Jakso 33 - "Leikki kaukana ja mutsi katsomossa"
50100-podcast25 Huhti

Jakso 33 - "Leikki kaukana ja mutsi katsomossa"

Podcastin toimittavat Ali Elkharam ja Tommi Ollikainen. Vieraana jaksossa ovat myös Mikkelissä tänään perjantaina levynjulkaisukiertueensa päättävän Balance Breach -yhtyeen Aleksi Paasonen ja Saku Heimonen.

Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnunen toivoi Länsi-Savon haastattelussa, että Suur-Savon Sähkön hallitukseen valittaisiin ihmisiä osaaminen (eikä puoluetausta) edellä. 50100-podcastissa ei voitaisi olla enemmän samaa mieltä. Samoin voitaisiin toimia ihan kaikissa kaupungin hallituspaikoissa eri yhtiöissä.

Balance Breachin muusikoiden kanssa haastellaan alkavasta Black Box Mikkeli -viikonlopusta, Mikkelin bändiskenestä, Euroopassa soittamisesta ja mikkeliläisyydestä.

Kotham storen myötä Mikkeli sai oman tupakkakaupan. Podcastissa intoudutaan höpisemään tupakasta, vesipiipuista ja muusta aihetta sivuavasta.

Kovan onnen Ihastjärven koulua ei ole vieläkään saatu kaupaksi. Kaupunki pulitti "siirrettävästä" ja 2012 valmistuneesta koulusta aikanaan 2,5 miljoonaa, mutta nyt ostotarjoukset huitelevat 70 000 eurossa.

Myös Ilkka Kalevi Tillasen uutta musiikkia puitiin lyhyesti.


Uusi jakso on kuunneltavissa Länsi-Savon verkossa ja suoratoistopalveluissa joka viikko aina perjantaiaamusta alkaen.

Ohjelmaan voit lähettää Whatsapp-viestejä numeroon 040 354 6034 tai sähköpostia 50100@lansi-savo.fi.


(00:00) Intro

(02:14) Kusti polkee

(08:02) Laillinen graffitiseinä Mikkeliin

(16:31) Balance Breach

(37:53) Ensilumenlatu Kalikselle

(44:15) Osaamista hallitukseen?

(46:40) Mikkeliin tuore kivijalkaliike

(51:50) Ilkka Kalevi Tillaselta uutta musiikkia

(54:07) Kaupungin kaunein katu

(56:05) Vuosikymmenen köpsä

(59:56) Viikon papukaijamerkki

(01:01:55) Näpy näpy - tekstiviestipalstan parhaimmat

(01:06:23) Mikkeli seu'u viikonloppu

(01:10:15) Outro

Jaksot(42)

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
aikalisa
rss-podme-livebox
politiikan-puskaradio
rss-vaalirankkurit-podcast
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
otetaan-yhdet
rikosmyytit
the-ulkopolitist
linda-maria
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
rss-sinivalkoinen-islam
rss-kaikki-uusiksi
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-mina-ukkola
rss-pallo-keskelle-2
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-merja-mahkan-rahat
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset