4. Onko Raamattu totta ja muita kysymyksiä maailman oudoimmasta kirjasta
Harhaoppia8 Heinä 2019

4. Onko Raamattu totta ja muita kysymyksiä maailman oudoimmasta kirjasta

Teologi ja harhaopettaja Markus Finnilä vastailee neljään hänelle esitettyihin kysymykseen, jotka liittyvät Raamatun kummallisuuksiin.

00:00 Onko Raamattu totta?

Joosuan kirjasta eteenpäin Raamatun tarinan suuret päälinjat ovat sellaisia, joille historiantutkimus antaa tukea. Yksittäisistä kertomuksista on vaikea sanoa. Historiallisuuden kriteerit olivat Raamatun kirjoittamiskulttuureissa erilaiset kuin nykyään. Lisäksi Raamattu sisältää myös sellaisia kertomuksia, jotka vaikuttavat siltä, että niitä on tarkoitus lukea fiktiona, kuten Joonan kirja. Kristinuskon opin kannalta merkityksellistä on ainoastaan se, että Jeesuksen kuolemalla ja ylösnousemuksella on historiallinen perusta, ja kaikkeen muuhun voidaan suhtautua avoimesti.

15:02 Jos Raamattu on täydellinen kirja, miksi sitä on niin vaikea ymmärtää? Eikö Jumala osaa kommunikoida selkeästi?

Ajatus Raamatusta täydellisenä kirjana ei ole kovin raamatullinen eikä kristillinen perinnekään sitä sellaisena pidä. Raamatun monitulkintaisuuden ja arvoituksellisuuden näkeminen ongelmana saattaa johtua siitä, että meillä on erilaiset odotukset ja arvot kuin sen kokoajilla. Vaikuttaa siltä, että juuri nämä ominaisuudet voivat saada aikaan viisauden ja rakkauden hyveiden kehittymistä Raamatun tekstien kanssa kamppailevan yhteisön elämässä.

27:25 Raamatussa kielletään esim. sianlihan syöminen ja kahdesta erilaisesta langasta valmistettuun vaatteeseen pukeutuminen. Miksi kristityt eivät noudata näitä käskyjä?

Nämä käskyt sisältyvät Tooraan. Se syntyi muinaisen Lähi-idän kulttuurissa, jossa korkein juridinen auktoriteetti ei ollut kirjoitetussa laissa, vaan yhteisön jakamissa arvoissa. Kirjoitetun lain tehtävänä oli toimia yhtenä näiden arvojen ilmentäjänä eikä kysymys ollut niiden sanatarkasta sisällöstä. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Toorassa kuten eräissä muissakin muinaisissa saman kulttuuripiirin lakikokoelmissa on samasta aiheesta erilaisia käskyjä. Uudessa testamentissa sanotaan suoraan, ettei Tooran kummallisia käskyjä tarvitse noudattaa, sillä niiden tarkoitus oli erottaa Israelin kansa muista kansoista. Jeesuksen seuraajien keskuudessa eri kansojen välisten raja-aitojen on taas tarkoitus kaatua.

38:36 Miten suhtaudut sellaisiin raamatunkohtiin, joissa Jumalasta saa moraalittoman kuvan (esim. orjuuden hyväksyminen ja väkivaltaan yllyttäminen)?

Toiset koettavat osoittaa, ettei kohdissa ole kysymys niin moraalittomista kuin miltä ensiksi vaikuttaa, toiset taas vetoavat siihen, että Jumala kyllä tietää paremmin, eikä häntä pidä kyseenalaistaa. Vaikka perinteisissä tavoissa tulkita Raamatun "rumia kohtia" on hyviä puolia, Markus kertoo, miksi ne eivät ole vakuuttaneet häntä. Hän esittää lupaavana vaihtoehtona Greg Boydin ristinmuotoisen tulkinnan (Cruciform Hermeneutics), jossa rumia kohtia luetaan Jeesuksen ristin näkökulmasta. Boydin teoria paljastaa rumien kohtien takaa yllättävällä tavalla sen saman Jumalan, joka ilmenee itsensä uhraavassa ja loppuun asti rakastavassa Kristuksessa.

Mainittu kirjallisuus:

Gregory A. Boyd - Crucifixion of the Warrior God (https://www.amazon.com/Crucifixion-Warrior-God-Volumes/dp/1506420753)
Gregory A. Boyd - Cross Vision: How the Crucifixion of Jesus Makes Sense of Old Testament Violence (https://www.amazon.com/Cross-Vision-Crucifixion-Testament-Violence-ebook/dp/B074GJSPNZ/ref=sr_1_1?keywords=cross+vision&qid=1565170986&s=books&sr=1-1)

Tunnari: Antti Luode

Jaksot(84)

16. Hanna Kivisalo: Elämäntapana armo

16. Hanna Kivisalo: Elämäntapana armo

Vuoden ensimmäisessä Harhaoppia-podcastissa Markuksen vieraaksi saapuu Sekunnit ja tunnit -blogin pitäjänä tunnettu kirjailija ja teologi Hanna Kivisalo. Aiheena on armo, jota voidaan pitää koko krist...

22 Tammi 202042min

15. Q&A: Joulun teologiaa

15. Q&A: Joulun teologiaa

Vuoden 2019 viimeisessä Harhaoppia-jaksossa Markus vastaa kuuntelijoiden jouluaiheisiin teologisiin kysymyksiin. Jaksossa käsitellään joulun ilosanoman näkökulmasta niin joulupukkia, evoluutiota kuin ...

1 Joulu 20191h 19min

13. Halloween-special: Raamatun kaaoshirviöt

13. Halloween-special: Raamatun kaaoshirviöt

Halloween on hirviöiden juhlaa, mutta harva tuntee Leviatania, suurinta ja pelottavinta Raamatussa mainituista kaaoshirviöistä. Se tunnetaan monissa muinaisen Lähi-idän mytologioissa, joiden tarut ker...

17 Loka 20191h 6min

12. Jake Lindqvist: Mystiikka

12. Jake Lindqvist: Mystiikka

Teologi ja Tampereen helluntaiseurakunnan seurakuntapastori Jake Lindqvist liittyy Markuksen seuraan keskustelemaan mystiikasta. Mystiikka on kokemuksellista uskoa, jonka taustalla on käsitys siitä, e...

7 Loka 20191h 15min

11. Perisynti ja muita asioita, joita ei ole Raamatussa

11. Perisynti ja muita asioita, joita ei ole Raamatussa

Jaksossa harhaopettaja vastaa kolmeen kuulijakysymykseen, jotka tällä kertaa käsittelevät sellaisia asioita joiden ajatellaan kuuluvan Raamattuun, mutta lähemmin tarkasteltuna asia onkin monimutkaisem...

23 Syys 201954min

10. Henna Salo: Feministinen kristinusko

10. Henna Salo: Feministinen kristinusko

Pastori Henna Salo liittyy Markuksen seuraan keskustelemaan feminismistä ja tasa-arvosta sekä niiden suhteesta Jeesuksen seuraamiseen. Feminismi herättää paljon epäluuloja seurakunnissa, vaikka patria...

10 Syys 20191h 20min

8. Fundamentalismin jälkeinen usko (vieraana Benjamin Värre)

8. Fundamentalismin jälkeinen usko (vieraana Benjamin Värre)

Kaksi entistä fundamentalistikristittyä ja nykyistä ihan vain kristittyä keskustelevat hengellisestä matkastaan. Markuksen seuraan liittyy teologi ja opettaja Benjamin Värre juttelemaan siitä, miltä n...

14 Elo 201953min

5. Evoluutio

5. Evoluutio

Moni vakaumuksellinen kristitty torjuu evoluutioteorian. Usein tämä johtuu evoluutioteoriaan ja kristilliseen oppiin liittyvistä väärinkäsityksistä. Jaksossa harhaopettaja Markus Finnilä käsittelee 15...

15 Heinä 201954min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
kulttien-johdossa
lahko
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-kuuntele-raamattu-vuodessa
rss-yopuolen-tarinoita
rss-valo-minussa-2
astropodia
rss-kujalla
rss-verkosto
rss-viisaiden-naisten-neuvosto
rss-kirkko-ja-kaupunki-median-ikivihreimmat-jutut
ilta-podcast
maailmanpuu
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-seuraa-sieluasi
rss-elaman-syvyydet
rss-lakeuden-valo