39. Yrittäjä Petri Roininen osa 1/2

39. Yrittäjä Petri Roininen osa 1/2

Petri Roininen on ollut päätoiminen yrittäjä vuodesta 2008 ja teki omistamansa Maakunnan Asunnot Oy:n kautta 2014 ostotarjouksen pörssilistatun SSK eli Suomen Säästäjien Kiinteistöt osakkeista, josta sitten tuli Investors House, joka on pörssinoteerattu kiinteistösijoitusyhtiö, jonka toimitusjohtajana hän on.

Hän myös johtaa puhetta Ovaron hallituksessa, josta myös kuullaan podcastin toisessa osassa. Tarjolla on aimo annos kokemusta ja näkemystä, joista hyötyy myös aloitteleva asuntosijoittaja eli nyt ei pureuduta pörssiyhtiöiden koukeroihin vaan puhutaan asuntosijoittamisesta ja vuokraustoiminnasta jalat maassa selkokielellä. Podcastissa selviää, onko Petri joskus omistanut yhden sijoitusasunnon.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Investors House nettisivut

Ovaro nettisivut

Maakunnan Asunnot / Lähiökiinteistöt nettisivut

OVV Asuntopalvelut nettisivut

Petri Roininen - Asunto - elämäsi tärkein sijoitus; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja*

Petri Roininen - Yrittäjämäinen ote johtamiseen; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa vuokravälitystä alkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Mainitse vuokravälitystoimeksiannon yhteydessä "Ostan Asuntoja" ja saat 5%:n alennuksen palkkiosta.

Tarjolla on myös "avaimet käteen" vuokra-asunnon hallinnointipalvelua 35 euron kuukausihinnalla Tampereella ja sen lähialueilla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Lisätietoa asuntopehtoori.fi

Asuntopehtoorin Blogista: Miten kasvaa asuntosijoittajana?

Ostan Asuntoja YouTube: Mitkä 7 kohtaa huomioida asuntosijoittaessa vieraalle paikkakunnalle? YouTube #51

* Adlibris -linkkien kautta paperi- tai e-kirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

Jaksot(565)

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

402. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 30

Kuukausipalaveri ja Eemeli Karlsson ovat molemmat saavuttaneet 30 rajapyykin. Onnittelut molemmille. Agendalla tällä kertaa: 1. Nopea kertaus lakimuutostilanteesta  2. Selvennyskeskustelu kela-tuist...

13 Maalis 2h 17min

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

401. Sosiaalialan taidoilla diilien tekijäksi ja isännöitsijäksi Anne Niemi

Anne Niemi siirtyi sosiaalialalta yrittäjäksi ja isännöitsijäksi. Sijoituskohteita on 16. Kuuntelemalla tämän jakson saa rautaisannoksen ajateltavaa ja oppia ja pikkuisen tuntumaa vaasalaiseen asuntom...

6 Maalis 2h 26min

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

400. Pohjalta synkästä toivonkipinä kerrallaan selviytymistä Annukka Nauraja

Annukka Nauraja: "Usko onnistumiseesi, pidä aurinko paistamassa tulevaisuuden näkymässäsi, vaikka tarpoisit sysipimeässä". Tämän viikon haastattelussa käydään perusteellisesti syvällä ja synkkyydessä....

27 Helmi 2h 14min

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

399. Seikkailuja, flippejä ja pitokohteita Hanna ja Aki Vanhanen

Hanna ja Aki Vanhanen ovat pohtineen tarkkaan oman elämänsä arvot ja johtavat niistä tavoitteet, suunnitelmat ja elävät oman näköistä elämää. Juttelemme tänään aika perusteellisestikin seuraavista aih...

20 Helmi 1h 27min

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

398. Opettajasta vuokrauksen päivittäiseen tehtäväkenttään Pia Helkiö

Pia Helkiö oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana noin 7 vuotta sitten. Silloin hän oli opettaja ja harrasti asuntojen flippausta ja vuokraamista miehensä kanssa. Nyt hän on OVV Kuopionja OVV Helsinki ...

13 Helmi 1h 18min

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

397. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 29

Kuukausipalaveri 29. Läsnä Margus Grahn, Jesse Parviainen, Eemeli Karlsson ja Harri Huru.   Agendalla: ...

6 Helmi 2h 24min

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

396. Ronja Airusalo is back; asunnot 7-16

Ronja Airusalo oli vieraana jaksossa 325. Silloin hänellä oli puolisonsa kanssa 6 asuntoa ja tavoitteena 10 asuntoa vuoden loppuun mennessä. Nyt asuntoja on 16.   Matkalle mahtuu, paljon kokemuksia ja...

30 Tammi 1h 42min

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

395. Grossfittiä, nolottavia tarjouksia ja hyviä juttuja Instassa Lotta Reunanen

Lotta Reunanen on pieksämäkeläinen 11 vuokrakodin vuokranantaja, joka uskalsi aloittaa asuntosijoittamisen 23-vuotiaana. Juttelimme ...

23 Tammi 1h 25min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-seuraava-potilas
pomojen-suusta
taloudellinen-mielenrauha
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rss-20-30-40-podcast
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
rss-bisnesta-bebeja
rss-karon-grilli
rss-draivi
juristipodi
rss-inspiroivat-naiset
rss-siksi-viestinta