Tatu Ferchen
Sunnuntaibrunssi22 Touko 2022

Tatu Ferchen

Sunnuntaibrunssin vieraaksi on saapunut Tatu Ferchen, joka tuli tunnetuksi Far Out -ohjelmasta, sekä Kwan nimisestä bändistä. Mitä Tatulle kuuluu nyt, kun hän on Banijayn toimitusjohtaja ja millainen urapolku hänellä on ollut. Esko ja Tatu keskustelevat Far Out -ohjelmasta ja sen aiheuttamasta julkisuudesta, millaista oli keikkailla Kwanin kanssa ja miksi bändi lopulta päätyi lopettamaan. Keskustellaan myös nykyajan televisiosta, millaiseksi se on kehittynyt ja mitä Tatu haluaa vielä päästä urallaan tekemään.

Jaksot(314)

Simo Rantalainen

Simo Rantalainen

Brunssi Eskon seurassa on katettu tänä sunnuntaita Simo Rantalaiselle. Simo on ihminen, joka varmasti herättää mielipiteitä. Pitkän uran televisiossa tehnyt ja kaksi kirjaa kirjoittanut mies summaa menneisyyttään. Mitä elämä on opettanut, millaisia haaveita Simolla on vielä ja millainen isä hän on? Tervetuloa Sunnuntaibrunssille.

5 Syys 202146min

Varpu Hintsanen

Varpu Hintsanen

Tänä sunnuntaina Sunnuntaibrunssin vieraaksi saapuu Varpu Hintsanen. Varpu on kirjoittanut kirjan Valo joka ei kadonnutkaan lapsen menettämisestä. Miten selviytyä näin suuresta menetyksestä ja kuinka löytää valo kaiken pimeyden jälkeen?

29 Elo 202148min

Nelli Matula

Nelli Matula

Tällä viikolla Eskon seuraan Sunnuntaibrunssille istahtaa Nelli Matula. Kuka oikeastaan on Nelli? Tutustutaan tähän nuoreen, lahjakkaaseen artistiin. Hänellä on paljon visioita tulevaisuudesta, hän on vahva nuori nainen, joka osaa vetää omat rajansa. Hänellä on ollut ollut keinonsa selättää vastoinkäymiset. Hän on kiinnostunut hyvin monista asioista. Viimeisimpänä Nelli on suorittanut saaristolaivuri-tutkinnon. Puhutaan musiikista, tulevaisuudesta, tapahtuma-alasta, musiikin merkityksestä, yksityisyyden rajoista ja monesta muusta. Eskon ja Nellin keskustelussa mennään todellakin pintaa syvemmälle. Tervetuloa Sunnuntaibrunssille!

22 Elo 202157min

Joonas Nordman

Joonas Nordman

Sunnuntaibrunssin vieraaksi istahtaa tällä viikolla huikea Joonas Nordman! Esko ja Joonas puhuvat kaikesta maan ja taivaan välillä. Luvassa loistavaa keskustelua mm. Uudesta ”Peruna” elokuvasta, siitä mikä huumorissa on sallittua, talk show ohjelmista, siitä miksi Joonas ei ole somessa, ylpeyden aiheista, ihannekumppaneista ja monesta muusta. Tervetuloa Sunnuntaibrunssille!

15 Elo 202150min

Renny Harlin

Renny Harlin

Kauden ensimmäisessä Sunnuntaibrunssissa Eskon seuraan istahtaa legendaarinen elokuvaohjaaja Renny Harlin. Kulttuuritehdas Korjaamolla Luokkakokous 3 -elokuvan pressitilaisuuden yhteydessä Esko ja Renny pysähtyvät tunniksi puhumaan siitä mikä elämässä on tärkeää. Kyyneliltäkään ei vältytä kun puhutaan rakkaudesta, ystävyydestä, elokuvista, menneisyydestä ja tulevaisuudesta, ennakkoluuloista ja puuttuvista palasista. Tervetuloa ikimuistoiselle Sunnuntaibrunssille!

8 Elo 202149min

Aleksi Valavuori

Aleksi Valavuori

Kauden viimeisellä Sunnuntaibrunssin vieraana melkein suoraan VIP BB-talosta ulos tullut Aleksi Valavuori! Välillä vähän liiankin kovassa elämän myllerryksessä ollut Valavuori on kokenut monet ylä- ja alamäet ja kertoo näistä nyt avoimesti Esko Eerikäiselle. Minkälaisia olivat ne villeimmät vuodet ennen katkaisuhoitoa ja ovatko suomalaiset anteeksiantavaista kansaa? Tervetuloa Sunnuntaibrunssille!

30 Touko 202150min

Lauri Ylönen

Lauri Ylönen

Esko Eerikäisen vieraana tämän viikon Sunnuntainbrunssilla on The Rasmuksen Lauri Ylönen. The Rasmus on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisbändeistä moniin vuosikymmeniin. Minkälainen matka huipulle oli ja mitä nykyisin yhtyeelle kuuluu? Tervetuloa Sunnuntaibrunssille!

23 Touko 202147min

SANNI

SANNI

Esko Eerikäisen vieraaksi tämän viikon Sunnuntaibrunssissa saapuu tyylikäs SANNI! SANNI avaa taustaa uudesta biisistään PETTÄJÄ ja samalla keskustellaan julkisuuden haittapuolista ja pandemian aiheuttamista tunnemyrskyistä. Onko pettäminen ok ja kenen toisen artistin kanssa pitäisi tehdä yhdessä uusi biisi? Tervetuloa Sunnuntaibrunssille!

16 Touko 202143min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
kolme-kaannekohtaa
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
poks
sita
aikalisa
antin-palautepalvelu
yopuolen-tarinoita-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
kaksi-aitia
mamma-mia
meidan-pitais-puhua
ootsa-kuullut-tasta-2
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-murhan-anatomia
murha-joka-tapahtui-2
terapeuttiville-qa
rss-palmujen-varjoissa
loukussa