116. Lari "Ylös ja yritä" Lehto Osa 2

116. Lari "Ylös ja yritä" Lehto Osa 2

Lari Lehto aloitti yrittämisen koulussa 17-vuotiaana Nuori yrittäjä -kurssilla, jonka jälkeen hän valmistui merkonomiksi. Nyt 22-vuotiaana hän on mukana neljässä yrityksessä, joista yksi on hänen perustamansa ja johtamansa Idea Markkinointi Oy. Mikäli Osa 1 on kuuntelematta, aloita siitä Lari "Ylös ja yritä" Lehto Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #115.

Osassa 2 käydään tarkemmin reilusti alle markkinahinnan ostetun sijoitusasunnon rahoittaminen läpi. Ota kynä ja paperi esille ja yritä pysyä mukana, paljonko jälleenrahoitettavaa vapaata vakuusarvoa on Larin sijoitusasunnossa remontin valmistuttua. Käymme läpi myös remonttia ja oman ajan hinnoittelua sen yhteydessä. Juttelemme, miksi kimppasijoittamisessa pitäisi miettiä exit-käytännöt jo ennen aloittamista.

Mukana tarinassa ovat myös Idea Markkinointi Oy, Taito Rakentajat Oy ja se, miten Lari jakaa aikaansa eri yritysten ja liiketoimintojen kesken.

Juttelemme myös, mitä vaikutuksia sillä oli Larin kaveri- ja ystäväpiirille, kun yrittäminen ja sijoittaminen kiinnosti häntä muita enemmän.

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Udemy

Tai Lopez

Idea Markkinointi

Lari Lehto nettisivut, LinkedIn, Instagram, Facebook

Ylös ja yritä! -podcast

Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja *

Taito Rakentajat

Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106

Grant Cardone - The 10X Rule; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja, Audible

Polku Digital

Parturi Kampaamo Erika / Minna Kiuru

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.

Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: "Miksi me myymme sijoitusasuntoja alle markkinahintojen?"

Poliisiauton etupenkiltä asuntosijoittamisen pariin; Hannu Takala – Ostan Asuntoja Podcast #45

Miksi en vielä osaa ennustaa asuntomarkkinoiden kehitystä? – YouTube #131

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Siitäkin opittiin, kun hamsteri löytyi asunnosta – Blogi #219

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

Kaupallinen varoitus *

Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.

Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Jaksot(559)

348. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 17

348. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 17

Kuukausipalaveri 17 - Agenda Tulosraportteja Tilastoja Ennusteita Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, Valvea, Treco, Vuokraovi, Flatco ja Naapurikodit, . Tutustu tämän jakson sponso...

28 Helmi 20251h 26min

347. Kiinteistösijoittajaksi ja noin 100 asuntoa Ville Vesterinen Osa 2

347. Kiinteistösijoittajaksi ja noin 100 asuntoa Ville Vesterinen Osa 2

Ville Vesterinen tuli kolmannen kerran vierailulle. Reilun kahden tunnin keskustelun aikana päivittyy matka paristakymmenestä asunnosta noin sataan asuntoon. Ville kertoo, miten kasvun asennetta pit...

21 Helmi 20251h 2min

346. Kiinteistösijoittajaksi ja noin 100 asuntoa Ville Vesterinen Osa 1

346. Kiinteistösijoittajaksi ja noin 100 asuntoa Ville Vesterinen Osa 1

Ville Vesterinen tuli kolmannen kerran vierailulle. Reilun kahden tunnin keskustelun aikana päivittyy matka paristakymmenestä asunnosta noin sataan asuntoon. Ville kertoo, miten kasvun asennetta pit...

14 Helmi 20251h 7min

345. Positiivisuudella ja rakkaudella asunnoista kodeiksi Merja Riihimäki

345. Positiivisuudella ja rakkaudella asunnoista kodeiksi Merja Riihimäki

Merja Riihimäki on pitkällä elämänkokemuksella varustettu nuori yrittäjä, jonka positiivisuudesta saa kuuntelijakin hyvää päiväänsä. Juttelimme Maatilalla olevan kodin laittamisesta omakotitalon suu...

7 Helmi 20251h 22min

344. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 16

344. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 16

Agenda Suomen vuokranantajien 25-vuotisjuhla Vuokranantajatapahtuma järjestettiin 23.11.2024. Kuukausipalaveri #14 / #336 käsitteli kolmen osallistujan kokemusten kautta tapahtuman antia. Yksi erittä...

31 Tammi 20251h 41min

343. 20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus Osa 2

343. 20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus Osa 2

Tuoreimman asuntosijoituskirjan toinen kirjoittaja, yrittäjä Kati Valjus on kasvattanut asuntosalkkunsa 11 asunnosta 19 asuntoon viimeisen 4 vuoden aikana. Kati oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana e...

24 Tammi 20251h 1min

342. 20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus

342. 20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus

Yrittäjä Kati Valjus on kasvattanut asuntosalkkunsa 11 asunnosta 19 asuntoon viimeisen 4 vuoden aikana. Kati oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana ensimmäistä kertaa 2020. Toimittava Taloushaukka Ka...

17 Tammi 202558min

341. Roni Arvonen - Asunnoista, Podcastista, X:stä, elämästä

341. Roni Arvonen - Asunnoista, Podcastista, X:stä, elämästä

Roni Arvonen lopetti kiinteistönvälittäjänä 2020 ja vannoi, ettei koskaan palaa. Tänään paluu Ostan Asuntoja Podcastiin on totta. Juttelemme pitkään: Lopettamisen syistä ja paluusta Pankkiarvio.fi...

10 Tammi 20251h 53min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
herrasmieshakkerit
rss-rahamania
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rahapuhetta
taloudellinen-mielenrauha
rss-h-asselmoilanen
rss-markkinointitrippi
rss-seuraava-potilas
van-elamaa
oppimisen-psykologia
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-inderes
rss-myyntipodi
rss-savessa