53. Janeten kivuton kotisynnytys & tutkimus synnytyksen historiasta
ÄITIPODI16 Syys 2025

53. Janeten kivuton kotisynnytys & tutkimus synnytyksen historiasta

Tänään podcastissa vieraana ihana Janette, jonka kanssa tutustuimme hänen liittyessään Vapaasynnytys Suomi -yhteisöön toisen lapsensa loppuraskaudessa. Janette jakaa kaksi hyvin erilaista synnytyskokemustaan, esikoisen sairaalasynnytyksen ja kuopuksen kotisynnytyksen. Jakson lopussa juttelemme myös Janeten kiinnostavasta tutkimuksesta liittyen synnytyksen historiaan.

Äitiys oli aina ollut Janeten haaveena, mutta katosi nuoruuden haasteiden myötä. Nykyisen kumppanin kanssa lapsihaaveet kuitenkin nostivat päätään ja Janette alkoi nopeasti odottaa esikoistaan. Raskausaikana Janette halusi ahmia kaiken tiedon raskaudesta ja synnytyksestä. Luonnollisuus kiinnosti jo ennen raskausaikaa ja ajatus kotisynnytyksestä ei tuntunut ollenkaan vieraalta. Janette valmistautui kuitenkin huolella sairaalasynnytykseen. Synnytyksen alkaessa tuntui, että olisi voinut aivan hyvin jäädä kotiinkin. Sairaalaan Janette kuitenkin lopulta suunnitelman mukaan lähti. Vauva syntyi ammeeseen, mutta kokemus oli tuskallinen. Äidiksi tulo oli iso ja järkyttäväkin muutos.

Esikoisen vauva-aikana Janette perehtyi synnytykseen lisää, ja toisen raskauden myötä vielä enemmän. Janette joutui käsittelemään pelkojaan kotisynnytykseen liittyen. Mitä muut ajattelevat, jos jotain menee pieleen? Doulansa suosittelemana Janette löysi Vapaasynnytys Suomi -podcastin sekä yhteisön ja tiesi, että ne olivat sitä, mitä Janette oli koko ajan etsinyt. Loppuraskaudessa Janette teki lopullisen päätöksen kotisynnytyksestä. Janette sai yhteisöstä tukea päätökselle, jonka sisällään tiesi oikeaksi.

Raskaus meni 2 viikkoa yli ja vaikka Janette koki neuvolan puolelta painostusta, hän perui sairaalan yliaikaiskontrollin. Synnytys käynnistyi ajallaan ja oli ihanaa synnyttää kotona kaikessa rauhassa, kotoisat äänet taustalla, ihan omassa kuplassa. Doula kutsuttiin paikalle tueksi tuntia ennen vauvan syntymää. Synnyttäminen oli ihanaa ja tuntui hyvältä, kun vauvan pää syntyi. Janette ymmärsi, miten synnyttämiseen voi jäädä koukkuun.

Äitiys kotisynnytyksen jälkeen on ollut helpompaa ja oman vaiston ja vauvan tarpeiden kuuleminen selkeää ja intuitiivista.

Janeten tutkimuksen päälähteet:- Helsti, H. (2000). Kotisynnytysten aikaan: Etnologinen tutkimus äitiyden ja äitiysvalistusten konflikteista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia (785)- Jalas, R. (1946). Äidille. Valtion äitiysavustus. KK:n kirjapaino 1946.

Kiitos ihana Janette tarinasi ja tietosi jakamisesta!

Podcastin tunnusbiisi Meri sisälläni, Jutta Halmetoja.

*** Seuraa meitä Instagramissa ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠@vapaasynnytyssuomi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ ***

Liity ainutlaatuiseen naisten yhteisöön osoitteessa ⁠⁠⁠⁠⁠www.vapaasynnytyssuomi.fi⁠⁠⁠⁠⁠

Haluatko jakaa tarinasi podcastissa? Täytä lomake nettisivuilla ⁠⁠⁠⁠www.vapaasynnytyssuomi.fi⁠⁠⁠⁠.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(66)

68. Kotiäitiydestä - haastatteluni Naisten elämää -sarjassa

68. Kotiäitiydestä - haastatteluni Naisten elämää -sarjassa

Ihana haastatteluni Miia Nissisen Naisten elämää -juttusarjassa, jossa jaan matkastani kotiäidiksi. Kerron myös lapsuuden käsityksistä äitiydestä, naiseudesta, joita sävyttivät vahvasti feminismi. Jaa...

18 Syys 45min

67. Vauvan unesta ja lasten kasvatuksesta - vieraana KM Riikka Krogerus

67. Vauvan unesta ja lasten kasvatuksesta - vieraana KM Riikka Krogerus

Tänään Vapaasynnytys Suomi -podcastissa vieraana ihana ystäväni Riikka, luova sielu, kasvatustieteiden maisteri, kahden pojan äiti, eskariope, uniohjaaja sekä imetysohjaaja, jonka kanssa tutustuimme a...

11 Syys 1h 34min

66. Evan ensisynnytys kotona syvässä rauhassa

66. Evan ensisynnytys kotona syvässä rauhassa

Evalla oli vahva hoivavietti jo lapsena erityisesti eläimiä kohtaan. Nuorena naisena Eva kuitenkin halusi olla vahva ja itsenäinen, matkustella ja kehittää itseään. Matkoilta löytyi rakas puoliso Gabr...

5 Syys 1h 11min

65. Hannan voimallinen ensisynnytys kotona

65. Hannan voimallinen ensisynnytys kotona

Hanna haaveili jo nuorena raskaudesta ja tiesi haluavansa äidiksi. Hän etsi miestä, josta tulisi hänen lastensa isä. Miehensä tavatessaan Hanna tiesi, että tässä hän on. Kun raskaudelle annettiin lupa...

18 Heinä 1h 33min

64. Elsin vapaasynnytys kahden sektion jälkeen

64. Elsin vapaasynnytys kahden sektion jälkeen

Tänään podcastissa vieraana kuuden lapsen äiti Elsi. Elsi haaveili jo lapsena omista lapsista ja maatilasta. Tänä päivänä tuo unelma on käynyt toteen. Esikoinen oli vatsassa jalat alaspäin ja Elsi pää...

4 Heinä 1h 43min

63. Eveliinan perheen elämänmuutos ja muita kuulumisia

63. Eveliinan perheen elämänmuutos ja muita kuulumisia

Heippa rakkaat kuulijat, täällä Eveliina taas!Instagram-tilini @vapaasynnytyssuomi poistui toistaiseksi, mutta podcast jatkuu! Tässä jaksossa jaan meidän perheen kuulumisia ison elämänmuutoksen, maall...

27 Kesä 29min

62. Anne-Marin ensisynnytys kahdestaan miehen kanssa

62. Anne-Marin ensisynnytys kahdestaan miehen kanssa

Vapaasynnytys Suomi -podcast on täällä taas! Anne-Mari löysi Vapaasynnytys Suomi -podcastin vuonna 2022, jäi täysin koukkuun ja kuunteli kaikki jaksot moneen kertaan. Anne-Marille oli ihan selvää, ett...

6 Touko 59min

61. Susannen esikoisen vapaasynnytys syvässä luottamuksessa

61. Susannen esikoisen vapaasynnytys syvässä luottamuksessa

Doula Susanne synnytti esikoisensa kotona vapaasti tukenaan mies ja ystävä. Raskausaikana Susanne valmistautui huolella ja kävi läpi pelkojaan ja kuolemanpelkoa. Valmistautuessaan keskusteluissa miehe...

11 Marras 20251h 15min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
sita
seitseman
siita-on-vaikea-puhua
hupiklubi
i-dont-like-mondays
uutiscast
poks
download
antin-palautepalvelu
mamma-mia
yopuolen-tarinoita-2
kaksi-aitia
rss-murhan-anatomia
vallattomat
kolme-kaannekohtaa
aikalisa
rss-palmujen-varjoissa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
kummitusjuttuja