Lähetystyö on yhteistyötä, Heidi Alajoki
Raamattuavain Extra26 Huhti 2025

Lähetystyö on yhteistyötä, Heidi Alajoki

Tässä kuussa aiheenamme on lähetystyö Uuden testamentin näkökulmasta. Tänään tarkastelemme sitä, mitä kaikkea kuuluu lähettäjän tehtävään. Tarvitaan lähtijöitä, jotka vievät evankeliumia eteenpäin. Mutta yhden lähetin taustalle tarvitaan suuri joukko lähettäjiä. Seurakunta lähettää lähetystyöhön ihmisiä siunaamalla heidät työhön. Yksittäisen lähettäjän tehtävään kuuluu rukoilla lähetin ja lähetystyön puolesta ja tukea työtä taloudellisesti. Olemme saaneet kaiken hyvän Jumalalta, ja omilla varoillamme voimme olla siunaamassa muita ja mahdollistamassa sen, että evankeliumi voi levitä. Samalla voimme luottaa Jumalan huolenpitoon omalla kohdallamme. Lähettäjänä on mukana lähetystyössä aivan sen eturintamassa. Jumalan työssä voi vaikuttaa parhaiten rukoilemalla.

Opetuksessa luetut Raamatun kohdat

Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!" Room. 10:13-15

Kiitän Jumalaani aina kun muistan teitä, aina kun rukoilen teidän kaikkien puolesta. Rukoillessani iloitsen siitä, että olette alusta alkaen olleet ja yhä olette mukana evankeliumin levitystyössä. Fil. 1:3-5

Kerran, kun he olivat palvelemassa Herraa ja paastoamassa, Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut." Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan. Apt. 1:2,3

Lopuksi vielä, veljet: rukoilkaa puolestamme, että Herran sana leviäisi nopeasti ja pääsisi muualla samaan kunniaan kuin teidän keskuudessanne. 2. Tess. 3:1

Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee. Ef. 6:19,20

Niin kuin itsekin tiedätte, te filippiläiset olitte ainoa seurakunta, joka evankeliumin julistustyön alkuvaiheessa, kun olin lähtenyt Makedoniasta, antoi minulle vastalahjaksi taloudellista tukea. Jo silloin, kun olin Tessalonikassa, te lähetitte minulle avustusta parikin kertaa. En minä tosin teidän lahjojanne tavoittele, toivon vain, että työnne tuottaisi teille yhä enemmän hedelmää. Fil.4:15-17

Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu: -- Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti. Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. 2. Kor. 9:8-11

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(228)

Joona pakomatkalla, Heidi Alajoki

Joona pakomatkalla, Heidi Alajoki

Joonan kirja on pikkuruinen Vanhan testamentin kirja, mutta sen sanoma on suuri: Jumalan halu pelastaa kaikki ihmiset. Joona ei noudata Jumalan pyyntöä mennä saarnaamaan Niiniveen, Assyrian pääkaupunk...

19 Syys 9min

Ruut osa 4, Heidi Alajoki

Ruut osa 4, Heidi Alajoki

Ruutin kirjan 4. luvussa jännitetään kuka saa lopulta toimia Noomin ja Ruutin sukulunastajana. Lopulta kaikki päättyy onnellisesti: Boas lunastaa Noomilta maat ja Ruutin itselleen. Boas ja Ruut saavat...

12 Syys 9min

Ruut osa 3, Heidi Alajoki

Ruut osa 3, Heidi Alajoki

Ruutin kirjan 3. luvussa Ruut Noomin kehotuksesta laittaa vähän vauhtia sukulunastus asiaan. Ruut laittautuu ja sadonkorjuujuhlan jälkeen hiipii nukkuvan Boaksen jalkopäähän lepäämään. Ruut ei suostut...

5 Syys 9min

Ruut osa 2, Heidi Alajoki

Ruut osa 2, Heidi Alajoki

Ruutin kirjan 2. luvussa. Ruut päätyy keräämään tähkiä Boaksen pellolta ja Boas on ehkä oman sukuhistoriansa tähden hyvin ystävällinen tälle vierasmaalaiselle naiselle. Boaksen oma äiti oli Rahab, jok...

29 Elo 9min

Ruut osa 1, Heidi Alajoki

Ruut osa 1, Heidi Alajoki

Ruutin kirja alkaa hyvin lyhytsanaisella kuvauksella israelilaisen Noomin kohtaamista tragedioista. Hän joutuu pakolaiseksi, menettää miehensä ja poikansa ja jää elämään yhdessä vierasmaalaisten miniö...

22 Elo 9min

Jumala johdattaa, Heidi Alajoki

Jumala johdattaa, Heidi Alajoki

Emme aina ymmärrä Jumalan johdatusta, mutta saamme luottaa siihen, että Jumala on rakastava isä, joka tahtoo meille hyvää. Hänen suunnitelmansa ovat aina meidän parhaaksi. Joosefin kertomuksessa näemm...

15 Elo 8min

Jumalan tahto osa 2, Aliisa Grekula

Jumalan tahto osa 2, Aliisa Grekula

Tässä jaksossa pohditaan, mitä tarkoittaa luottaa Jumalaan, kun elämä ei suju omien toiveiden mukaan. Jumala ei ole luvannut helppoa elämää ilman ongelmia – mutta hän on luvannut kulkea rinnallamme jo...

8 Elo 7min

Jumalan tahto osa 1, Aliisa Grekula

Jumalan tahto osa 1, Aliisa Grekula

Puheessa käsitellään sitä, mitä Raamattu opettaa Jumalan tahdosta ja ihmisen syntisyydestä. Muista Jumala rakastaa ihmistä ehdoitta ja halusi itse kantaa rikkomusten seuraukset – Jeesuksen kuolemassa ...

1 Elo 6min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
siita-on-vaikea-puhua
i-dont-like-mondays
hupiklubi
uutiscast
download
poks
antin-palautepalvelu
sita
mamma-mia
kaksi-aitia
yopuolen-tarinoita-2
vallattomat
rss-murhan-anatomia
kolme-kaannekohtaa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
aikalisa
loukussa
rss-palmujen-varjoissa