61. Jyrki Holopainen: Suunnitelmallisuus & Intuitio ison lohen kalastuksessa
Unelmia onkimassa28 Touko 2025

61. Jyrki Holopainen: Suunnitelmallisuus & Intuitio ison lohen kalastuksessa

Se on kesän merkki, kun lohijakso ilmestyy kuunneltavaksi. Tässä jaksossa kesän merkin lisäksi perehdytään perhokalastajan ”merkkiin” eli tunteeseen siitä, kun jotain maagista tuntee pian tapahtuvan. Jakson vieraana Jyrki Holopainen, joka on entinen salibandyammattilainen sekä nykyinen lohen ja meritaimenen perhokalastuksen ammattiosaaja, jonka kalastuksessa yhdistyy ääretön järjestelmällisyys sekä intuitio eli ”merkki” siitä, että kohta jotain tapahtuu jolloin aistit heräävät.

Jyrki on omistautunut suurten nousukalojen pyyntiin perholla, ja omistautuminen on myös tuottanut tulosta. Kalahommat eivät ole jääneet pelkän heittelyn ja siiman mendailun tasolle, vaan piuhat Jyrkillä kiristyy tasaisen tappavaan tahtiin ja isoja lohia ja taimenia on myös käytetty kuvissa kiitettävä määrä. Saamamiehen maineeseen noussut Jykä saapuikin vieraaksemme avaamaan omaa ajatteluaan ja tekniikoitaan nousukalojen kalastuksen parissa. Saimme aikaan hienon juttutuokion, joka vie meidät syvälle kalastajan ajatusmaailmaan ja tietenkin lukuisiin suurkalatapahtumiin ja isojen kalojen hetkiin.

Kiitos jälleen kun olet kuulolla! Heitä kommenttia mitä ajatuksia jakso herättää.

#perhokalastus #kalastus #lohenkalastus #flyfishing #fishing

Jaksot(64)

56. Markku Kemppainen: suuri pintaperhokalastusjakso osa 2

56. Markku Kemppainen: suuri pintaperhokalastusjakso osa 2

Unelmia onkimassa historian toiseksi suosituimman jakson, Markku Kemppaisen Suuren pintaperhokalastusjakson, jatko-osa on täällä! Suoranaisessa supersuosiossa kylpenyt ensimmäinen osa saa totutun inte...

12 Heinä 20232h 25min

55. Heikki "Mr. Pompero" Anttonen: Lohen pintaperhokalastuksen legenda

55. Heikki "Mr. Pompero" Anttonen: Lohen pintaperhokalastuksen legenda

Lohen pintaperhokalastus on yksi maagisimpia aiheita, joihin perhokalastaja voi uppoutua. Siihen kun lisätään lohen pintaperhokalastuksen elävä legenda ja pioneeri sekä erään erittäin kuuluisan lohipi...

5 Heinä 20231h 41min

54. Ahvenen perhokalastus l Extra feat. Jari Koski

54. Ahvenen perhokalastus l Extra feat. Jari Koski

Kun tän jakson kuuntelet, niin sua ahvenen perhokalastus alkaa kutsua. Se on lupaus! Ahven on yksi mahtavia perhokalalajeja ja siinä lepää esimerkki myös meidän tulevaisuuden kalastettavista lajeista;...

14 Kesä 202333min

53. Mikko Räsänen: Reittikoskien nymfikalastuksen salat (+streamerkikkoja)

53. Mikko Räsänen: Reittikoskien nymfikalastuksen salat (+streamerkikkoja)

Juna kulkee ja uutta jaksoa jälleen ulkona! Tässä jaksossa pureudutaan siihen, miten kotimaan lyhytprofiilisia ja kiivaita reittikoskia tulisi kalastaa nymfitekniikoilla, jotta kalastuksesta tulisi se...

7 Kesä 20231h 36min

52. Otto Lintunen: Tositarinoita suurlohen ja nousutaimenen pyynnistä

52. Otto Lintunen: Tositarinoita suurlohen ja nousutaimenen pyynnistä

Viidennen tuotantokauden jo ennakkoon hurjan haipin ympärilleen kerännyt lohi- ja nousutaimenkoski on täällä. Saatiin vieraaksemme yksi kotimaisten lohipiirien puhutuimpia nimiä, kun Kuusamon kuningas...

31 Touko 20231h 55min

51. Vinkit alkukauden taimenjahtiin l Extra feat. Jani Aaltonen

51. Vinkit alkukauden taimenjahtiin l Extra feat. Jani Aaltonen

Kevätkauden jaksoperiodin päättää erittäin kiinnostava katsaus alkukauden koskikalastukseen, jonka tunnusmerkkejä on yleisesti korkea ja kylmä vesi sekä kahluukiellot koskilla. Jakson vieraana on Jani...

26 Huhti 202345min

50. Jari Koski: Hauen perhokalastuksen Masterclass

50. Jari Koski: Hauen perhokalastuksen Masterclass

Uuden haukikauden kynnyksellä, erilaiset kysymykset valtaavat hauen perhokalastajan mielen. Me saimme tilaisuuden puhua mieltä askarruttavista asioista kovan hauen perhokalastajan kanssa. Saimme viime...

12 Huhti 20231h 40min

49. Hasse Härkönen: Matkani meritaimenrannoilla

49. Hasse Härkönen: Matkani meritaimenrannoilla

"[--]Kun painava tärppi sitten lopulta tulee ja haaveiden kala potkii siiman päässä, realisti muuttuu hetkessä romantikoksi." Viidennen tuotantokauden kevätjaksot saavat jatkoa ajankohtaisella tavalla...

5 Huhti 20231h 51min

Suosittua kategoriassa Vapaa-aika

nikotellen
antin-matka
the-harlin-show
ihan-oikeesti
sita
unicast
rss-nikotellen
eturivi
tahtitehdas
mutsiputki
everypodi
mysteeripodcast
oral-sex
rss-lapseton-elama
terkuin-jenna
himocast
20-30-40-podcast
kaikkea-hyvaa
kasper-ja-mikko
rss-viihde-media