
Jakso 64: Ritva Laine: Tarvitseeko markkinoijan tietää kaikesta kaikki?
MarkkinointiRadion vieraaksi saapuu Ritva Laine Perjantailta. Käsittelyssä on haasteita, joita markkinoijat arjessaan kohtaavat, ja jotka vaikuttavat välillisesti tai välittömästi niin työn tekemisen mielekkyyteen kuin työssä jaksamiseen ja työn tuloksiin. Ritva antaa tutkimustuloksiin perustuvia vinkkejä muun muassa tiedon määrän käsittelyyn, arjen ja oman ajan hallintaan sekä strategian ja suunnitelmien jalkauttamiseen arjessa. Keskustelusta saa apuja myös tiedon löydettävyyden haasteisiin ja markkinoinnin mitattavuuden ja vaikutuksen todentamiseen liiketoiminnassa.
2 Touko 202250min

Jakso 63: Jani Hovila: Account Based Marketing - vinkit jokaiselle B2B markkinoijalle
Markkinointiradiossa tartutaan kiinni Account Based Marketingiin, markkinoinnin ja myynnin yhteistyöhön, sekä complex sales-ympäristössä toimimiseen erityisesti B2B-markkinoinnissa. Vieraaksi saapuu Jani Hovila Mavenfirstiltä. Janin kanssa keskustellaan muun muassa markkinoinnin vaikuttavuudesta ja mittaamisesta, kun kohderyhmänä on kourallinen asiakkaita. Mitä pitää ottaa huomioon, kun myyntisyklit voivat olla useamman vuoden mittaisia, ja millaisia välitavoitteita markkinoinnille kannattaa asettaa? Markkinoinnin ja myynnin yhteispelin toimivuuteen Janilla on paljon konkreettisia vinkkejä. Jani muistuttaa myös markkinoinnin roolin kirkastamisen merkityksestä liiketoimintajohdolle. “Kannattaa puhua liiketoimintajohdon kieltä, ja käyttää sisäisessä vakuuttamisessa samoja työkaluja, joilla seuraa ulkoisenkin markkinoinnin onnistumista”, Jani huomauttaa.
24 Maalis 202246min

MarkkinointiRadio 62: Sanna Puumalainen & Tuula Sillanmäki: Palkitun asiakaskokemuksen johtaminen
MarkkinointiUutiset uutisoi lokakuussa 2021 uusimman Asiakkuusindeksin tulokset: kärkisijan sai Alko. Nyt MarkkinointiRadio selvittää, millaisista elementeistä Alkon palkittu ja ensiluokkainen asiakaskokemus syntyy. Miten asiakaskokemusta johdetaan ja miten onnistumista mitataan? Vastauksia antavat Sanna Puumalainen ja Tuula Sillanmäki Alkolta. Sanna ja Tuula kertovat, miten asiakaskokemus on otettu strategian keskiöön Alkolla ja kuinka asiakkaiden ympärille on organisoiduttu. Jaksossa kuullaan myös Alkon tulevaisuudensuunnitelmista sekä jaetaan vinkkejä jokaisen organisaatioon asiakaskokemuksen kehittämiseksi. “Asiakaskokemuksen johtaminen on kuin koko organisaation yhteinen tanssi. Kun ensimmäiset uskaltautuvat tanssilattialle, ja laittavat itsensä likoon, on muiden helpompi tulla mukaan”, Tuula muistuttaa.
17 Helmi 202253min

Jakso 61: Tuula Sirén ja Marko Hovinmäki: Miltä näyttää myynnin ja markkinoinnin työelämä 2021?
MarkkinointiRadiossa puhutaan markkinoinnin ja myynnin alan ammattilaisten työelämästä yhdessä Tuula Sirenin ja Marko Hovinmäen kanssa. Käsittelyssä on MMA:n uunituoreen Myynti ja Markkinointi Barometrin 2021 tulokset. Se on ainakin selvää, että alalla viihdytään hyvin! Jaksossa selviää, mitä me ajattelemme omasta asiantuntijuudestamme, työmme arvostuksesta, sekä mittareista. Vastauksista näkyy, että tekemisessämme on tärkeinä eurojen lisäksi myös pehmeämmät arvot, kuten toisten auttaminen ja työn ilo. Yhtenä tärkeänä ja positiivisena huomiona voidaan sanoa, että resilienssiä alaltamme ei ainakaan puutu! MMA Myynti ja Markkinointi Barometrin tuloksia nähtävissä lisää alkuvuodesta 2022. Jaksossa viitataan palkkakyselyyn, joka toteutetaan tammikuussa 2022.
17 Joulu 202144min

jakso 60: Teemu Suominen ja Saara Pietilä: Arvoa asiakasdatasta!
MarkkinointiRadiossa pureudutaan asiakasdatan äärelle, kun vieraiksi saapuvat Saara Pietilä ja Teemu Suominen Postilta. Teemu ja Saara työskentelevät molemmat tiiviisti aiheen parissa, Teemu dataan ja kehitykseen liittyvissä tehtävissä, ja Saara lähellä asiakasrajapintaa monikanavaisten markkinointiratkaisujen parissa. Jaksossa tartutaan kiinni asiakasdatan ymmärtämisen ja hyödyntämisen tärkeyteen. Teemun mielestä asia on kyllä monien yritysten puheissa, mutta vielä on paljon tehtävää asian käytännön tekemisessä. Kaksikon käsittelyssä ovat niin asiakasdatan profilointi, rikastus kuin hyödyntäminenkin. Saara jakaa jaksossa vinkkejä myös printtimainonnan tehokkaaseen kohdentamiseen. Jaksossa pohditaan myös tulevaisuuden näkymiä. Millaista kehitystä esimerkiksi verkkokauppatekemisessä on jo nähtävissä ulkomailla asiakasdatan hyödyntämisen osalta, ja mitä voisimme sieltä ottaa oppeja omaan tekemiseen? Jakso antaa hyviä oivalluksia omien asiakkaiden parempaan tuntemiseen.
16 Joulu 202132min

MRxLyyti: Tuottavan tapahtuman kaava 4: Mihin teknologioita tarvitaan tapahtumissa, Heikki Sivonen?
Neljännessä jaksossa puhutaan tapahtumiin liittyvistä teknologioista, kun mikin takana on Heikki Sivonen. Lyytin markkinointia luotsannut Heikki tunnetaan Lyytin sisällä visuaalisena markkinointiguruna, jolla on silmää inbound-markkinoinnille ja vahva ymmärrys tapahtumien liiketoiminnallisesta hyödystä. Heikki kertookin jaksossa omat vinkkinsä tapahtumamarkkinoinnin kokonaisuuden hallintaan teknologioita hyödyntäen. Heikin kanssa keskustelussa mukana MarkkinointiKollektiivin Sanna-Kaisa.
16 Joulu 202131min

Jakso 59: Jussi Liimatainen: Markkinointi kulkee nopeasti eteenpäin - vai kulkeeko?
Tämä jakso luo katsauksen markkinoinnin muutokseen. Kun tietää mistä tullaan ja missä ollaan nyt, on helpompi navigoida eteenpäin. Jussi Liimatainen (Vipu) on nähnyt kuinka ensimmäiset suomalaiset verkkopalvelut syntyivät. Hän on myös kokenut, kuinka markkinointi on pikkuhiljaa lunastanut paikkansa liiketoiminnan ytimessä. Amerikkalaisen markkinoinnin koulutuksen saaneena Jussin silmissä Suomessa on kuitenkin edelleen kasvuhaasteita kansainvälistymisessä, kasvuhalun löytämisessä, ja näitä tukevassa markkinoinnissa. Emmekö ole vieläkään päässeet täysin eroon markkinoinnin tarkoituksen väärinymmärtämisestä? Markkinointia taitaa edelleen vaivata jonkunlainen uskottavuusongelma? Jussin kanssa pohditaan jaksossa myös muutosjohtamisen haasteita: mistä löytyy tarvittavat elementit onnistuneeseen transformaatioon, ja mikä vastuu muutoksen keskellä on yksilöllä? Jussi haastaa myös asintuntijaorganisaatiot katsomaan peiliin: aikaa tulee löytyä myös oman tontin kuntoon laittamiseen. “Se on huono selitys, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä!”
9 Joulu 202143min

MR x Lyyti: Tuottavan tapahtuman kaava 3: Miten tapahtuma toimii myynnin tukena, Joonas Valkonen?
Tuottavan tapahtuman kaava on podcast- sarja, jossa puhutaan monipuolisesti tapahtumista. Jaksoissa pureudutaan alan asiantuntijoiden kanssa tapahtumien arvontuotantoon niin osallistujien, sisällön kuin liiketoiminnan kasvattamisen näkökulmasta. Podcastsarja on MarkkinointiRadion ja merkityksellisiä kohtaamisia mahdollistavan Lyytin yhteistyö! Kolmannessa jaksossa käydään läpi, millainen rooli tapahtumilla on osana myyntiä. Vieraana on Joonas Valkonen. Lyytin markkinointispesialistina toimivaa Joonasta arvostetaan firman sisällä idearikkaudesta sekä monipuolisten näkemysten ja mielipiteiden esiintuomisesta. Jaksossa kuulemme Joonaksen näkemyksiä siitä, miten tapahtumia voidaan hyödyntää myynnin tukena niin tapahtuman aikana kuin sen jälkeenkin. Joonaksen kanssa keskustelussa mukana MarkkinointiKollektiivin Sanna-Kaisa.
9 Joulu 202131min






















