#43 Psykologisesti kestävä kasvu / Salla Ibrahim, psykologi, kasvuyrittäjä

#43 Psykologisesti kestävä kasvu / Salla Ibrahim, psykologi, kasvuyrittäjä

Suurin osa meistä nauttii siitä, että työssä pääsee kehittymään ja oppimaan eli kasvamaan. Erityisesti kasvuyrityksissä oppimisvauhti on usein kovaa ja voi välillä huimata päätä. Tässä jaksossa keskustelen psykologi, kasvuyrittäjä Salla Ibrahimin kanssa psykologisesti kestävästä kasvusta. Miten on mahdollista kasvaa ja kehittyä (niin yksilönä kuin yrityksenä) ja samalla voida hyvin. Psykologisesti kestävää kasvua tavoitteleva joutuu puntaroimaan mm. kunnianhimon ja realistisen vaativuuden välimaastossa. Salla kertoo kuinka on oppinut tulemaan toimeen päänsä sisällä majailevan “Riitan” kanssa, joka vaatii suoriutumaan aina vain paremmin. Keskustellaan myös siitä miten kasvu ja oppiminen ovat toisinaan ristiriidassa hallinantunteen tarpeen kanssa. Salla antaakin esimerkin harjoituksesta, joka auttaa tunnustelemaan omaa kontrollintarvetta ja suhtautumista epävarmuuteen. Psykologisesti kestävää kasvua voi siis jokainen pyrkiä edistämään itse, mutta myös tiimillä ja koko työyhteisöllä on valtavan iso merkitys. Yhteisen kielen luominen on ensimmäinen askel, jonka avulla kestävää kasvua tuetaan. Usein myös yrittäjän tai johtajan oma itsetutkiskelu teeman parissa auttaa tukemaan myös yhteisön kasvua. Salla Ibrahim on psykologi ja yksi Laavu Performancen perustajista.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(115)

#73 Asiantuntijasta oppimisen mestariksi / Mertzi Bergman, kouluttaja.

#73 Asiantuntijasta oppimisen mestariksi / Mertzi Bergman, kouluttaja.

Kuvittele, että sinulle tarjotaan mahdollisuutta ottaa vastuullesi uusi kiinnostava osa-alue työtehtävässäsi. Tämä uusi tehtäväalue vaatii taitoja ja tietoja, joihin et ole vielä täysin perehtynyt. Tu...

7 Loka 202428min

#72 Tiedä mitä osaat - Osaamisen tunnistamisen psykologia.

#72 Tiedä mitä osaat - Osaamisen tunnistamisen psykologia.

Oman osaamisen tunnistaminen – Miten se tehdään ja miksi se on tärkeää? Omien vahvuuksien ja taitojen tunnistaminen ei ole aina helppoa, mutta monelle se tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa eläm...

24 Syys 202421min

#71 Yhteistyön merkitys, kun työssä kohdataan muutoksia / Matti Hirvanen, työyhteisöjen kehittäjä.

#71 Yhteistyön merkitys, kun työssä kohdataan muutoksia / Matti Hirvanen, työyhteisöjen kehittäjä.

Nykyään työelämässä muutokset ovat arkipäivää, ja niistä selviäminen vaatii, että yhteistyö ihmisten välillä sujuu. Oli kyse sitten yritysten yhdistyminen, toimintatapojen muuttaminen tai vaikka siitä...

15 Touko 202442min

#70 Ammatillinen Itsetuntemus / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi

#70 Ammatillinen Itsetuntemus / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi

Ammatillinen itsetuntemus auttaa meitä tuntemaan omat vahvuutemme ja heikkoutemme sekä ymmärtämään, mitä arvostamme työssä. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten tärkeää on tuntea itsensä työelämä...

23 Huhti 202432min

#69 Miksi haluamme tulla huomatuiksi? Arvotuksen psykologia. / Pekka Tölli, organisaatiopsykologi.

#69 Miksi haluamme tulla huomatuiksi? Arvotuksen psykologia. / Pekka Tölli, organisaatiopsykologi.

Usein elämän yksinkertaisimmat teot ovat niitä, jotka merkitsevät eniten. Kun tiimikaverisi kiittää sinua avusta tai kumppanisi ottaa aikaa kuullakseen päiväsi kuulumiset, koet todennäköisesti tullees...

9 Huhti 202436min

#68 Oppimissprintti uramuotoilun tukena / Marjut Sadeharju, Splendedin toimitusjohtaja.

#68 Oppimissprintti uramuotoilun tukena / Marjut Sadeharju, Splendedin toimitusjohtaja.

Tässä jaksossa sukelletaan oppimisprinttien maailmaan ja tutkitaan, kuinka ne voivat auttaa meitä muotoilemaan omaa uraamme. Tämä jakso on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta kehityks...

19 Maalis 202436min

#67 Kalakauppiaasta kumppaniin. Mistä hyvä yhteys koostuu?  / Ilona Rauhala, psykologi

#67 Kalakauppiaasta kumppaniin. Mistä hyvä yhteys koostuu? / Ilona Rauhala, psykologi

Törmäämme joka päivä tilanteisiin, joissa yhteyden laatu vaikuttaa siihen, miten meillä menee töissä ja kotona. Mieti vaikka tavallista työpäivääsi: kun työkaverit tuntevat toisensa hyvin ja ymmärtävä...

5 Maalis 202437min

#67 Mitä elämästä jää mieleen? Kohtaamisten merkitys ja pienet hetket / Saku Tuominen, yrittäjä

#67 Mitä elämästä jää mieleen? Kohtaamisten merkitys ja pienet hetket / Saku Tuominen, yrittäjä

Odottamattomat tapahtumat, kuten vaikkapa sattumalta kuultu kommentti tai yllättävä kohtaaminen bussipysäkillä, voivat jäädä vuosiksi mieleen. Pienillä hetkillä voi olla iso merkitys. Ja toisaalta iso...

20 Helmi 202453min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-rahamania
hyva-paha-johtaminen
rss-startup-ministerio
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-karon-grilli
rss-paasipodi
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu
ostan-asuntoja-podcast
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rahapuhetta
pomojen-suusta
juristipodi
rss-uskalla-yrittaa
rss-bisnesta-bebeja
rss-ammattiahdistus