Jussi Mäntysaari

Jussi Mäntysaari

Jussi Mäntysaari on Nelonen Median musiikkipäällikkö, jonka suhde musiikkiin on sekä ammatillinen että henkilökohtainen. Jussin kanssa keskustellaan median roolista musiikin kuratoijana, musiikkipäällikön työstä itsessään ja toki myös itse musiikista.

Jaksot(20)

Taru Saine

Taru Saine

Taru johtaa Radio Poria, yhtä pitkäikäisimmistä ja menestyneimmistä paikallisradioista. Jaksossa selvitellään miksi Porilainen paikallisidentiteetti on parasta mahdollista kasvualustaa radiokanavalle. Toki Samin on myös pakko päästä kertomaan myös omia Radio Pori muistojaan.

13 Touko 43min

Paula Niska

Paula Niska

Paula Niska toimii Radio Rockin ohjelmapäällikkönä. Paulan kanssa puhutaan ohjelmapäällikön työn monipuolisuudesta, siitä miten tässä duunissa yksikään työpäivä ei todellakaan ole eilisen kaltainen.

12 Touko 44min

Jakso #10

Jakso #10

Viikon aikana kaupallisesta äänestä ja radion markkinointimahdollisuuksista käytyjen keskusteluiden pohjalta Sami ja Jussi jatkavat vielä yhden jakson verran kahdestaan. Vuosien saatossa kumpikin on ollut mukana tekemässä monenlaisia radiopromoja ja muita kaupallisia yhteistyökumppanuuksia, joista osa ei enää tänä päivänä kuulostaisi millään tavalla toteuttamiskelpoiselta.

9 Touko 26min

Jani Halme

Jani Halme

Jani Halme on toiminut ja toimii parhaillaankin sekä sisällön tuottajana että sisältötekemisen myötä syntyvien kontaktien kaupallistajana. Jani toimi tänä vuonna Radio Awards -kilpailun päätuomarina ja tässä roolissaan on päässyt viimeisten kuukausien aikana sukeltamaan todella syvälle Suomen tämänhetkiseen radiomarkkinaan.

8 Touko 1h 2min

Axa Fahler

Axa Fahler

Axa on Suomen menestynein äänimainonnan kirjoittaja. Axan kanssa keskustellaan äänimainonnan tekemisen haastavuudesta ja siitä miksi liian usein äänimainonnan olemassa olevat hyödyt jätetään käyttämättä. Tässä jaksossa lähdetään myös kehittelemään mahdollisuuksia, joilla haasteet voitaisiin ratkaista ja keksitäänkin pari käytännön keinoa, joilla nuorten mainonnan suunnittelijoiden osaamista lähdetään lisäämään.

7 Touko 47min

Jarkko Nordlund

Jarkko Nordlund

Veikkauksen johtajana työskentelevällä Jarkolla on monipuolisesti kokemusta media- ja musiikkialan johtotehtävistä. Jarkko peräänkuuluttaa rohkeutta mainontaan ja markkinointiin ja pystyy taustansa johdosta arvioimaan radion ja audion roolia ja vahvuuksia suhteessa muihin medioihin.

6 Touko 45min

Lauri Domnick

Lauri Domnick

Lauri Domnick on audiobrändäyksen ja kaupallisen äänen asiantuntija. Bauer Median BAD Agencyn Creative Directorina työskentelevä Lauri yrittää tässä jaksossa selittää miten ääni toimii ja nimenomaan miksi ääni toimii silloin kun tarkoituksena markkinoida tuotetta tai palvelua.

5 Touko 52min

Jakso #5

Jakso #5

Ensimmäisen viikon jaksoissa vieraina oli mikrofonin takaa tuttuja tyyppejä, Esko Eerikäinen, Harri Moisio, Laura Vähähyyppä ja Kimmo Vehviläinen. Näiden haastattelujaksojen  jälkitunnelmissa Sami ja Jussi lähtivät vielä fiilistelemään ja muistelemaan omia juttujaan ja sitä mistä heillä rakkaus radioon aikoinaan syttyi.

2 Touko 30min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
pomojen-suusta
rss-rahamania
taloudellinen-mielenrauha
rss-startup-ministerio
rss-turvacast
rahapuhetta
hyva-paha-johtaminen
inderespodi
sijoituspodi
juristipodi
muutosakatemia-coaching-podcast
rss-sleekcast
rss-40-ajatusta-aanesta