen seurassa saat olla sellainen kuin olet. Sinun ei tarvitse kaunistella elämääsi. Se mikä sinussa ei ole täydellistä tai salonkikelpoista, onkin kiinnostavaa ja luo yhteyden kokemusta. Saat puhua totta elämästäsi. Suusi puhuukin niin totta, että itsekin yllätyt. Se tuntuu huippuhyvältä ja koskettaa syvästi. Vertaiset yleensä tietävät ja kertovat asioista, mitkä auttavat. Kaikkien tietämys kasvaa nopeasti siitä, millaisia apuvälineitä on saatavilla ja millaista niitä on käyttää. Mistä ja keneltä kannattaa pyytää apua ja miten nopeasti sitä saa? Lisäksi on hyvin helpottavaa jakaa tietoa siitä, miltä jatkuva avun hakeminen tuntuu, kuinka turhautumisen ja ärsytyksen tunteita on hyvä käsitellä ja miten niistä pääsee eroon. Vertaistuki tuntuu kehossa asti. Asiat, joista lähdetään puhumaan, eivät aluksi tule mielen tasolla edes tietoisuuteen. Puhuminen ääneen käynnistää kuitenkin prosessin, jota keho seuraa ja paljastaa asian ydintä koko ajan lisää. Prosessista seuraa aina eheytymistä, helpotuksen tunnetta ja pysyvää muutosta. Syksyllä 2020 Minun näköinen mieli -hankkeessa järjestetään näillä näkymin muutamia pilottikoulutuksia Tampereella, Turussa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa. Seuraa asiasta ilmoitteluamme näissä podcasteissa.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(250)

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 5_ Sosiaalihuoltolain ja muiden yleislakien mukaiset palvelut

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 5_ Sosiaalihuoltolain ja muiden yleislakien mukaiset palvelut

Tässä koulutuksen 5. osassa käsitellään itse vammaispalvelulain sijasta sosiaalihuoltolain ja muiden yleislakien mukaisia palveluja. Milloin palvelut järjestetään vammaispalvelulain ja milloin jonkin ...

26 Kesä 1h 10min

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 4_ Esteetön asuminen, taloudellinen tuki ja muutoksenhaku

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 4_ Esteetön asuminen, taloudellinen tuki ja muutoksenhaku

Tässä koulutuksen 4. osassa käsitellään vammaispalveluiden esteettömän asumisen tukea, taloudellista tukea sekä muutoksenhakua vammaispalvelupäätöksestä sekä viranomaistoiminnasta kantelemista ja muis...

26 Kesä 1h 18min

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 3_ Valmennus ja henkilökohtainen apu

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 3_ Valmennus ja henkilökohtainen apu

Tässä koulutuksen kolmannessa osassa käsitellään vammaispalvelulain mukaista valmennusta kuten liikkumistaidon ohjausta ja pistekirjoituksen koulutusta sekä henkilökohtaista apua ja henkilökohtaisen a...

26 Kesä 1h 14min

Vammaispalvelulain_uudistus_2026_osa_1_-_Lain_tarkoitus_soveltamisala_ja_siirtymasaadokset

Vammaispalvelulain_uudistus_2026_osa_1_-_Lain_tarkoitus_soveltamisala_ja_siirtymasaadokset

Tässä koulutuksen ensimmäisessä osiossa käsitellään vammaispalvelulain tarkoitusta, uuden elämänvaihe-käsitteen vaikutusta lain soveltamisalaan eli siihen, millaisista syistä ja keille vammaispalveluj...

26 Kesä 1h 19min

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 2_ Asiakasprosessi ja liikkumisen tuki

Vammaispalvelulain uudistus 2026, osa 2_ Asiakasprosessi ja liikkumisen tuki

Tässä koulutuksen toisessa osiossa käsitellään vammaispalvelulain asiakasprosessia eli sitä, miten vammaispalveluja haetaan, miten viranomaisen tulee haun suhteen toimia ja ohjeistaa hakijaa, mitä kai...

26 Kesä 1h 18min

Kuuma Peruna Minun Polkuni osa2

Kuuma Peruna Minun Polkuni osa2

Kuuma Peruna, Minun Polkuni, osa 2. Minun Polkuni-sarjassa kuullaan tarinoita henkilöistä näkövamman kanssa työelämän tuulissa. Toisen jakson vieraana on Santeri Mustaniemi. Anna meille palautetta all...

16 Kesä 46min

Nyöri – nuorten äänilehti 6/2026

Nyöri – nuorten äänilehti 6/2026

Kesäkuun Nyörissä hakkeroidaan datahirviöitä, komennetaan laivastoja ja lopuksi syödään mansikka-mascarponevaahtoa. Lisäksi kuullaan vieraan kuulumisia. Nyöristä kuulet joka kuukausi Näkövammaisten li...

12 Kesä 1h 17min

Airut-podcast 3/2026

Airut-podcast 3/2026

Uudessa Airut-podcastin jaksossa pureudutaan yrittäjyyteen näkövammaisten näkökulmasta. Markku Möttösen haastattelussa nurmijärveläinen yrittäjä Veli-Matti Aittola ja Näkövammaisten liiton työelämäa...

11 Kesä 30min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
hupiklubi
sita
antin-palautepalvelu
poks
ihme-ja-kumma
kaksi-aitia
mamma-mia
uutiscast
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
kolme-kaannekohtaa
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
rss-haudattu
kummitusjuttuja
meidan-pitais-puhua