Neon 2
Sunnuntaibrunssi28 Touko 2022

Neon 2

Sunnuntaibrunssin tämän viikon jaksossa on vieraana Neon 2 yhtyeen Jussi ja Rami. Mitä heille kuuluu nyt ja miltä on tuntunut julkaista uutta musiikkia? Minkälaista suosio oli 1990-luvulla ja onko sitä pystynyt jälkeenpäin käsittelemään. Keskustelunaiheena myös Jussin vaikeammat ajat ja miten hän selvisi niistä. Jussi ja Rami avaavat ajatuksiaan siitä, mikä heidän 30-vuotias uran salaisuus on ja miten heidän biisit syntyvät. Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

Jaksot(314)

Kaija Koo

Kaija Koo

Syyskauden toisessa Sunnuntaibrunssissa vieraana Kaija Koo! Kaija avaa hieman sitä, miten poikkeusajat ovat hänen normiarkeensa vaikuttaneet ja pohtii miksi ihmiset ylipäätään ovat niin uteliaita toisen asioista. Mikä olisi Kaijan varasuunnitelma, jos poikkeustilanteiden takia artistin ura päättyisi ja miten meistä jokainen voisi herättää sen sisäisen lapsensa? Näistä ja paljon muusta Esko Eerikäinen ottaa selvää!

16 Elo 202046min

ABREU mutta meidän kesken ihan Anna

ABREU mutta meidän kesken ihan Anna

Syyskauden ensimmäisen Sunnuntaibrunssin vieraana on ABREU! 30 vuotta täyttänyt ABREU muistelee Eskon kanssa Idols-vuosiaan ja pohtii mitä neuvoja voisi nuorelle itselleen antaa nyt liki 15 vuoden kokemuksella musa-alalta. Myös yksityiselämänsä hyvin tarkasti piillossa pitävä ABREU avautuu menneestä vuodestaan. Miten poikkeusajat ovat iskeneet artistin elämään, jonka vuosi 2020 piti olla isoin keikkavuosi aikoihin. Näistä ja paljon muustakin Esko Eerikäinen ottaa selvää!

9 Elo 202048min

Brunssiseuranasi tänään Hyppösen Henkka!

Brunssiseuranasi tänään Hyppösen Henkka!

Henri Henkka Hyppönen on Median moniosaaja. Palkittu ammattilainen, luova johtaja, yrittäjä, puhuja ja tietokirjailija. Ja tosi mukava kaveri! Esko istui Henkan kanssa toviksi ja herrat lähtivät liikkeelle aivan alusta.

7 Kesä 202041min

Sunnuntaibrunssissa Urmas Viilunk... eikun Mikko Tökä Töyssy!

Sunnuntaibrunssissa Urmas Viilunk... eikun Mikko Tökä Töyssy!

Sympaattinen Mikko istui alas Eskon kanssa. Miehen tie on vienyt paperitehtaalta koko kansan sydämiin Urmas Viilunkina. Mutta minne kaikkialle muualle mies on ehtinyt, ja ehtii?

31 Touko 202034min

Onko Jari Sarasvuo hyvä, paha vai ruma?

Onko Jari Sarasvuo hyvä, paha vai ruma?

Mies joka ei esittelyä kaipaa, mutta josta kuitenkin tiedetään aika vähän. Vieraana tänään Jari Sarasvuo.

17 Touko 202029min

Minna Kauppi

Minna Kauppi

Minna Kauppi on suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari, mutta myös paljon muuta. Minna käy Eskon kanssa läpi elämäänsä; nuoruutta, äitiyttä, parisuhdetta ja tietenkin myös huippu-urheilua.

10 Touko 202032min

Paula Noronen

Paula Noronen

Eskon Sunnuntaibrunssin vieraana toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja Paula Noronen, joka tunnetaan mm. suositusta Supermarsu-lastenkirjasarjasta! Nyt hän on julkaissut ensimmäisen aikuisille suunnatun kirjansa tuoden takaisin Radiomafiasta tutun sketsihahmon, Tarja Kulhon! Mutta miten tämä korsolaismarketin kassahahmo on syntynyt, ja mistä Noronen ammentaa ideansa? Keskustelussa pohdittiin myös sitä, pitääkö nykyään olla huumorin kanssa varovaisempi.

22 Maalis 202033min

Jaakko Saariluoma

Jaakko Saariluoma

Näyttelijä, stand up -koomikko ja juontaja Jaakko Saariluoma kertoo, millä tavalla hänestä tuli viihteen monitoimimies. Oliko takataskussa koskaan Plan B:tä, jos unelmat eivät olisikaan toteutuneet? Mitä hän sanoisi nyt nuoremmalle itselleen? Entä miten hän neuvoo omia lapsiaan -vai neuvooko?

15 Maalis 202038min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
kolme-kaannekohtaa
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
sita
aikalisa
poks
rss-ootsa-kuullut-tasta
antin-palautepalvelu
yopuolen-tarinoita-2
kaksi-aitia
mamma-mia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-murhan-anatomia
murha-joka-tapahtui-2
meidan-pitais-puhua
lahko
terapeuttiville-qa
loukussa