53. Aivan tavallinen 25-vuotias nuori nainen Henna Vihreävuori

53. Aivan tavallinen 25-vuotias nuori nainen Henna Vihreävuori

Jakson nimi on napattu Hennan kirjoittamasta blogistekstistä, jossa hän itse esittelee itsensä. 54-vuotiaana en ole kaikista pätevin sanomaan, ovatko tämän päivän 25-vuotiaat naiset Hennan kaltaisia, mutta itse en satavarmasti ollut Hennan ajattelun tasolla ollessani itse 25-vuotias.

Riippumatta siitä, onko Henna kenties enemmänkin epätavallinen, hän osaa kuvata asioita siten, että jokainen kovaa työtä pelkäämätön saa valtavan määrä rohkaisua, että kyllä sama voi minultakin onnistua. Jos bilettäminen ja päikkärit kiinnostaa, en suosittele tätä jaksoa. Kyselen Hennalta muun muassa

  • unelmoinnista
  • yrittämisestä
  • kumpi tuli ensin valkoinen BMW vai sijoitusasunto
  • mitä opiskelu, valmennus ja mentorin apu Hennalle merkitsevät
  • kumman pelon Henna selätti ensin; velkavivun käytön vai vieraalle paikkakunnalle sijoittamisen
  • joko 5 sijoitusasuntoa riittää
  • miten ajatella ja edetä johdonmukaisesti

Hennaa haluan takuulla haastatella uudestaan parin vuoden päästä.

Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peabon pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Kannattaa lukea myös Peabin näkemyksiä asuntosijoittamisesta

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja*

Marko Kaarto - "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu"; AdlibrisNidottu

Kultaeeva

Ostan Asuntoja Podcast #26 – Tarina lähihoitajasta yrittäjäksi, Sanna "Bisnesnainen" Kinanen, osa 1

Bisnesnainen.com Blogi

Hennan Instagram

Facebook Bisnesnainen

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fion asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Mitä Asuntosalkunrakentaja.fi ajattelee, lue Blogista: Haluatko asuntomoguliksi? Laita nämä neljä osa-aluetta kuntoon

1001 kysymystä vuokranantajan vakuutuksesta – Henrik Rantanen osa ½ – Ostan Asuntoja Podcast #51

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja YouTube: Kuinka voin nopeuttaa asuntosijoittamisella vaurastumista? YouTube #68

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Asuntosijoittajan opiskelusuositukset kesällä 2019 – Blogi #155

* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

* Adlibris -linkkien kautta kirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman "Ostan Asuntoja" -sisällöntuotantoa.

Jaksot(571)

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

Jukka Mäkikangas on tuoreimman suomalaisen asuntosijoituskirjan, Homehelvetistä asuntosijoittajaksi, kirjoittaja.  Kirjan pääpointti sopii erinomaisesti Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoihi...

2 Tammi 56min

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

Eppu Hannula perusti Apuvarsi -nimisen yrityksen 17-vuotiaana, jota hän parhaillaan pyörittää armeijasta käsin. Työn alla on myös neljännen sijoitusasunnon ostaminen. Eppu on 19-vuotias. Juttelimme: ...

26 Joulu 20251h 10min

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

Anna ja Juha Sipilä ovat pitkän linjan asuntosijoittajia, joilla on kymmeniä asuntoja, mutta vasta asuntosijoittajina "tulleet ulos kaapista". Haastattelu saa yllättävän käänteen, kun Anna kertoo, kui...

19 Joulu 20251h 42min

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

Kuukausipalaveri 27 jakautui tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene. Osassa 2 j...

12 Joulu 20251h 17min

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

Kuukausipalaveri 27 jakautuu tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene ja loppujut...

5 Joulu 20251h 21min

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

Jani Kesälä on yksi Kiinteistömaailma Hyvinkään yrittäjäkolmikosta. Hän teki uravaihdon noin 45-vuotiaana ja suoritti LKV-, KiAT- ja AKA- (auktorisoitu kiinteistöarvioija) tutkinnot. Hän on keskittyny...

28 Marras 20251h 49min

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

386. Lomatalokonsepti "Agnes&Albin" Italiassa Ville Tolvanen

Ville Tolvanen oli ja on digitalisaation edelläkävijä, hallitustyön kehittäjä, sijoittaja, omistaja, yrittäjä ja montaa muutakin.  Kasvuyrittämistarinastaja asuntojen flippaustaustasta Taloudellisest...

21 Marras 20251h 47min

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

385. 17-vuotiaana vuokranantajaksi - 21-vuotias Vilma Hakala

21-vuotias Vilma Hakala aloitti vuokranantajana 17-vuotiaana ja osti kesällä yksiön Leviltä vuokraustoiminnan käyttöön. Vilma asetti puolileikillään miljoonan tavoitteeksi 25-vuotiaana. Tänään selviää...

14 Marras 20251h 13min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
hyva-paha-johtaminen
rss-rahamania
inderespodi
rss-lahtijat
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
rss-bisnesta-bebeja
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
leadcast
lakicast
rss-startup-ministerio
rss-rikasta-elamaa
rss-inderes