#38 Väärässä olemisen taito

#38 Väärässä olemisen taito

Miksi on niin vaikeaa myöntää olevansa väärässä? Vaikka ihan arkisissa pikkujutuissa, kuten mitä piti ostaa kaupasta tai mitä sovittiin kesälomasuunnitelmista. Tämän jakso myötä sä opit ymmärtämään miksi me ihmiset ollaan niin usein väärässä ja miksi sitä on vaikea huomata, saati myöntää! Ja tietenkin avaan myös sitä, miten meistä jokainen voi kehittää väärässä olemisen taitoa. Pääset myös tutustumaan tositarinaan Millerin maailmanlopun odottajista. Elokuisena aamuna, 1844 kirjava joukko ihmisiä oli kokoontunut yhteen kirkkoihin, pelloille ja pihamaille. Joukossa oli lakimiehiä, vapautettuja orjia, tuomareita, maatilallisia ja tehdastyöläisiä. Heitä yhdisti hyvin erikoinen asia: kaikki heistä olivat tulleet odottamaan maailmanloppua. Ihmisjoukko oli valtava, yhteensä jopa miljoona henkilöä. Tätä moninaista ryhmää yhdisti usko William Millerin opetuksiin. Miller oli itseoppinut saarnaaja, joka oli analysoinut raamattua ja päätynyt toisen tulemiseen ajankohtaan. Tarina on erinomainen esimerkki siitä miten me ihmiset muodostetaan uskomuksia, ajattelutapoja ja mielipiteitä ja miten me suhtaudutaan siihen kun joku uskomus osoittautuu vääräksi.

Jaksot(107)

#81 Miten tekoäly muuttaa oppimista ja työtä? / Susanna Valkeus, OP Henkivakuutus

#81 Miten tekoäly muuttaa oppimista ja työtä? / Susanna Valkeus, OP Henkivakuutus

Tekoälystä on tullut monille arjen työpari. Se auttaa ideoimaan, selkeyttämään ajattelua ja etsimään tietoa nopeasti. Tekoäly on tällä hetkellä kuuma puheenaihe myös melkein jokaisessa firmassa. Monel...

29 Huhti 202541min

#80 Miten puhetaitoa voi oppia? / Juhana Torkki, puhetaidon kouluttaja

#80 Miten puhetaitoa voi oppia? / Juhana Torkki, puhetaidon kouluttaja

Tämä jakso on sinulle, joka ajattelet, että puhut liian nopeasti, esityksesi rakenne on sekava tai äänesi kuulostaa oudolta. Saatat kantaa itsestäsi uskomuksia, jotka estävät sinua avaamasta suuta sil...

15 Huhti 202539min

#79 Opi lukemaan ja vahvistamaan kehonkieltäsi / Elina Tapio, kielen ja vuorovaikutuksen tutkija

#79 Opi lukemaan ja vahvistamaan kehonkieltäsi / Elina Tapio, kielen ja vuorovaikutuksen tutkija

Kehonkieli vaikuttaa vuorovaikutukseen enemmän kuin arvaamme ja usein jo ennen kuin ehdimme sanoa sanaakaan. Tässä jaksossa puhutaan eleistä, ilmeistä ja kehonkielen vaikutuksesta arjen tilanteissa. M...

1 Huhti 202545min

#78 Millainen on kiva työkaveri? / Anniina Virtanen, psykologi.

#78 Millainen on kiva työkaveri? / Anniina Virtanen, psykologi.

Työpaikalla vietetään iso osa ajasta ja se millaisia suhteita meillä on työkavereihimme, vaikuttaa suoraan hyvinvointiimme ja työn mielekkyyteen. Mutta millainen on kiva työkaveri ja millainen työkave...

18 Maalis 202525min

#77 Mitä muut minusta ajattelevat? Palaute osaamisen tunnistamisen keinona.

#77 Mitä muut minusta ajattelevat? Palaute osaamisen tunnistamisen keinona.

Tämän jakson aiheena on palaute. Jakson myötä tulet kuulemaan miksi palaute on tärkeää ja miten sitä voi hyödyntää. Saat myös ihan konkreettisia vinkkejä palautteen pyytämiseen. Käsitelen palautetta n...

5 Joulu 202426min

#76 Miksi ja miten verkostoitua / Laura Lindsberg, verkostoitumisen ammattilainen

#76 Miksi ja miten verkostoitua / Laura Lindsberg, verkostoitumisen ammattilainen

Ajattele hetkeä, kun olet juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja ensimmäinen kahvitauko lähestyy. Haluaisit tutustua kollegoihisi, mutta et oikein tiedä, miten aloittaa keskustelu. Tilanne tuntuu hie...

18 Marras 202430min

#75 Kuinka tunnistaa manipulointia ja suojautua siltä? / Nina Lyytinen ja Satu Pihlaja, erikoispsykologit.

#75 Kuinka tunnistaa manipulointia ja suojautua siltä? / Nina Lyytinen ja Satu Pihlaja, erikoispsykologit.

Kuvittele, että esihenkilösi kehuu sinua toistuvasti. Aluksi olet iloinen, mutta pian huomaat, että kehuilla on hintansa. Esihenkilö pyytää sinua yhä useammin tekemään ylitöitä ja ottamaan lisää vastu...

5 Marras 202429min

#74 Miten persoonallisuus vaikuttaa työhyvinvointiin? / Annina Virtanen, psykologi.

#74 Miten persoonallisuus vaikuttaa työhyvinvointiin? / Annina Virtanen, psykologi.

Kuvittele hetki, jossa olet juuri sulkenut toimiston oven takanasi. Olet viettänyt päivän palavereissa, vastannut lukemattomiin sähköposteihin ja yrittänyt keskittyä tärkeään projektiin. Päivä on ollu...

22 Loka 202443min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
ostan-asuntoja-podcast
pomojen-suusta
juristipodi
rss-myyntikoulu
rss-seuraava-potilas
rss-lahtijat
rss-draivi
leadcast
rahapuhetta
sijoitusovi-podcast
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-startup-ministerio
rss-sisalto-kuntoon
oppimisen-psykologia
bakkari-tarinoita-tapahtumien-takahuoneista