
Jere vaihtamassa työpaikkaa
Jere pohti Radiocityn Aamussa vakavissaan työpaikan vaihtoa, ja Samuel ahdistui tulevista syntymäpäivistä. Helsingin viime viikkoiselle pamahdukselle vihdoin löytynyt syy, mistä aamu tarjoaa ennenkuulumatonta materiaalia. Myös pikakassat oli syynissä, ja pojat kertoi tiivistetysti kaiken, mitä sun pitää tietää hyvin piilossa pidetystä Jussi-gaalasta.
16 Syys 202129min

Kirvelevä alapää
Mitä Sauli Niinistö pakkaa mukaan, kun hän lähtee työreissulle? Minkä takia virtahepoja kuljetetaan ylösalaisin? Muun muassa näihin vastaukset Radiocityn Aamussa. Sen lisäksi puhetta oven avaamisesta tappajalle, ja chilisistä käsistä väärissä paikossa. Tämän lisäksi pohdintaa Jarkko Aholan hiuksista ja työkaveriin ihastumisesta.
15 Syys 202139min

Etiketti kusilaarille
Radiocityn Aamussa puhetta kusilaarin etiketistä. Kyllä! Sielläkin asioita voi mokata. Samuel perusteli, miksi leffat toimii paremmin arki-illassa kuin viikonlopussa, ja Jere puolestaan haikailee Cristiano Ronaldoa samaan ruokapöytään. Aamussa käytiin läpi myös BB-talon hurjia vaiheita, ja myös sitä, kuinka helppoa tulevaisuudessa juomien salakuljettaminen onkaan festivaaleille.
14 Syys 202138min

Kolmen tähden Nyman
Maanantaiaamun iso kysymys oli, sopiiko televisio makuuhuoneeseen? Samuel perusteli, miten TV parantaisi makuuhuoneen tunnelmaa. Jere tarvitsisi television lisäksi jotain muuta makuuhuoneeseen. Annettiin ehdotuksia Helsingin kovalle pamaukselle, sekä kerrottiin moottoriurheilukatsaus viikonlopusta. Cityn aamulla oli ennenkuulumatonta materiaalia Kalle Rovanperän kartanlukijalta. Puhetta myös Uber-kuskeista, jotka arvioivat matkustajia, ja Jeren maratonprojektista, joka ei ole ottanut vielä tuulta alleen.
13 Syys 202139min

Käsi kuin lahna
Cityn Aamun käsittelyssä tänään työnhakukliseitä ja kättelyn huumaa. Jere paljastaa kenen julkkisnaisen kättely oli erittäin löysä kokemus. Samuel kiihkosi kaupassa ja paljasti puntarihuijauksen. Jere koki viime yönä yllättävän heräämisen ja joutui siivoushommiin. Lisäksi puhetta sijoituskirjasta, sekä Jukka Pojan hipsimisestä viereiseen mökkiin Vain Elämää -kuvauksissa.
10 Syys 202127min

Yhden peiton painajainen
Cityn Aamu taas täysilukuisena! Jeren miesflunssa on pelkkä räkäinen muisto vain! Miehellä on viikonlopulta karu kokemus loistohotellista, ja se kirvoitti ison keskustelun yhteisestä peitosta, poikaystävätyynystä ja kimppasuihkuista. Samuel painii grillimenun kanssa, ja miettii mikä on tarpeeksi arvokasta grillattavaa. Koiran laihdutus voi olla ihmisillekin uusi hittilaihdutustrendi. Mikäli tarvitsette myyräkuumeasiantuntijaa, pojilta löytyy vinkki. Mukana myös suomalaisen satanismikirjallisuuden tila ja paskarantuarvuuttelua!
9 Syys 202130min

Huumaava ravintolakokemus
Radiocityn aamu oli tänäänkin sooloilua Samuel Nymanin johdolla. Puhetta parisuhteessa ärsyttävistä asioista, sekä räppäri Lil Uzi Vertin otsassa olevasta 24 miljoonan timantista, joka revittiin irti keikalla. Sen lisäksi käytiin läpi, miten saat vedettyä tehokkaan videopalaverin, ja ihmeteltiin miten kokki voi sekoittaa suolan ja ketamiinin keskenään. Kiukkua nostatti niin kirvelevät tappiot kuin turkulaiset kysymyksetkin.
8 Syys 202122min

Ahdistelijamäyriä liikenteessä
Radiocityn aamussa puhuttiin paluusta normaaliin elämään ja sen tuomasta haasteesta, kun työvaatteet taas hikoiluttaa. Samuel kertoi, miten avauskisa Valtteri Bottaksen kohdalla tulee menemään Alfa Romeon tallissa. Miten Bruce Dickinson sai lapsen uskomaan yhden vuoden lisää joulupukkiin, ja mistä löydät ahdistelijamäyrät? Puhetta myös liputta matkustamisesta sekä siitä, mitä yhteistä on NHL-tähdellä ja ihan tavallisella kaduntallaajalla.
7 Syys 202119min