117. Sanna Huikea Vuokranantajat Hughes Osa 1

117. Sanna Huikea Vuokranantajat Hughes Osa 1

Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin Sannan puhuvan vuokranantajuudesta, ajattelin, että hän on toiminut aiheen parissa 10 vuotta. Tässä haastattelussa Sanna kertoo, että hieman lyhyemmästä ajasta oli kysymys mutta totesi omaavansa pitkän esiintymiskokemuksen, josta oli varmaan apua. Editointiluurit päässä tajusin, että yksi Sannan huikeista ominaisuuksista on erittäin selkokielisesti sujuva puhe, jossa ei turhia täytesanoja ole. Yli 50 Ostan Asuntoja Podcastin vieraasta Sannan haastattelun editointi oli kaikista helpointa.

Pääsin kysymään kaikki lapsekkaat tai yleissivistyksen vajetta osoittavat kysymykseni sekä purkamaan asuntopoliittista sydäntäni ja Sanna kuunteli ja vastaili kaikkeen kärsivällisesti. Sanna kertoo myös omasta asuntosijoittajan urastaan ja siihen liittyvistä tavoitteista ja ajatuksista.

Suomen Vuokranantajien Strategiassa on 2 unelmaa ja 5 strategista elementtiä. Strategia on laadittu siten, että se soveltuu sekä järjestölle että järjestön yksittäiselle jäsenelle, joka tavoittelee hyvää vuokranantajuutta. Linkki strategiaan löytyy alta. Sitä voi käyttää hyvänä pohjana pohdinnassaan oman yksityisen vuokranantajan unelmista ja päämääristä. Sanna selittää strategian elementtejä järjestön kannalta ja minä pohdin, mitä ne tuovat mieleeni yksittäisenä vuokranantajana, jota Sanna vielä täydentää ja kommentoi.

Suomen Vuokranantajiin on liittynyt paljon uusia jäseniä, joista monet ovat nuoria. Jäseneksi voi liittyä, vaikka ei vielä edes omistaisi yhtään sijoitusasuntoa vaan vasta suunnittelee aloittamista ja haluaa lisää tietoa aiheesta. Käy Vuokranantajien sivustolla tutustumassa. Sieltä löytyy myös paljon tietoa, joka ei edellytä jäseneksi liittymistä. Loppuvuoden 2020 hyvä sijoitus on 48 euroa, josta verovähennyksen jälkeen asuntosijoittajalle jää maksettavaa 33,60 euroa*

*Kyseessä on ei-kaupallinen suositusyhteistyö

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Suomen Vuokranantajat Strategia

Sanna Hughes LinkedIn, Twitter, Instagram

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla.

Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä.

Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu.

Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille.

Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808

Asuntopehtoorin Blogista: Näin hankit uuden auton, jonka arvo nousee

Miika "Asuntopehtoori" Vuorensola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #67

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Osta ja pidä -asuntosijoittajan pahimmat virheet 9 – verovähennysten ja verosuunnittelun laiminlyönti – YouTube #132

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Asuntosijoittajan kassavirta- vai arvonnousuvarallisuus? – Blogi #220

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

Jaksot(559)

364. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 21

364. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 21

Juhannuspalaverin agendalla pyörittiin pitkään kolmen asian ympärillä: Opiskelijoiden siirtyminen opintotuen asumislisän piiriin 1.8. alkaen 11.6.2025 Juho Kostiainen / Nordea Asuntomarkkinateema: As...

20 Kesä 20251h 51min

363. Mitä saa aikaan 3 vuodessa? Remonttitarinoita Tuija Tiilikainen Osa 1

363. Mitä saa aikaan 3 vuodessa? Remonttitarinoita Tuija Tiilikainen Osa 1

Tuija Tiilikainen on sekä flippaaja että vuokranantaja, jonka tekemistä voi seurata visuaalisesti Instassa Remonttitarinoita -tilillä. Tuija on yksi "Sinustako flippaaja" -kirjan casekirjoittajista. K...

13 Kesä 20251h 7min

362. Marko Kaarto

362. Marko Kaarto

Marko Kaarto tuli paluuvierailulle. Tällä kertaa juttuaiheita olivat muun muassa: Uuden OVV-työpaikan alkuvoden aikana syntyneet ajatukset Opiskelijasesonki ja opiskelijoiden siirtyminen takaisin asu...

6 Kesä 20251h 27min

361. Onko asuntosijoittaminen muuttunut? - Suvi Schwab

361. Onko asuntosijoittaminen muuttunut? - Suvi Schwab

Suvi Schwab tuli jälleen kerran paluuvierailulle. Tällä kertaa juttelimme siitä, onko asuntosijoittaminen jotenkin viime vuosina muuttunut. Minulle tuli taas monta uutta ajatusta. Päällimmäisenä miele...

30 Touko 20251h 44min

360. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 20

360. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 20

Kuukausipalaveri 20 asialista: Puheenjohtaja avaa...ei vaiskaan... Opiskelijoiden siirtyminen asumislisän piiriin 40% Filosofinen keskustelu asuntosijoittaja vai vuokraustoimintayrittäjä Rahoituksen ...

23 Touko 20251h 36min

359. Ostan Asuntoja myi asunnon

359. Ostan Asuntoja myi asunnon

Vajaan vuoden aikana on kertynyt joukko kysymyksiä siitä, miten asuntosijoittamisen saa kannattamaan nykyisessä ympäristössä. Käyn läpi asuntosijoittamisen 8 kannattavuuden elementtiä perusteellisest...

16 Touko 20251h 22min

358. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 2

358. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 2

Kia ja Roni Tohkanen ovat alle 3-kymppisiä omien sanojensa mukaan ihan tavallisia nuoria ihmisiä, jotka eivät aikoinaan uskoneet pystyvänsä omistamaan asuntoa ja vielä olemaan asuntosijoittajiakin. Ki...

9 Touko 20251h 1min

357. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 1

357. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 1

Kia ja Roni Tohkanen ovat alle 3-kymppisiä omien sanojensa mukaan ihan tavallisia nuoria ihmisiä, jotka eivät aikoinaan uskoneet pystyvänsä omistamaan asuntoa ja vielä olemaan asuntosijoittajiakin. Ki...

2 Touko 20251h 1min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
herrasmieshakkerit
rss-rahamania
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rahapuhetta
taloudellinen-mielenrauha
rss-h-asselmoilanen
rss-markkinointitrippi
rss-seuraava-potilas
van-elamaa
oppimisen-psykologia
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-inderes
rss-myyntipodi
rss-savessa