Kristinoppisarja: Seurakunta – Kristuksen ruumis, Tuisku Winter
Raamattuavain14 Heinä

Kristinoppisarja: Seurakunta – Kristuksen ruumis, Tuisku Winter

Israelin kansa esimerkkinä seurakunnasta. (00:00)

Jumala teki liiton valitsemansa kansan kanssa ja johdatti tätä kansaa eri vaiheiden läpi. Jumala ilmestyi oman kansansa pariin ja antoi kansalle oman Sanansa. Jumalan kirkkaus ja voima sai myös tulla näkyväksi nimenomaan Israelin kansan parissa jonka Jumala oli valinnut omaisuuskansakseen. Jumala johdatti kansaansa uskollisesti. Tämä on myös esimerkkinä siitä, miten seurakunta on kutsuttu elämään ja kuinka Jumala johdattaa kansaansa tänään.

Ulos kutsutut (06:58)

Kreikankielen sana jonka me käännämme kirkoksi tai seurakunnaksi juontuu verbistä joka tarkoittaa ”ulos kutsuttu / huudettu”. Sana kuvaa hyvin seurakuntaa eli Kristuksen ruumista. Seurakunta koostuu ihmisistä jotka ovat kutsuttuja maailmasta elämään Jumalan valtakunnasta käsin.

Ykseys seurakuntaruumiissa (13:58)

Jeesus rukoilee, että hänen omansa olisivat yhtä. Miten tämä ykseys toteutuu? Ykseys toteutuu ennen kaikkea elämällä Jeesuksen yhteydessä ja syventyen Hänen tuntemisessaan. Kristillinen yhteys ei siis toteudu tekemällä kompromissia Raamatun kanssa.

Alkuseurakunta (21:00)

Tässä osuudessa tutustumme alkuseurakunnan elämään ja toimintaan. Mitkä olivat ominaispiirteitä ensimmäisessä seurakunnassa ja mitä voimme tästä meidän ajallemme.

Seurakunta ja Kristuksen ruumis tänään (28:39)

Pohdimme seurakuntaa ja kristillistä elämää erityisesti soveltaen sitä tähän aikaan. Tutustumme miten seurakunta on muotoutunut eri tilanteissa ja paikoissa eri tavalla. Mitä voimme oppia seurakunnan historiasta ja miten Jumala haluaa seurakuntaansa tänään johdattaa?

Jaksot(141)

Usko sukupolvelta sukupolvelle, Mario Heinilä

Usko sukupolvelta sukupolvelle, Mario Heinilä

1) Jumalan Sana synnyttää uskon (0:00)2) Isovanhempieni usko (5:54)3) Vanhempieni usko (12:25)4) Lapsuuden uskoni (18:40)5) Tuhlaajapojan paluu uskoon (24:41)

19 Helmi 202431min

Kuka Jeesus on,  Eija Suominen

Kuka Jeesus on, Eija Suominen

1) Jeesus on valo (0:00) 2) Jeesus on Tie (7:30) 3) Jeesus on Totuus (14:28) 4) Jeesus on Elämä (22:05) 5) Jeesus on sama (28:31)

5 Helmi 202435min

Kristittyjen yhteydestä, Timo Kaukomaa

Kristittyjen yhteydestä, Timo Kaukomaa

1) Kristittyjen yhteyden perusta (0:00) 2) Krittyjen yhteyden yhteisöllisistä ulottuvuuksista (5:53) 3) Miten elää Kristittyjen yhteyttä todeksi? (11:51) 4) Kristittyjen yhteyden hedelmät (18:17) 5) Kristittyjen yhteyden esteistä (23:28)

29 Tammi 202428min

Sydämellisesti tervehdin teitä - kirje vankilasta, Keijo Rainerma

Sydämellisesti tervehdin teitä - kirje vankilasta, Keijo Rainerma

1. Huoleton elämä, Fil. 4:6-7 (0:00)2. Tärkeät ajatukset, Fil. 4:8-9 (5:18)3. Tyytyväisyys, Fil. 4:10-14 (11:55)4. Kaikki tarpeenne, Fil. 4:15-19 (17:48)5. Jumalan kunnia, Fil. 4:20-23 (23:18)

22 Tammi 202429min

Jumalan tahto, Raimo Lappi

Jumalan tahto, Raimo Lappi

1. Jumalan ykköstahto (0:00) 2. Minun tahtoni ja Jumalan tahto (6:52) 3. Jumalan tahdon luonne (13:43) 4. Virheellisiä käsityksiä Jumalan tahdosta (20:08) 5. Jumalan tahdon etsiminen (26:12)

15 Tammi 202432min

Valtakunnan salaisuus, Jeesuksen vertauksia, osa 1/6, Pirkko Valkama

Valtakunnan salaisuus, Jeesuksen vertauksia, osa 1/6, Pirkko Valkama

Valtakunnan salaisuus (0:00)Taivasten valtakunta Israelissa (6:17)Taivasten valtakunta Jeesuksessa (12:20)Taivasten valtakunta seurakunnassa (18:51)Valtakunta, jota odotamme (25:11)

8 Tammi 202430min

Jumalan valtakunta on tullut lähelle

Jumalan valtakunta on tullut lähelle

Valtakunnan todellisuus (0:00)Jeesus parantajamme (5:55)Opetuslapset saavat voiman ja vallan (12:18)Evankeliumi etenee voimassa (18:06)Valtakunnan todellisuus tänään (24:08)Uusinta vuodelta 2015.

1 Tammi 202424min

Seppo Palonen - Joulun Sanoma

Seppo Palonen - Joulun Sanoma

Verollepano 00:00 Paimenet kedolla 06:16 Paimenten usko 12:19 3 eri reaktiota 18:42 Jouluevankeliumi Joosefin näkökulmasta 25:02

18 Joulu 202331min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
maailmanpuu
rss-valo-minussa-2
rss-yopuolen-tarinoita
rss-vapaudu-voimaasi
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-seuraa-sieluasi
astropodia
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-sinivalkoinen-islam
rss-kuuntele-raamattu-vuodessa
rss-verkosto
rss-viisaiden-naisten-neuvosto
rss-tarot-oivallusten-kortit
rss-miehen-mieli-podcast
rss-raamattuavain
rss-puhutaan-teologiaa