#34 Kuinka johtaja voi ruokkia uteliaisuutta ja millainen on hyvä strategia / Mika Sutinen

#34 Kuinka johtaja voi ruokkia uteliaisuutta ja millainen on hyvä strategia / Mika Sutinen

Kollektiivinen uteliaisuus mahdollistaa hyvän päätöksenteon ja yrityksen jatkuvan kehittymisen. Uteliaisuuden ruokkiminen voi kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty, koska se vaatii johtajalta irtaantumista vanhoista johtamismalleista. Tässä jaksossa keskustelen Mika Sutisen kanssa kollektiivisesta uteliaisuudesta ja valmentavasta johtajuudesta. Kollektiivisen uteliaisuuden lisäksi pureudutaan myös siihen, miten tehdään toimiva strategia. Miten omaa oppimista ja yrityksen oppimista voi johtaa strategisesti? Miksi strategia on ennemmin nomadi kuin talo? Mitä johtajuuden paradokseja strategiaan liittyy? Miten päivitetään aktiivisesti tilannekuvaa? Mika Sutinen on tehnyt menestyksekkään uran mm. Mustin ja Mirrin toimitusjohtajana. Nykyään hän toimii Vaaka Partnersin industrial partnerina ja 9 yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Mika on myös kirjoittanut kirjat Muutosvoimaa (yhdessä Kirsi Pihan kanssa) ja Pelastetaan strategia (yhdessä Antti Haapakorven kanssa).

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(115)

#81 Miten tekoäly muuttaa oppimista ja työtä? / Susanna Valkeus, OP Henkivakuutus

#81 Miten tekoäly muuttaa oppimista ja työtä? / Susanna Valkeus, OP Henkivakuutus

Tekoälystä on tullut monille arjen työpari. Se auttaa ideoimaan, selkeyttämään ajattelua ja etsimään tietoa nopeasti. Tekoäly on tällä hetkellä kuuma puheenaihe myös melkein jokaisessa firmassa. Monel...

29 Huhti 202541min

#80 Miten puhetaitoa voi oppia? / Juhana Torkki, puhetaidon kouluttaja

#80 Miten puhetaitoa voi oppia? / Juhana Torkki, puhetaidon kouluttaja

Tämä jakso on sinulle, joka ajattelet, että puhut liian nopeasti, esityksesi rakenne on sekava tai äänesi kuulostaa oudolta. Saatat kantaa itsestäsi uskomuksia, jotka estävät sinua avaamasta suuta sil...

15 Huhti 202539min

#79 Opi lukemaan ja vahvistamaan kehonkieltäsi / Elina Tapio, kielen ja vuorovaikutuksen tutkija

#79 Opi lukemaan ja vahvistamaan kehonkieltäsi / Elina Tapio, kielen ja vuorovaikutuksen tutkija

Kehonkieli vaikuttaa vuorovaikutukseen enemmän kuin arvaamme ja usein jo ennen kuin ehdimme sanoa sanaakaan. Tässä jaksossa puhutaan eleistä, ilmeistä ja kehonkielen vaikutuksesta arjen tilanteissa. M...

1 Huhti 202545min

#78 Millainen on kiva työkaveri? / Anniina Virtanen, psykologi.

#78 Millainen on kiva työkaveri? / Anniina Virtanen, psykologi.

Työpaikalla vietetään iso osa ajasta ja se millaisia suhteita meillä on työkavereihimme, vaikuttaa suoraan hyvinvointiimme ja työn mielekkyyteen. Mutta millainen on kiva työkaveri ja millainen työkave...

18 Maalis 202525min

#77 Mitä muut minusta ajattelevat? Palaute osaamisen tunnistamisen keinona.

#77 Mitä muut minusta ajattelevat? Palaute osaamisen tunnistamisen keinona.

Tämän jakson aiheena on palaute. Jakson myötä tulet kuulemaan miksi palaute on tärkeää ja miten sitä voi hyödyntää. Saat myös ihan konkreettisia vinkkejä palautteen pyytämiseen. Käsitelen palautetta n...

5 Joulu 202426min

#76 Miksi ja miten verkostoitua / Laura Lindsberg, verkostoitumisen ammattilainen

#76 Miksi ja miten verkostoitua / Laura Lindsberg, verkostoitumisen ammattilainen

Ajattele hetkeä, kun olet juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja ensimmäinen kahvitauko lähestyy. Haluaisit tutustua kollegoihisi, mutta et oikein tiedä, miten aloittaa keskustelu. Tilanne tuntuu hie...

18 Marras 202430min

#75 Kuinka tunnistaa manipulointia ja suojautua siltä? / Nina Lyytinen ja Satu Pihlaja, erikoispsykologit.

#75 Kuinka tunnistaa manipulointia ja suojautua siltä? / Nina Lyytinen ja Satu Pihlaja, erikoispsykologit.

Kuvittele, että esihenkilösi kehuu sinua toistuvasti. Aluksi olet iloinen, mutta pian huomaat, että kehuilla on hintansa. Esihenkilö pyytää sinua yhä useammin tekemään ylitöitä ja ottamaan lisää vastu...

5 Marras 202429min

#74 Miten persoonallisuus vaikuttaa työhyvinvointiin? / Annina Virtanen, psykologi.

#74 Miten persoonallisuus vaikuttaa työhyvinvointiin? / Annina Virtanen, psykologi.

Kuvittele hetki, jossa olet juuri sulkenut toimiston oven takanasi. Olet viettänyt päivän palavereissa, vastannut lukemattomiin sähköposteihin ja yrittänyt keskittyä tärkeään projektiin. Päivä on ollu...

22 Loka 202443min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
mimmit-sijoittaa
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
rss-sami-miettinen-neuvottelija
hyva-paha-johtaminen
asuntoasiaa-paivakirjat
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
pomojen-suusta
sijoituspodi
juristipodi
rss-uskalla-yrittaa
rss-lahtijat
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-seuraava-potilas