
Mistä Löytää Sisäinen Motivaatio? | Petteri Kilpinen #159
Petteri Kilpinen on pitkän yritysjohtajan taustan omaava kirjailija ja puhuja, joka myös valmentaa ihmisiä ja yrityksiä motivaatiosta. Keskimäärin, suurin osa ihmiskunnasta voi sanoa elävänsä aineellisesti eniten hyvinvoivaa sekä turvallista aikaa koko lajin historiassa. Silti olemme monella mittarilla keskimäärin enemmän masentuneita kuin koskaan, ja etsimme elämän tarkoitusta mitä oudoimmista paikoista. Miten Petteri ajattelee asiaa? Mitä on motivaatio, ja mistä sen voi löytää? --- Jakson yhteistyökumppanina Springvest. "Springvest on sijoituspalveluyritys, joka järjestää Suomen suurimmat yleisöannit listaamattomille kasvuyrityksille. Springvest haluaa maksimoida yritysten mahdollisuudet kasvaa nopeammin kansainvälisille markkinoille. Rahoituskierrokset ovatkin aina toteutuneet 100-prosenttisesti! Sijoittajille Springvest antaa mahdollisuuden päästä omistamaan näitä tulevia menestysyrityksiä, joista moni on teknologian alalta. Toki tarkan valintaprosessin jälkeenkin on mahdollista, ettei yritys menesty. Mutta viimeisten tilinpäätösten mukaan Springvestin rahoituskierroksilla olleet yritykset kasvoivat viime vuonna keskimäärin 38 prosenttia. Kymmenen suurinta jopa 73 %! Kun haluat maksimoida mahdollisuutesi, sijoita kasvuun." https://www.springvest.fi --- Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/ Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
15 Helmi 20211h 3min

WallStreetBets, Gamestop ja Bitcoin #158
Tässä jaksossa Isak ja William käy läpi viimeisiä viikkoja puhuttanutta WallStreetBetsin esiinmarssia valtavirtaan. Viime viikot ovat elävöittäneet keskustelua siitä, mikä on rahoitusmarkkinoiden funktio ja eettinen velvollisuus. Onko kyse rahasta, aatteista tai nihilismistä? Onko kyse kilpailusta tai vallasta? Sen lisäksi keskustelemme Bitcoinin asemasta vuonna 2021 alussa. Toivottavasti nautitte jaksosta, kaikki te rakkaat skumppatradenomit ja kaulaparrat. PS. Meille saa erittäin mielellään ehdottaa hyvää kryptovaluutta-asiantuntijaa vieraaksi.
11 Helmi 202153min

Joni Jaakkola | Väkevä Elämä x Futucast Yhteisjakso #157
On taas aika tutustua skeneen ja muihin tekijöihin. Suomessa on monta hyvää podcastia, mutta ei tarpeeksi tekijöiden toisiinsa tutustumista. Tällä kertaa uusi tuttavuutemme on yrittäjä, voimaharjoitteluvalmentaja ja väkevän elämän eläjä Joni Jaakkola. Mikä ihme on väkevä elämä? Antaa Jonin selittää. Tässä jaksossa puhumme toistemme podcasteista, treenaamisesta, motivaatiosta, chakroista ja spartalaisista, suunnistamme tieteen ja huuhaan viidakossa, ja tutustumme. Tervetuloa mukaan. Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/ Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
9 Helmi 20211h 21min

Miltä tuntuu olla väärässä? | Ajatuksia ft. Henry Soinnunmaa #156
Tämän Ajatuksia-jakson vieraana on Ihmisiä, siis eläimiä-podcastin juontaja, muusikko ja amatöörigeneralisti Henry Soinnunmaa. Henry on ainutlaatuinen yhdistelmä laajaa yleistietämystä, selkeää ilmaisua sekä vilpittömyyttä, ja oli ilo saada hänet vieraaksi. Tässä jaksossa käännämme katseen itseemme, eli ihmiseen, ja keskustelemme ihmisajattelun eri outouksista. Miltä tuntuu olla väärässä? Miksi meillä on tarve olla mielipiteitä, vaikkemme tietäisi mitään? Miksi olemme usein niin huonoja puhumaan niistä, ja miten voisimme olla parempia? Henryn YouTube kanava: https://www.youtube.com/channel/UCHES05uPMMSaf2wFesjUnIg Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/ Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag Siistit nettisivut: www.futucast.com
4 Helmi 20211h 40min

Maailman 50 Vaarallisinta Yhtiötä | JP Raeste & Hannu Sokala #155
Tämän jakson vieraana ovat taloustoimittajat Juha-Pekka Raeste (HS) ja Hannu Sokala (Yle). He ovat kirjoittaneet kirjan nimeltään Maailman 50 Vaarallisinta Yhtiöitä. Kirja väittää maailmanhistorian virtausten tukahtuneen valtioiden tasolla ja nykymaailman muuttuvan enimmäkseen yritysten johdattamana. Sen tarkoituksena on journalistisesti tutkia 50 menestyvän suuryrityksen toiminnan ja vaikutusvallan käänteisiä puolia maailmanhistorian ylivoimaisesti globalisoituneimmassa taloustilanteessa. Mitä meidän tulisi tiedostaa esim. Googlesta, IKEAsta ja VISAsta? Elämme murrosten aikaa, mutta onko aikamme uniikki? Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/ Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag Siistit nettisivut: www.futucast.com
1 Helmi 20211h 13min

Maailmanloput #154
Tämän viikon pikaisessa rupattelujaksossa Wili ja Isak puhuvat eri maailmanlopun skenaarioista; myyttisistä ja todellisista, vanhoista ja uusista, luonnollisista ja ihmisen luomista, yms. Minkälaiset asiat meitä uhkaa? Tulisiko meidän ottaa joitain skenaarioita enemmän tosissaan? Miksi ajatus maailmanlopusta on samalla niin pelottava ja viehättävä? Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/ Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag Siistit nettisivut: www.futucast.com
28 Tammi 202140min

Kaj Kunnas | Kuolema #153
Tässä jaksossa on vieraana jo legendaarisen maineen saavuttanut urheilutoimittaja Kaj Kunnas. 24. Toukokuuta vuonna 2016, Kaj Kunnas kärsi yhtäkkisen aivoinfarktin. Se toi hänet lähemmäksi kuolemaa kuin suurin osa meistä elävistä on tullut, mutta ei yhtä lähelle kuin me kaikki joku päivä tulemme. Freud sanoi että kuoleman pelkomme vaikuttaa kutakuinkin kaikkeen elämässämme. Miten sen pelon kanssa voi oppia elämään? Voimmeko elää täysillä jos emme tiedosta kuolevaisuuttamme? Ja miten kohtaamme elämän, toisemme ja kuoleman. Kaj on kirjoittanut Kohtaaminen kirjalleen jatko-osan Kohtaaminen II, jossa hän keskustelee eri julkisuuden henkilöiden kanssa mm. Kuolemasta. Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/ Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag Siistit nettisivut: www.futucast.com
25 Tammi 20211h 6min

Futucast x Leadcast | #152
Tervetuloa Futucastin ja Leadcastin eli Futu- ja Leadcastin yhteisjaksoon. Leadcastin kaksikko Maria ja Essi liittyi Isakin ja Williamin seuraan juttelemaan mokaamisesta, yrittämisestä, hyvinvoinnista, stand-upista, vaikka mistä, mutta etenkin noista aiemmin mainituista. Tämä on yhteisjakso, molemmat ovat toistensa vieraita ja juontajia. Näitä on hauska tehdä, voitaisiin tehdä enemmänkin. Ja hei, tässä kuulette meistäkin vähän enemmän henkilökohtaisia ajatuksia ja tarinoita. Ainakin muutama oli toivonut. Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/ Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag Siistit nettisivut: www.futucast.com
21 Tammi 20211h 7min