118. Ella Bennettin murha
Kurja juttu22 Elo 2024

118. Ella Bennettin murha

Sisältövaroitus: lapseen kohdistuva väkivalta.

Helmikuussa 2007 Abilenessa Texasissa Charity Bennett oli jättänyt lapsensa, 13-vuotiaan Parisin ja 4-vuotiaan Ellan, kotiin lapsenvahdin kanssa iltavuoronsa ajaksi. Työvuoro kuitenkin keskeytyi, kun poliisit saapuivat kertomaan äidille, että Ella on kuollut. Äidin järkytys vain kasvoi tämän kuullessa, että poliisit pidättivät teosta Parisin, joka tunnusti puukottaneensa siskonsa.

Jaksot(201)

95. Sarjamurhaaja Charles Cullen

95. Sarjamurhaaja Charles Cullen

Charles Cullen on yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, joka surmasi lukuisia potilaitaan työskennellessään sairaanhoitajana New Jerseyssä ja Pennsylvaniassa. Jäätyään kiinni vuonna 2003, hän tunnusti syyllisyytensä 29:ään murhaan 16 vuotta kestäneen sairaanhoitajan uransa aikana. Cullen istuu yhä suorittamassa useita elinkautisia tuomioitaan.

14 Maalis 20241h 9min

94. Djatlovin solan onnettomuus

94. Djatlovin solan onnettomuus

Djatlovin solan onnettomuus tapahtui Pohjois-Uralilla 2. helmikuuta 1959. Kaikki yhdeksän retkikunnan jäsentä menehtyivät Otorten-vuoren itäpuolella. Sola, jossa onnettomuus tapahtui, nimettiin myöhemmin retkikunnan johtajan Igor Djatlovin mukaan. Tapaus oli vuosia mysteeri ja sen tutkinta pyrittiin salaamaan täysin, kunnes keväällä 2023 tutkijat saivat selville, mitä todennäköisesti tapahtui.

7 Maalis 20241h 33min

93. Ed Gein

93. Ed Gein

Ed Gein on yksi Yhdysvaltain historian tunnetuimmista ja erikoisimmista murhaajista. Wisconsinilaisessa Plainfieldin pikkukylässä elänyt Gein ryösti hautoja ja surmasi ainakin kaksi naista 50-luvulla. Uhrien ruumiista hän valmisti itselleen mm. astioita, sekä huone- ja tarvekaluja. Ed kuoli pakkohoitolaitoksen sairaalaosastolla vuonna 1984.

29 Helmi 20241h 14min

92. Koskelan teinisurma

92. Koskelan teinisurma

Sisältövaroitus: raaka väkivalta ja kiusaaminen.Koskelan teinisurma tapahtui Helsingin Koskelassa 4. joulukuuta 2020. Henkirikoksen uhri oli 16-vuotias poika ja tekijät olivat kolme hänen samanikäistä kaveriaan.Helsingin käräjäoikeus tuomitsi pojat syyskuussa 2021 nuorena henkilönä tehdystä murhasta 8–10 vuoden vankeusrangaistuksiin.

22 Helmi 20241h 36min

91. Brian Barrettin murha

91. Brian Barrettin murha

15. syyskuuta 2007 Clarencessa New Yorkissa 47-vuotias Thomas Montgomery ampui työkaverinsa 22-vuotiaan Brian Barrettin. Miehet olivat jutelleet netissä Jessin, nimimerkki Talhotblond, kanssa ja kolmiodraama eskaloitui murhaksi.

15 Helmi 202458min

90. Barry ja Honey Shermanin murha

90. Barry ja Honey Shermanin murha

15. joulukuuta 2017 miljardööripariskunta Barry ja Honey Sherman löydettiin kuolleina heidän kodistaan Kanadan Torontossa. Heidät oli kuristettu ja aseteltu sisäuima-altaan kaidetta vasten. Tapaus on edelleen selvittämätön.

8 Helmi 20241h 13min

89. Murhaaja Jung Yoojung

89. Murhaaja Jung Yoojung

Toukokuussa 2023 parikymppinen Jung Yoojung surmasi nuoren naisen Busanissa Etelä-Koreassa. Jung ei tuntenut naista etukäteen, vaan oli löytänyt tämän tutor-sovelluksen avulla. Tapaus kohahdutti erikoisuudellaan mediaa, sillä Jung paljasti tappaneensa täysin tuntemattoman uhrinsa, koska halusi tietää, miltä se tuntui.

1 Helmi 202457min

88. Natascha Kampuschin kidnappaus

88. Natascha Kampuschin kidnappaus

10-vuotias Natascha Kampusch katosi koulumatkallaan 2. maaliskuuta 1998 Itävallan Wienissä. Hänen löytämisekseen järjestettiin suuret etsinnät, mutta Nataschasta ei näkynyt jälkeäkään. Elokuussa 2006 hän onnistui pakenemaan sieppaajaltaan Wolfgang Přiklopililta, joka oli pitänyt Nataschaa yli 8 vuotta kotinsa alle rakennetussa bunkkerissa.

25 Tammi 20241h 10min

Suosittua kategoriassa True crime

jaljilla
maanantaimysteeri
i-dont-like-mondays
palmujen-varjoissa
murhan-anatomia
piinan-kirous-2
hiljaisia-huutoja
kurja-juttu
rss-paha-syntyi-pohjolassa
motiivina-mustasukkaisuus
viimeinen-havainto
rss-jaljilla
kulttien-johdossa
motiivina-raha
paha-syntyi-pohjolassa-bonuskausi
se-voisin-olla-mina
rss-murhan-anatomia
rss-maanantaimysteeri-2
sattuman-vaara
poissa